Hae
My Project Is Me

Rakas, sinusta on tullut pullukka

Moi,

Taas olisi luvassa hieman raskauspohdintoja yhdistettynä vartalopohdintoihin. Tiedän, tämä on itsekäs aihe ja omalta osaltaan täysin turha mutta silläkin riskillä että joku jossain ajattelee minun olevan maailmankaikkeuden turhamaisin ja itsekkäien ihminen ikinä,  mennään.

Kuten ohimennen vinkattu, olen viimeaikoina inspiroitunut ja motivoitunut kaikenmaailman fitnessammattilaisten ulkoisesta habituksesta ja erityisesti kun ne yhdistetään joihinkin fiksunoloisiin motivaatiolauseisiin. Nanosekunniksi unohdan nykyisen tilani ja oikein odotan salille lähtöä ja tulevaa treeniä. ”Treenaan täysillä enkä todellakaan laita suuhuni mitään ylimääräistä, jos palkintona on tuollainen kroppa”.

Kuva (jälleen) täältä

Samassa hetkessä tosiaan kuitenkin totean että sitten joskus. Ja koska tämä kaikki tapahtuu tosiaan sitten joskus niin eksyy päähäni aivan päinvastaisia ajatuksia. Se että saavuttaa oikeasti kuvanmukaisen vartalon (tai edes jotain sinnepäin) vaatii paljon. Vaatii oikeastaan todella paljon ja siinä vaiheessa se on sitten todellakin menoa, eikä vain meinaamista. Ja koska joudun jokatapauksessa pudottamaan piakkoin painoani niin miksi ”kärvistelisin” nyt tiukalla linjalla. Eikö se nyt oikeastaan ole ihan sama onko pudotettavaa muutama kilo enemmän tai vähemmän? Ja eikait se peruskunto ihan nolliin menisi vaikka vähän hölläisi liikunnankin kanssa? Jos nyt vain nauttisi siitä että on tekosyy olla tekemättä yhtään mitään ja herkutella kaksin käsin. Ihan sama.

Paitsi että se ei ole ihan sama. Enkä koe kärvisteleväni yhtään millään lailla. Enkä varmaan edes kykenisi olemaan liikkumatta ja vain löhöämään sohvalla sipsipussi kädessä. En vain millään. Tämä halu liikkua tai pyrkiä syömään tasapainoisesti ja terveellisesti, ei johdu millään lailla siitä että jotenkin pelkäisin painonnousua tai rasvan kertymistä. Ei, se johtuu siitä että näin minun on itseni paljon miellyttävämpi olla ja elää. Olen huomannut ihan oikeasti tarvitsevani mahdollisuutta liikkua, jos nyt en päivittäin niin useamman kerran viikossa. Sama koskee ruokailuja – vain muutaman päivän täysi poikkeaminen antaa jo kaipuuta”oman ruoan pariin”.

Omat ajatukseni siis kulkevat melko ristiriitaisesti mutta lopputulos on silti aina sama. Pidän siitä, miltä säännöllinen liikunta ja lähtökohtaisesti terveellinen ruokavalio saa olon tuntumaan. Toisinaan toki tuntuu siltä että ajalehtisin keskellä valtamerta pienellä lautalla eikä maata ole näkyvissä koska varsinaista tavoiteltavaa ei ole. Kasvan vaikka eläisin miten ja fyysinen kunto laskee/pysyy samana. Kuten kuitenkin todettu, teen tätä tällä hetkellä vain ja ainoastaan omaksi ilokseni vailla päämäärää tai tavoitteita. Niiden aika on sitten joskus.

ps. oli pakko vaihtaa alkuperäinen filosofinen otiskko johonkin kevyempään ja kun Tv:stä sattui tulemaan mainos mikä kuvastaa ajatuksia edes jokseenkin niin minkäs teet..

8 kommenttia

  1. Marja kirjoitti:

    Mielestäni tästä tekstistä näkyy selvästi se, että olet omaksunut terveelliset elämäntavat pysyväksi osaksi elämääsi. Sitä aina alussa toitotetaan, että terveelliset elämäntavat joojoo, se ei ole mikään kuuri vaan nimensä mukaisesti pysyvä muutos. Se, että pitäytyykö uusissa elintavoissaan on niin ihmisestä kiinni. Onnittelut siis sinulle, kun selvästi olet niin tehnyt. 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Totta puhut ihana 🙂 Alussa se ”omaksuminen” tarkoittaa varmasti monelle kieltäytymistä ja asian jokapäiväiväistä ajattelua mutta jossain vaiheessa käy toivottavasti siten että aktiivinen ajattelu väistyy taka-alalle ja asiat tapahtuvat kuin itsekseen.

  2. Mimmu kirjoitti:

    Olen täysin samaa mieltä Marjan kanssa 🙂 Ja tuo viimeinen kuva on aivan ihana, hot mama <3

  3. Anonymous kirjoitti:

    olet tuossa alimmassa kuvassa niin kaunis..!

    • jennie kirjoitti:

      Oli pakko oikein lähteä katsomaan että mikäs ihmeen kuva se sieltä viieisenä löytyykään 🙂 Kiitos sinulle <3

  4. Anonymous kirjoitti:

    Oon jo jonkin aikaa seurannu sun blogia ja oot ollu mulle ihan mieleton inspiraation lahde viime kuukausina! Mulla on viela syomisen kanssa ongelmia ja hyvat elamantavat vasta ottamassa paikkaansa elamassani, mutta pikkuhiljaa taalta noustaan. Ja hatunnosto kaikille kuville, itella ei itsetunto antaisi viela myoten laittaa ”huonompien aikojen” kuvia kenenkaan nahtavaksi. Jatka samaan malliin ja ihanaa kevatta <3 Sulla on nyt yksi seuraaja Meksikossa 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Kyllä se hurjalta tuntui aikanaan minustakin 🙂 (ja oikeastaan, tuntuu edelleen.. ). Hiljaa hyvä tulee ja ennenkuin huomaatkaan, olet touivottavasti oppinut matkan aikana jotain sellaista, jota voi vaalia vielä pitkään. Näin maaliskuisten pakkasten keskellä ei voi kuin todeta että kateeksi käy sinua ja Meksikon aurinkoa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.