Hae
My Project Is Me

Mitä jos lopettaisit, tai edes vähentäisit?

Moi,

Sokerilakkoa tai minun osaltani sokeriherkutonta tammikuuta on kulunut nyt sen ensimmäisen viikon verran. Takana on siis 1/4 tätä rupeamaa ja alku on mennyt ihan loistavasti. Huomasin muuten että myös ainakin Jonna pitää omalta osaltaan myös vähäsokerista tammikuuta, joten sieltäkin suunnasta saanee lisätsemppiä samoin kuin tietysti haasteen minulle heittäneestä Eveliinat-blogista.

IMG_2157

Kuten kuitenkin kirjattu, on ensimmäinen viikko sujunut kohdallani kepeästi (aloitin 1.1). Olen tosin sallinut hedelmät enkä laske mukaan piilosokeria, jota saan esimerkiksi päivän aikana syömistäni rahkoista. Valmiita mausteseoksia tms. en juurikaan käytä (ja nyt ensimmäisen viikon aikana en ole käyttänytkään) enkä muutoinkaan liiemmin elä eineksillä (kuluneen viikkona ei ole käytetty) eli siinä mielessä suurinosa saamastani sokerista on luonnollisesti ruoka-aineen mukana tulevaa (hedelmien, marjojen oma). Käytännössä siis minun vähentämiseni tarkoittaa sitä herkkujen vähentämistä ja ehkä toisinaan hetken ajattelemista ennenkuin alkaa jotain syömään. Näin kävi esimerkiksi proteiinipatukan kanssa. Hetken aikaa harkitsin voinko tämän välipalana nälkääni syödä nyt vai odottaako tunnin verran mahdollisuutta johonkin muuhun – päädyin syömään sen proteiinipatukan sokeriarvolla 4g. Sitäpaitsi, siinä hetkessä (nälkä) se oli se parempi valinta verrattuna nälän pidentämiseen, jolloin olisin taas syönyt vuorellisen ruokaa mahdollisuuden viimein koittaessa.

018679c1b90d598457a162b2b6e3c355eeeade73cb

lauantaina herkuteltiin

Ja vielä sokeriherkuttomuuteen liittyen selvisin myös ensimmäisestä haasteestani asian tiimoilta kun kyseessä oli kummipoikani syntymäpäiväjuhlat. En ottanut kakkua, keksiä tai muuta makeaa leibonnaista mutta itsetehtyjä wrappeja kylläkin. Sekä kahvia, josta en olekaan teille vielä maininnut – olen nimittäin vähentänyt roimasti myös kahvin juontia. Olen tätä ajatellut jo pitkään ja tuo kohdalleni osunut vatsatauti teki muutaman päivän pakkolisen stopin. Tästä luonnollinen jatko oli jatkaa taukoa hieman kauemmin. Erityisesti aamukahvi on ollut se tapa, jonka olen halunnut kitkeä pois ihan jo vatsan- ja vatsantoiminnan vuoksi. Nyt ehkä seuraa liikaa informaatiota mutta toisinaan minusta on tuntunut että minun on vain pakko saada kahvia, jotta vatsani toimii halutulla tavalla. Näinhän ei millään terveyden mittarilla voi olla eli heihei aamukahvi ja tervetuloa terveellisemmät tavat! Nyt siis aamuni alkavat teellä ja sillä tutuksi tulleella maitorahkalla (tai toisinaan jollain muulla ruoalla).

01c500ec5b01728bf6282764b2a905380fc328bc86

Kotona ei ole tullut juotua kahvia kuin 1 kuppi (keittimen mukaan siis noin 1,5kkp) tänä aikana (12vuorokautta) sekä tietysti nuo juhlissa nautitut kupilliset. Tarkoitus ei olekaan välttämättä edes lopettaa kokonaan vaan ainoastaan luopua tuosta säännöllisestä juonnista erityisesti aamuisin.

01b1edcea1d8fca3fe1414200188fb9aeb7d6cc2cb

harvinainen näky

Näiltä kieltäytymis/vähentämiskokeiluiltani en edes odota mitään suunnattomia terveysmullistuksia. Lähinnä haluan hakea itselle hieman parempaa oloa ja rennompaa sekä ennekaikkea terveempää  suhtautumista kyseisiin ”paheisiin”. Kahvillahan sitäpaitsi on lukemattomia terveysominaisuuksia nykytutkimusten valossa ja minusta tämä olikin ihan hauska vertailu kahvin hyödyistä ja haitoista.

Miten te muut ”sokerittoman” viettäjät, miten sujuu?

30 kommenttia

  1. Heidi S. kirjoitti:

    Omalla kohdalla sokerinkin vähentäminenkin olisi hyväksi.
    Oma vähennyslupaukseni koskee viljatuotteita,
    joiden olen huomannut aiheuttavan vähän sitä sun tätä.
    Totaalikieltäytyjäksi en ryhdy, mutta aamupalaleivän tulen korvaamaan muilla tuotteilla ja lounaan yhteydessä tulen nämä tuotteet skippaamaan…
    Esim. munakkaalla, smoothiella tms. alkavat nykyiset aamuni.
    Tsemppiä 3/4 ajanjaksoon, hyvin on mennyt tähän saakka 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Vilja olisi toinen mitä voisi taas jossain vaiheessa tarkastella hieman kriittisemmin täälläkin. Ja kolmas mitä olen hieman havitellut joskus kokeilevani olisi maidoton ruokavalio mutta tämä olisi jo niin iso muutos nykyiselle rahkansuurkäyttäjälle että ei taida ihan ensimmäisenä ole toteutumassa.

  2. Jenni kirjoitti:

    Itse aloitin sellaisen sokerilakon jossa en syö karkkia, suklaata tai juo limpsoja. Ne ovat aina olleet se vaikein kohta jossa ratkeaa 😀 en kieltäydy nyt esim. kyläreissulla mistään makeasta pullasta tai kakkupalasta mutta nekin kohtuudella. Mutta omasta mielestä tuokin on jo iso muutos kun jättää ne limpsat ja karkitkin jo pelkästään pois 🙂 ainakin itselle!
    Nyt on seitsemäs päivä menossa ja näin väsyneenä töistä tullessa tekisi mieli jotain joka nostaisi nopeasti verensokerit ylös.. Mutta yritän pysyä lujana tälle himolle 😀 tämäkin alkaa jo olla ennätys omalla kohdallani 🙂

    • jennie kirjoitti:

      No on iso muutos, varsinkin jos ne ovat omalla kohdalla se kompastuskivi ja useimmiten nautittu pahe. tarkoitus ei itselläkään ole jatkossa kieltäytyä juhlakakuista mutta ymmärtäväisten järjestäjien vuoksi päätin näyttää itselleni että 28vrk ilman herkkuja on mahdollista elää. Jatkoa ajatellen tosiaan oma ajatukseni on herkutella silloin kun se on ainutkertainen tilaisuus, kuten vaikka nämä syntymäpäiväjuhlat. Lauantai toistuu sitävastoin joka viikko 😉

  3. Jonneli kirjoitti:

    Minäkin koitan olla mahd. pitkään ja paljon herkuitta. Jäi joulun aikaan todella pahasti päälle tuo jokapäiväinen sokerihumalan hakeminen. Tehtiin lista jääkaapin oveen, johon miehen kanssa merkkaillaan joka päivä, onko tullut herkuteltua vaiko ei. Josko siitä jotainapua olisi > http://onniarkinen.blogspot.fi/2014/01/joulun-ja-uudenvuoden-herkuista.html

    • jennie kirjoitti:

      Ihana ajatus tuo lista 🙂 Meillä myös mies on mukana ja samoin lapset, tai no lapsi (pienin ei onneksi vielä herkuista tiedä). Onneksi, olisi kovin ikävää jos toinen mussuttelisi menemään kaiken aikaa kun itse istut porkkana suussa 😀

  4. Kati kirjoitti:

    Mulla melkein tuskahiki nousee pintaan kun pitäis olla ”rehellinen”… Mulla oli tänään vuoden ensimmäinen työpäivä ja tähän asti mennyt ihan hyvin. Tosin musta tuntuu, että olen ajatellut karkkia/ limua jotain 100 kertaa päivässä mutta hengissä selvinnyt. Tänään töissä pöydät sitten notkui kaikkia joulun ylijäämä karkkeja ja minä ratkesin 🙁 Julia-karkit ihan oikeesti huuti mun nimeä… Uskotko? 4 konvehtia söin (imeskelin hartaasti) ja kyllä hitsi vie maistui hyvälle. Tämä tapahtui ennen lounastani joka venähti kello 14.00 ja aamupalan olin syönyt kello 8.00. Tuntuu, että töissä on hyvin vaikeaa pitää kiinni säännöllisestä ruokarytmistä kiinni. Huomaan koko ajan ajattelevani, että teen vielä tämän jutun ja sitten… Kohta huomaankin, että kello on vaikka mitä. Noita nameja lukuunottamatta olen selvinnyt ja tuo 6 pvä:kin on minulle PALJON ilman namia/ limua. No, pikku kompastuminen. Huomenna taas jatketaan… Kyllä päänsärystä viimeistään huomaa olevansa sokerikoukussa.
    Tsemppiä sinulle ja muille sokerittomaan/ herkuttomaan.

    • jennie kirjoitti:

      Unohdetaan ne kolme Juliaa, jotka selvästi olivat syömisen arvoiset! Hyvinhän tämä on mennyt jos on jo ennätyksiäkin rikottu eli mitä tästä opimme, kaikki on mahdollista ja ateriarytmistä tulee pitää kiinni. Onneksi kohta kaikkien kotikaappien joulusuklaavarastot hupenevat eikä niitä löydy enää työpaikan kahvipöydiltä kiusaamasta. Nyt jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut!

  5. Petra kirjoitti:

    Tein vuoden vaihteessa sellaisen päätöksen, että vähennän mm. sokerin käyttöä. Käytännössä omalla kohdalla se tarkoitti juuri herkkujen vähentämistä, koska en syö itsekään eineksiä, mausteseoksia tms. Söin hieman karkkia lähes päivittäin, joten kyseessä oli suuri muutos, kun iltapäiväsuklaat vaihtui hedelmiin 😀 Mulla on kaksi luvallista herkkupäivää viikossa (näin alkuun se tuntui helpommalta, siitä voi sitten vähentää, kun kahteen tottuu!) ja tähän mennessä on sujunut hyvin 🙂 Ei siis mitään herkkuövereitä herkkupäivinä, mutta lupa syödä, jos tekee mieli 🙂 Ajattelin, että omalla kohdalla ei totaalilakkoilu onnistu vaan jos tahdon jotain pysyviä muutoksia aikaan sokerinkäytössäni, sen on pakko tapahtua pienin askelein.

    • jennie kirjoitti:

      Kuulosta hyyvältä! (ihan sananmukaisessa merkityksessä :D). Mikään totaalikieltäytyjä minäkään en tule olemaan, kuin vain tämän 28 päivää mutta sen jälkeen olisi tarkoitus hyvin perustein syödä höllemmin herkkuja ja hieman höllemmin perustein taas vastaavasti vähän rajoitetummin.

  6. Anna P. kirjoitti:

    Täälläkin on pientä lakkoilua 🙂 Karkki-, suklaa- ja sipsilakko on pitänyt sen seitsemän päivää. Muuten pyrin vähentämään kotona herkkujen syömistä. Omatekoisia leivonnaisia (pulla tms) en ehkä kokonaan unohda, kun poika tykkää leipoa!
    Minäkin jätin kahvinjuonnin, tosin jo ennen synnytystä ja todennäköisesti lopullisesti. Join aluksi vihreää teetä pusseissa, nyt innostuneena maistelen irtoteetä vihreänä.
    BTW, marras-joulukuu oli surkeaa aikaa treenien ja syömisen suhteen. 1. kertaa synnytyksen jälkeen paino nousi pysyvästi n reilun kilon. Osasyy liikkumattomuuteen on yläselkäongelma, joka estää tiettyjä liikkeitä 🙁 Meninpä taas fysioterapeutille ja ostin samasta paikasta pt:n palveluita 🙂 Torstaina käydään uusi sali- ja kahvakuulaohjelma läpi!! Samoin ruokapuoli tsekataan! Intoa ilmassa täälläkin!
    PS. Vieläkö muuten imetät? Oletko nyt huomannut ruokavaliolla vaikutusta maitomääriin? Täällä vielä pari kk jäljellä.

    • jennie kirjoitti:

      Joo, itselläkään ei ole ikuisiksi ajoiksi tarkoitus kaikesta luopua mutta alkuun kunnon vieroituskuuri. Ja hei hienoa, sulla on kanssa piakkoin ihan uudet kuviota ja superkevät siis tulossa. Huikeaa 🙂 Ja mitä imettämiseen tulee niin neiti on vähentänyt itse ihan hirmuisesti muun ruokailun viedessä voiton. Imetän siis edelleen, vaikkakin koko ajan pienemmissä määrin. esikoinen jätti itse kokonaan tissin näihin aikoihin pois joten nähtäväksi jää käykö tytön kanssa samoin.

  7. Nica kirjoitti:

    Myös meillä on sokeri pannassa, ainakin koko tammikuun! Toivottavasti siinä vaiheessa pahin himo ois jo ohi ja voisimme miehen kanssa ryhtyä kohtuukäyttäjiksi;) miksi sokerihimoon ei ole kehitetty jotain AA:n kaltaista ryhmää;)?

    http://liliesandginger.blogspot.fi

  8. Kaisu kirjoitti:

    Kyllä sellaisia AA sokerihimoille (meille) ryhmiä on maailmalla 😉

    Sinun innoittama kirjoittelin pienen tilanne katsauksen eilen http://eveliinat.blogspot.fi/2014/01/parasta-liitoa-ja-pieni-tilanne-katsaus.html?m=1

    Meillä mies ei ole mukana ja ei kyl vaikuta muhun mitenkään, olen jo niin tottunut vissiin 😀 mut kyllä hälle tekis oikein hyvää sokerittomuus 😉

    • jennie kirjoitti:

      Voi ei, siis sinua kun joudut yksin taistelemaan! Sisua ja sinnittelyä siis varsinkin kun sinä teet tämän tosiaan sillä hiukan tiukemmalla kaavaalla. Aika huikeaa, sanon minä!

  9. Maarit kirjoitti:

    Mä olen viettänyt sokeritonta jo 2,5 vuotta. Kaikki valkoinen sokeri ja piilosokeri on bannattu. Luomukukkaishunajaa käytän muutamia kertoja vuodessa, esim. flunssaisena teessä tai jos leivon jotain herkkuja, ja pari kertaa vuodessa saatan syödä jotain, missä on vähän sokeriakin (joitakin grammoja sadassa grammassa tuotetta, esim. tummaa suklaata jossa on inaus raakaruokosokeria). Oikeastaan flunssatkin on jäänyt historiaan, kun vatsa on tasapainossa niin vastustuskyky on parantunut älyttömästi, joten sitä hunajateetäkin on tullut juotua ehkä kahteen otteeseen viimeisen 2,5 vuoden aikana. En syö myöskään gluteiinipitoisia viljoja / tuotteita tai mitään missä on hiivaa.

    Mut takaisin sokeriin. Olen huomannut, ettei elimistö oikeastaan enää kaipaa sokeria. Olen kuullut samaa monilta muilta ”totaalikieltäytyjiltä”. Jos tekee mieli makeaa, tekee mieli marjoja, hedelmiä ym. Ja joskus nekin maistuu todella makeilta. Aamusmoothiekin maistuu ihan karkilta (tai siis paljon paremmalta kun karkki!), kun laittaa banskua ja marjoja.

    Voin niin paljon paremmin ilman sokeria (& gluteiinia ja hiivaa), olen ihan eri ihminen! Voisin hehkuttaa niin, että mua pidetään totaalisena hihhulina 😀

    Toivottavasti saat sokeri-lakosta virtaa ja innostusta korvata sokeri jatkossakin muilla herkuilla ja terveellisemmillä vaihtoehdoilla 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos Maarit, tämä oli äärettömän mielenkiintoista luettavaa. ja siis wau, ilman piilosokeriakin voi siis elää (vaikka varmaan aluksi vaatiikin melkoista tutkimista kauppareissuilla). Mutta siis wau, nyt melkein tekisi mieleni tiukentaa omaa linjaani mutta taidan edetä ainakin toistaiseksi näin.

      • Maarit kirjoitti:

        No juu ”ruokaongelmaisen” elämä on helpompaa, mitä kuvittelisi, vaikka alkuun saa aika paljon opetella uutta 🙂 Jogurtit ja rahkat voi maustaa itse ja blenderöimällä niistä saa hyvät smoothiet (mistä tuli mieleen, et pitää kokeilla tota vihersmoothieta!). Mä jouduin tekemään ison ruokavaliomuutoksen ihan kertarysäyksellä, mutta mulla onkin taustalla sitten aika vaikeita oireita. Toisaalta se helpottaa, kun ei ihan oikeasti voi syödä noita juttuja ilman kaikenmaailman oireita. ”Tavallisilta” ruokavalion muutokset vaatiikin paljon viitseliäisyyttä ja motivaatiota, kun ei sillai pakon eessä joudu asioita tekemään.

        Mutta siis ehdottomasti peukku pystyssä sokerilakolle ja kyllä se tota laihdutusproggista ehdottomasti jeesaa. Olen myös huomannut, että sokeria vältellessä syö laadukkaammin, joka johtaa siihen, että on kylläisempi olo ja mieliteot pysyy paremmin kurissa. Minä olen muuten miinuskaloreilla kasvattanut paljonkin lihasmassaa ja voimaa, enkä ihan taipaleen alkupäässä eli tollon oli saleilua jo vuosia takana. Ja tuona aikana olen itse asiassa onnistunut tekemään eniten & nopeimmin sitä massaa, mut tietty treeniäkin oli vähän enemmän. Siis rautaa liikkeelle, laadukasta ravintoa nassuun ja hyviä treenihetkiä! 🙂

        • jennie kirjoitti:

          Varmasti tosiaan helpompaa ”pakon edessä” kuin vain huvikseen 8ehkäpä minunkin gluteeniton kokeiluni kaatui aikanaan tähän). Ja kiitos elävästä esimerkistä sen suhteen että miinuskaloreillakin voi onnistua kun vain ruokavalio on kunnossa.

  10. Crunches not Cookies kirjoitti:

    Hyvin on eka viikko täälläkin mennyt. Ite aloitin vuoden tuttuun tapaan No Junk Food January tempauksella, eli herkuton kuukausi , aika samalla periaatteella mennään siis 🙂

    Jännä toi kahvin juonti. Mulla on nyt kestänyt kaks kuukautta mun kahvi ”tauko” joka myös alkoi ensin pakollisena, vatsataudin aikaan. Aika helposti siitä pääsi irti. Enkä nyt sit vielä tiedä koska seuraavan kupin juon, jos juon..

    • jennie kirjoitti:

      Joulun jälkeen taitaa olla helppo aloittaa kun on saanut suklaata sydämen kyllyydestä joka paikasta 🙂

      Et ole siis juonut kupillistakaan? Aika huikeaa! On ehkä pakko kysyä että onko edes tehnyt mieli koska itsellä se aina aika-ajoin käy mielessä mutten sitten näe vaivaa sen kupillisen keittämiseen ja sitten siinä vaiheessa koko tilanne on mennytkin jo ohi.

      • Crunches not Cookies kirjoitti:

        Jep, ei kupin kuppia! Mut joo, on kyllä pari kertaa tehny mieli. Yks oli ku käytiin testaa Helsingin uus Starbucks, join Chai teetä ja oli niin pahaa ja koko kahvilassa tietty ihana kahvin tuoksu, sillon harmitti. Muuten on menny yllättävän hyvin.

  11. Home Sweet England kirjoitti:

    Moikka

    Itse soin viimeisen suklaanpalasen uudenvuoden aattona. Ja siina on pysytty. Viime viikolla oli yksi heikko paiva ja melkein retkahdin mutta onneks vain melkein.
    En tieda olenko sokeri vapaalla koko kuukautta. Katsellaan! Mutta tsempit sinne!

    • jennie kirjoitti:

      Jes! Hyvin on siis lähtenyt liikkeelle sinullakin (ja tämä aiheesta puhuminen on saanut minut ajattelemaan herkkuja ja varsinkin kun kävin katselemassa blogiasi ja mieleeni tulee tietysti lukuisat matkat Skotlantiin ja sieltä saatava ihana käsintehty fudge.. mmmmmmmmmm).

  12. -E- kirjoitti:

    Onpas hyvä lukea näitä karkkipussi kourassa, auts mitkä tunnon tuskat tuli 😀 Joulun aikaan tuli syötyä oikeastaan joka päivä herkkuja, joten totaalikieltäytymisen sijaan ajattelin sallia 1 päivän viikossa, siinä suhteessa hyvin on menny kun koko viikon jo olin herkuttelematta. Lomailun jälkeen tuntu, että kun nyt sais edes yhden päivän normaalilla ateriarytmillä ilman herkkuja ja nyt niitä kertyi jo neljä. Hyvä sinällään. Viimeeks syksyllä pidin kk sokerilakon, toimii kyllä! Tsemppiä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.