Hae
My Project Is Me

Kuukaudessa 200km kävellen

Kun taas kerran olin päivittäisellä kävelylenkilläni, aloin ihan tosissani miettiä paljonko minulla tällä hetkellä tulee reippailtua kävellen.

kävely

Helmikuussa kävelin 100km

Joku ehkä muistaa, kuinka joitain vuosia sitten asetin itselleni mielivaltaisen tavoitteen kävellä 100km kuukauden aikana. Tuo kuukausi oli helmikuu vuonna 2017 ja tavoite tuli saavutettua. Sittemmin olen kävellyt satunnaisemmin, miettimättä sen enempää askelmääriä, vauhtia tai mitään muutakaan. Olen kävellyt puhtaasti kävelemisen ilosta, raittiista ulkoilmasta nauttien.

Käveleminen on ollut minulle aina tapa kasata omia ajatuksiani. Jos jo edemennyttä mummoani on uskominen, olin kova menijä jo ihan pienenä tyttönä mutta ihan niin pitkälle en omaa kävelyinnostustani muista. Vaikka nuoruusvuosinanikin kävelin (sekä itseasiassa myös rullaluistelin ja pyöräilin) niin vasta esikoisen syntymän jälkeen sain kunnollisen kävelyvimman päälle. Vaunulenkkeilin päivässä 5-15km välillä eikä tässä ole huomioitu edes erinäisiä kaupassakäyntejä tai muita kävellen tapahtuneita siirtymiä. Tuo oli aikaa, ennenkuin meillä oli autoa ja askeleita todellakin kertyi. Ei ihme, että täyskumirenkaat kuluivat käytössämme muutaman vuoden aikana aivan loppuun saakka. Tiedän rajaksi kaksi vuotta, koska silloin syntyi keskimmäisemme, jonka saapuessa siirryimme uusiin kerroskärryihin eli sisarrattaisiin.

tehokas kävely

 

Kuukaudessa 200km kävellen

Takaisin tekstin alkuun palatakseni, aloin tämänpäiväisellä kävelylenkilläni laskea sitä määrää, mitä kävelykilometrejä tällä hetkellä kertyy. Käyn tällä hetkellä kävelylenkillä päivittäin ja peruslenkkini on matkaltaan suunnilleen 6km. Kun jokaisena viikonpäivänä kävelee tuon saman reitin, kertyy kuukaudessa kilometrejä jo huikeat 180km. Lisäksi, toisinaan saatan tehdä pidemmän lenkin ja toisinaan lenkkeillä päivässä jopa kahdesti. Voisin siis veikata että 200km tulee täyteen heittämällä jos kotityöskentely jatkuu kuun loppuun saakka. Aika pienillä teoilla, voi kuitenkin loppupeleissä olla ihan valtavan suuria vaikutuksia. Ja tässä vain yksi sellainen esimerkki.

Kuten olen aiemmin jo todennut, taitaa kävely olla minun lempiliikuntalajini eikä se todellakaan ole ihan hyödytöntä, kun terveyspuolta ajattelee. Nautitko sinä kävelystä tai ulkoilusta?

kävellen

2 kommenttia

  1. Anni kirjoitti:

    Onneksi on koira! Muuten ei ehkä tulisi lähdettyä kolmesti päivässä tuuleen ja tuiverrukseen, helppoahan se on kauniilla keleillä kuivin jaloin tessutella. Kävely on ihan parasta. Joskus tulee harmiteltua kun koiraystävä jää liian pitkäksi aikaa lukemaan jotain posteja ja tekisi mieli pitää rytmistä kiinni mutta silloin mietin että täällä ollaan meidän molempien asialla, ja matka jatkuu kyllä kunhan asiat on hoidettu. Kotikaupunkini Lahti on kyllä ulkoliikkujan paratiisi, ja täällä varmaan jokaisen kotiovelta lähtee jonkinlainen kuntopolku. Tosin mäkiä on niin että vähempikin riittäisi 😀

    • myprojectisme kirjoitti:

      Näissä tilanteissa lemmikit, tai eritoten koirat, ovat kyllä huippuliikuttajia. Niin hyvällä (kuin pahalla) ilmalla 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.