Hae
My Project Is Me

Unimaailman asioita..

Moi,



Tämä on taas asioita jotka eivät liity yhtään mihinkään mutta joista on (mukamasti) pakko jakaa täällä julkisesti. Taas kerran pääsen leimautumaan varmaan oudoksi juttujeni kanssa mutta en voinut vastustaa kiusausta luettuani iltalehden artikkelin Viidestä erikoisesta asiasta, joita voi tehdä nukkuessaan.

Olen täälläkin joskus maininnut että näen unia erittäin usein ja vielä kaikenlisäksi muistan uneni. Tavallisten unien seassa on myös mielenkiintoisia versioita, joissa alan tunnistaa paikkoja tai asioita, joita ei todellisuudessa edes ole. Unet saattavat myös jatkua heräämisestä huolimatta, tai vaikkapa seuraavana yönä.



Unien seassa on myös tapahtumia, jotka heijastelevat tulevaisuutta oikeassa elämässä ja olen itse päässyt muutamia näistä ”noitavaistounista” todistamaan joudun ehkä myöntämään uskovani hieman henkimaailmankin asioihin. Olisi äärettömän mukava joskus nähdä lottonumeroista unta mutta eipä ole tähän mennessä näkynyt 😀 Tähän on muuten pakko todeta että kerran pikkutyttönä minulla oli äärettömän vahva tunne ostaa arpa, koska olin varma että siinä olisi voitto. En kuitenkaan tahtonut tuhlata ainoata viisimarkkastani JOS voittoa ei irtoaisikaan. Vieläkin harmittaa, se on nimittäin ainoa kerta kuin sellainen tunne on ollut. Niin ja sanomattakin on siis selvää että voittoa ei mistään arvasta ole koskaan tullut.. Se yksi olisi varmasti ollut voittoarpa!

Kolmantena mielenkiintoisena kokonaisuutena ovat artikkelinkin mainitsemat valveunet tai unihalvaustilat. Nämä unet ovat itsellä usein ahdistavia painajaisia, joissa jossain vaiheessa keskellä unimaailmaa tajuan että kaikki on vain unta ja alan pohtia asiaa täysin realistisella mielellä. Alan siis ohjaamaan unen etenemistä itselleni suotuisaan suuntaan. Yleensä tässä ”pelastumisvaiheessa” tapahtuu herääminen.



Kuten yllä olevasta voi päätellä, olen melko levoton nukkuja. Nukahdan onnekseni helposti mutta herään myös ihan yhtä herkästi. Ehkäpä rankkojen öiden vuoksi olen niin paljon unta tarvitseva ja kahdeksan tuntia on melko lailla minimi. Noniin, nyt olen julkisesti leimaantunut oudoksi!

22 kommenttia

  1. Miltsi kirjoitti:

    Hei, et lainkaan ole outo. Tuntui kun olisin lukenut omista unistani kun luin tekstisi 😀 Mulla on ihan samanlaisia uni juttuja. Välillä jatkuvat seuraavina öinä ja välillä rupean järjellä johdattelemaan unta! Plus myös tuo tulevaisuuden näkeminen, muutaman kerran käynyt niin. Harmikseni kaikki on liittynyt johonkin pahaan, lottonumerot voisi tosiaan kelvata minullekin 😀 Veikkaan, että meitä erikois uneksijoita löytyy useampikin.PS. ihan loistava blogi sinulla. Ja nämä hieman erilaiset ”asiaan kuulumattomat” postaukset piristävät kivasti 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Tuo on muuten totta että nuo enneunet, vaikkei niitä osaa siinä hetkessä tulkitakaan, ovat liittyneet johonkin ikävään. Mistäköhän sekin johtuu?

  2. Anonymous kirjoitti:

    Minunkin pakko tulla kommentoimaan, kun itsellänikin unet aika usein jatkuvat, vaikka niihin heräisikin. Ja minulla on yksi tai kaksi unea jatkunut monena kertana 🙂 Jotenkin tuntuu, että se on melko yleistä, siitä ei vain yleensä puhuta, miksiköhän ei? Ja samat sanat kuin Miltsikin jo laittoi, että tällaiset postaukset vain piristävät ja itse toivoisin niitä ”päivän asu” postauksia taas välillä :)-t

    • jennie kirjoitti:

      Olen muutamaan otteeseen ajatellutkin että enpä ole aikoihin kuvannut mitään vaateasioita, ehkäpä niitä on luvassa tulevaisuudessa

  3. Maiju kirjoitti:

    Viime yönä näin paljon unia ja muistin aika paljon ja just nyt musta tuntuu, että oon nukkunut tosi huonosti. Mäkin oon joskus nähnyt etiäisiä ja tarkemmin ajateltuna taisin keksiä jo tältä päivältä ’syyn’ edellisen yön unelle. Viime aikoina on moooonta yötä mennyt niin ettei havaintoakaan mistään unista. Unet ja nukkuminen ylipäätään on aika kiehtova asia. Ja jokainen unettomuutta ja liian lyhyitä unia kokenut tietää kuinka tärkeä asia uni on.

  4. Eikku kirjoitti:

    Ihan kivaa vaihtelua lukea välillä muutakin. Minä myös tarvitsen unta sen 8h/vrk, mutta sillä erotuksella, että jaan sen osiin. Olen jo vuosia harrastanut tätä ns. polyphasic sleeping: nukun silloin kun nukuttaa. Esim. eilen nukuin 20-22, 23-1.30 ja 2.30-5.30. Hereillä ollessa surffaan netissä, käyn koirien kanssa pienillä yökävelyillä, juttelen miehen kanssa, laitan eväitä seuraavalle päivälle jne. Tämä ei varmaan toimisi, jos kärsisi joistain unensaantivaikeuksista, mutta minulla ei sellaisia ole koskaan ollut. Jos haluan nukahtaa, niin pystyn siihen, vaikka olisin hetkeä aiemmin ollut aivan raivona tai urheillut tms., mikä yleensä vaikuttaa heikentävästi nukahtamisen mahdollisuuksiin.Unihalvauksia tulee onneksi todella harvoin ja olen oppinut jo vähän väistämään niitä.

  5. Miru kirjoitti:

    Täällä kans yksi unien näkijä. Muistan hyvin usein uneni ja ne ovat outoja.. Jos illalla ”pyydän”, että haluan muistaa uneni aamulla, yleensä näin käy.. Olen hyvä nukkuja, mutta joskus saan valveunia sekä kärsin joskus myös räjähtävän pään oireyhtymästä. Olen herännyt joskus siihen, että sänky tärisee (kovasti), mutta en edelleenkään tiedä oliko se totta vai ns.valveunta. Joskus herään yöllä ja juttelen jonkun kanssa, kunnes tajuan että se olikin unta, vaikka olen hereillä. Eli uni vaan tavallaan jatkuu hereillä. Unihalvauksista en onnekseni ole kärsinyt. Oikein piristävä ja hyvä kirjoitus 🙂

  6. Eve kirjoitti:

    Mä näen nykyään enää tosi harvoin unia, mutta nuorempana näin niitä usein ja muistan kanssa tuollaisia, missä olen pystynyt ohjailemaan unen kulkua tai vaikuttamaan ehkä siihen mitä itselleni siinä tapahtuu. Ja kerran olen nähnyt ihan kamalaa unta, joka toteutui. Näin unta, että ulkomaalainen pikkupoika hukkui talonsa vieressä olevaan järveen. Aamulla kun heräsin ja luin paikallsita lehteä, juuri tälläinen tapaus oli käynyt. Ja parin vuoden päästä hoidin päiväkodissa tämän pojan isosiskoa. Pelottavaa!! En todellakaan haluaisi nähdä mitään kamalia ennenunia. Hyvistä asioista kyllä kelpaisi, kuten lottovoitto 😉

  7. Anniina kirjoitti:

    Kuulostaa hyvin tutulta. Ennen näin enemmän noita enneunia, saatoin muun muassa nähdä unta vanhasta tutusta jota en ollut nähnyt moneen vuoteen ja seuraavana päivänä sitten törmätä kyseiseen henkilöön:) Mullakin saattaa unet jatkua tai sitten näen samoja unia, ja muistan unessa itse, että tämä on jo tapahtunut 😀 Lapsena näin välillä niin todentuntuisia unia, että välillä mietin vieläkin, että onko osa niistä ollut totta vai ei. Edelleenkin näen todella selkeitä unia melkein joka yö ja muistan ne. Yritän mietiskellä jälkeenpäin, mistä tietyt unet ovat oikein tulevat. Kamalimpia ovat painajaiset, joihin herään itkien. Sellaisten jälkeen koko päivän on yleensä kamala, itkettävä olo, vaikka mitään oikeasti ei ole tapahtunutkaan.Kerran olen saanut niin kamalan unihalvauksen, että toivon, ettei sellaista tule koskaan. Oli aikamoinen painajainen.Mukava kuulla, että meitä ”outoja” löytyy!! 😀

  8. EmAn kirjoitti:

    Harmittaa, että vuosiin en ole unessa tajunnut näkeväni unta ja ruvennut sitä sitten ohjailemaan. Se on ihan hauskaa ja pienempänä sitä sattui useinkin. Myös lentounet ovat jääneet kokonaan pois. 🙁

    • jennie kirjoitti:

      Minä en ole varmaan koskaan nähnyt unta jossa lentäisin. Jostain syystä unissani pelkään korkeita paikkoja, vaikka näin ei todellisuudessa ole. hassua.

  9. Onysablet kirjoitti:

    Tuntuu että sekoitat nyt valveunet ja ne unet missä ollaan tietoisia siitä että nukkuu. Valveunet on siis sellaisia, että olet hereillä mutta saatat kokea asioita tapahtuvan, vaikka oikeasti uneksit ne. Sen takia monet jotka väittää nähneensä tai tunteneensa aaveen yöllä herätessään kesken unien on oikeasti vaan nähny valveunta. Itse olen kokenut myös unihalvauksen, ilman valveunta (voi siis tapahtua valveunen kanssa). On se aika pelottavaa ku ei saa kroppaa liikkeelle ku haluais. Onneksi ne on mennyt melko nopeasti kuitenkin ohi.Toi että oot nähny painajaista ja tajuat että näet oikeasti unta ei siis ole valveuni. Tollaiset unet on muuten mahtavia, niissä kun tajuaa että nukkuu niin voi tehdä vaikka mitä kivaa (esim. lentää tai olla supervoimat). Itelläkin on käyny niin ehkä vain pari kertaa, ja herääminen tapahtuu liian nopeasti sen jälkeen ku tajuaa että näkee unta.Hassua muuten että satuit kirjoittamaan uniasioista tänään. Heräsin nimittäin itse aamulla niin, että aluksi heräsin unessa unesta, ja sit heräsin siitä unesta, ja sit vielä heräsin tuosta unesta 😀 Näin siis unta että näin unta että näin unta.

    • jennie kirjoitti:

      Juu, en tosiaan ole alan asiantuntija joten voinee olla että asiat ovat menneet enemmän tai vähemmän sekaisin 😀

  10. Mirimë kirjoitti:

    Kiva, kuulla, että jollain muulla on sama juttu! Välillä kerron ihmisille unistani ja jatkuvat unet herättävät kummastusta joissakin. Uneni ovat oikeastaan 98 % painajaisia tai muuten vain todella ahistavia unia. Minulla on noin neljä vakiopainajaista, joita näen vähän elämän tilanteen mukaan. Jossain vaiheessa tiedostan, että ”ai tää on taas tää” ja saatan herätä ja nukahtaessa jatkaa unta aina siihen tiettyyn pisteeseen asti. Muistan kaiken todella selvästi, yhdestä olisi kiva kirjoittaa kaikki yksiyiskohdat ylös ja jatkaa tarinaa :DJa mitä tulee enneuniin niin ne 2% on lähes aina niitä, kun satun ne muistamaan. Jollakin asteella näen, jos jotakin suurta on tapahtumassa. Eikä tähän tarvitse untakaan. Alan yleensä paria päivää ennen olemaan todella levoton, hajamielinen, ahdistaa ilman syytä ja lopulta selviää esimerkiksi että kaveri, josta ei ole kuulunut vuosiin, ottaa yhteyttä ja olotila tasaantuu.

    • jennie kirjoitti:

      Olen joskus miettinyt että näistä unista saisi varmaan aikamoisen käsikirjoituksen aikaiseksi 😀

  11. Marika kirjoitti:

    Kiva kuulla ettei ole ainut! 😀 minäkin näen paljon unia ja muistan ne aina, olen nähnyt myös ns enne unia, kun tapahtuma osuu kohdalle, tiedän että tiesin tämän tapahtuvan.. Tulee sellanen jännä tunne. Uskon myös yliluonnolliseen, niin paljon kaikkea yliluonnollista on minulle, tädilleni ja mummilleni sattunut! 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Se todella on jännä tunne. Itse en tosin ainakaan unista osaa sanoa/tulkita yhtään mitään mutta ne unet sitten tosiaan muistuvat mieleen kun jotain tapahtuu. Jännittävää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.