Hae
My Project Is Me

Viimeistä lomaviikkoa viedään

Moi,

Kun satuin katsomaan kelloa tänään rannalla istuessani totesin että viikon päästä tähän aikaan on työpäivää vielä jäljellä 1,5h. Kyllä, viimeinen lomaviikko käynnistyi tänään ja se korkattiin päiväretkellä Helsingin Seurasaareen. Ennen tätä aamu oli tosin lähtenyt käyntiin salilla, jossa hämmästelin että miten kahden päivän tauko voikaan tuntua näin pitkältä. Minusta oikeasti tuntui siltä kuin en olisi ollut salilla ikuisuuksiin vaikka viimeisin kerta oli siis perjantaina. Sitä se teettää kun viikonloppuun mahtuu pikavisiittiä Tampereelle ja juhlintaa kotikulmilla erään pienen ihanuuden ristiäisissä.

IMG_8689

IMG_8648

kuva 2(55)
Treenejä kun katsoo niin taidetaan elää sitä kuuluisaa keskikesän aikaa kun ei vain huvita kökkiä siellä salilla yhtään sen enempää kuin on pakko. Tämä ei taas tarkoita sitä en tykkäisi treenata mutta niinä harvoina aurinkoisina päivinä kuin mitä Suomessa on tarjolla, se ei välttämättä ole se ensimmäinen asia mitä tahdon tehdä. Jos treenin saisi siirrettyä ulos, lämpöön ja aurinkoon olisi asia ihan eri ja niinpä olinkin innosta piukena kun pääsin kokeilemaan viime tiistaina suppailua Fitfashionilaisten kanssa. Auringon vuoksi lenkkeilenkin kesäisin ihan mielelläni vaikkei se mikään lempilajini olekaan. Tänä kesänä lenkkipolkuja on kyllä tullut testattua tavanomaista vähemmän.

nimetön

Jos treenit olivat lomalla niin oli myös ruokavaliokin. En itse miellä tätä kuitenkaan minkäänlaiseksi repsahdukseksi vaan ihan tietoiseksi valinnaksi. Olisinko pärjännyt ilman päivittäistä jäätelöä (tai mitä se sitten ikiniä olikaan) niin todennäköisesti kyllä mutta minulla on silti viimeviikosta mukavat mielikuvat. Ehdin tekemään paljon kaikkea sellaista, jota normaalisti en tekisi ja olen todellakin ottanut lomastani kaiken irti, kuten aikaisemmin jo uhosin. Tiedän että rutiineihin palaaminen tulee tuntumaan ihan yhtä mukavalta kuin tämä irtiottokin ja siksipä molempia tarvitaan – sopivassa suhteessa tietenkin. Maailmasta varmaan löytyy niitä ihmisiä jotka voivat käsi sydämellä vannoa että heidän ei edes enää tee mieli mitään herkkuja mutta minä en koskaan tule olemaan yksi heistä. Salaa toki toivon että tämä omenalohkoilla herkuttelija olisin joskus minä mutta epäilen vahvasti tämän tapahtumista. Vähentää voin roimasti mutta ettäkö lopettaisin kokonaan kuulostaa jo ihan liian utopistiselta. Siispä, viimeinen loma viikko minä olen valmis!

Siis haloo, tässä jäätelön koossa ei oikeasti ole enää mitään järkeä ;)

Siis haloo, tässä jäätelön koossa ei oikeasti ole enää mitään järkeä 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.