Hae
My Project Is Me

Leikkipaikka Vennynpuisto

Erilaisia leikkipaikkoja ja leikkupuistoja on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut koluttua melkoisesti. Suurin osa on keskenään melko samanlaisia joten aina kun löytyy jotain hieman erilaista, se tuntuu erityiseltä. Tänään esittelyssä on Helsingin Kuninkaantammessa sijaitseva leikkipaikka Vennynpuisto.

leikkipuisto vennynpuisto

Leikkipaikka Vennynpuisto

Leikkipaikka Vennynpuisto tarjoaa monenlaiselle leikkijälle jotakin. Ehdoton vetonaula ovat massiiviset kiipeilytelineet sekä erilaisiin kiipeilyleikkeihin aktivoivat muut kiipeilymahdollisuudet. Kiipeilyleikkien lisäksi alueella on useampi liukumäki sekä keinut.

vennynpuisto vennynpuisto leikkipaikka vennynpuisto

Leikkipaikassa on myös toinen vetonaula ja se on hiekka-alueelle sijoitettu vesiposti sekä kaivinkone. Vieraillessamme paikalla, oli kesäinen hellepäivä, ja viileä vesiposti tuntui kiinnostavan paikalla olleita lapsia oikeastaan enemmän kuin kiipeilypuuhat. Vesileikkejä pääsee vesiposteilla leikkimään Vennynpuiston lisäksi ainakin Helsingissä Tuorinniemessä sekä Vantaalla Åvikin leikkipuistossa Heurekan läehisyydessä. Tuorinniemestä olenkin kirjoittanut aiemmin täällä.

vesileikit vennynpuisto

Kuninkaantammi ja lähialueet

Leikkipaikka Vennynpuisto sijaitsee tosiaan uudehkolla asuinalueella Kuninkaantammessa, aivan Helsingin ja Vantaan rajalla. Alue on vielä osittain rakenteilla ja esimerkiksi näkymät leikkipuistosta ovat melko ankeat mutta en usko sen pieniä leikkijöitä häiritsevän. Sensijaan se, mikä valmista alueella on, on ilo silmälle ja uusia katuja pitkin kävellessä olo oli jostain syystä kuin turistilla.

kuninkaantammi

Melko läheltä tätä leikkipaikkaa, kuitenkin auto- tai pyörämatkan päässä, on myös Vetokannaksen uimapaikka. En itse ole uimapaikassa käynyt kuin viimeksi lapsena, jolloin se oli vielä vailla palveluita oleva hiekkamonttu mutamäkineen. Sittemmin alue on tosiaan siistitty viihtyisämmäksi ja siitä onkin tullut todella suosittu.

 

Muutama muu vinkki

Loppuun vinkaan myös Tuusulassa, vuoden 2020 asuntomessualueella, sijaitsevasta leikkipaikasta Rykmentinpuistossa. Kävimme lasten kanssa siellä jo joskus toukokuun puolella ja alue itsessään oli minusta kaikkineen kovin viehättävä pienine maisemalampineen ja levähdyspaikkoineen. Silti se, mitä oikein kovasti kaipaan, on erityisen hurjat ja pitkät liukumäet, millaisia esimerkiksi Skotlannissa on useammassakin paikassa kuten voi nähdä esimerkiksi täältä. Jos tiedät paikan mistä Suomessa voisi jotain vastaavaa löytyä, saa vinkata.

rykmentinpuistorykmentinpuisto

2 kommenttia

  1. Matikka kirjoitti:

    Heippa!

    Jos haluatte retkeillä vähän pidemmälle, suosittelen ajamaan Lahteen.
    Sieltä löytyy Launeen perhepuisto, joka on ihan mieletön paikka!

    -Matikka

    • myprojectisme kirjoitti:

      Kiitokset vinkistä 😊 Launeen perhepuistossa on muutamaan otteeseen käytykin, joskaan en ole koskaan siitä tainnut blogin puolella mainitakaan. Viimeisim reissu tehtiin itseasiassa tällä viikolla mutta päivä oli siinä mielessä huono valinta sillä läheinen kotieläintila oli suljettu ja se leikkipuiston linna remontissa (kuten itseasiassa aina kun paikalla käyn 😅). Mutta onneksi paikadsa on muutakin puuhasteltavaa😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *