Hae
My Project Is Me

Älä tee kuten minä teen, vaan tee kuten sanon

Moi,



Aloin vähän miettimään tätä blogia ja itseäni. Niin mennyttä aikaa, nykyisyyttä ja ehkä jopa hieman tulevaakin.  Mielestäni otsikko kuvastaa nykyhetkeä parhaiten: ”Älä tee kuten minä teen, vaan tee kuten sanon”.  Mikä ihmeen elämäntapaprojekti on sellainen johon kuuluu lähes päivittäin joku pieni herkku ja viikonloppuisin yksi jättikokoinen kermajäätelö päivässä? Niinpä, ei juuri minkäänlainen.

En soimaa itseäni kuitenkaan tästä tapahtuneesta, sillä se olisi ihan turhaa. En pode syyllisyyttä koska olen lomalla ja tiedän, ettei mitään peruuttamatonta ole tapahtunut. Perusperiaatteiltaan elämäntyylini on pysynyt sellaisena kuin pitääkin. Perusruokavalioni on kunnossa välipaloja myöten mutta tuo ylimääräinen lomalisä on kulkeutunut salakavalasti mukaan. Uskon (tai ainakin uskottelen,  ei kun ihan tosissaan tiedän) että arkiaikatalujen palattua myös herkuttelu jää. Miksi lomalla sitten pitää herkutella? Koska se on väliaikaista. Jos jäisin nyt kotiin pidemmäksi aikaa, muuttuisi tämä arjeksi ja tilanne olisi päinvastainen. lomani ykkösjuttu ei kuitenkaan ole ollut tuo herkuttelu vaan se että on pystynyt viettämään aikaa perheen parissa ja tekemään asioita, joihin ei muutoin löytyisi tilaisuutta.
Subin patonki vaihdettuna salaatiksi rannalla

Herkullinen supersmoothie Cocovilta

UKI:n herkkuja

Koska suurimmalla osalla on varmasti tässä vaiheessa jo kesän lomapäivät takanapäin ja sääkin näyttää siirtyneen syysaikaan niin ehkä voisin hieman avata lisää näistä syysuunnitelmistani. Liikunnan puolesta kirjoittelinkin tavoitteistani jo täällä. Tehostetun treenaamisen ja sokerittoman syyskuun ansiosta asetan itselleni ihan tavoitteen – joko 1 prosenttiyksikkö vähemmän rasvaa tai 2cm kadonnutta vatsanseutua. Tavoitteet ovat pienet mutta realistiset ajatellen että suuria lukuja ei uskalla enää tässä vaiheessa odottaa. Lisäksi pyrin ihan tietoisesti kiinnittämään huomiota hiilihydraattien rajoittamiseen ilta-aikana.

Joku ehkä huomasikin maininnan sokerittomasta syyskuusta. Ihan tekstinmukaista sokerilakkoa tämä ei tarkoita mutta karkit, sokeroidut suklaat ja muu turha herkuttelu on ihan oikeasti kielletty. Voin käyttää hienoisesti hunajaa tai steviaa mikäli mieleni jotain erikoista tekee. Sitä paitsi, tähän sokerilakkoon käyvät myös viikonlopun pikkupiiraat, niihinhän ei lisättyä sokeria tullut jos rahkankin vaihtaa terveellisemmäksi.  Yksi poikkeus tulee olemaan, sillä minulla on eräs meno joka tulee vaatimaan poikkeuksen tähän mutta muuta ei pitäisi olla. Lähinnä siis sokeriton syyskuu tarkoittaa lisätyn sokerin karttamista, sokeriakun jossain määrin melko lailla joka puolelta nykyisin löytyy.

Tällöin voin toivottavasti sanoa että tee niinkuin minäkin – Tehdään yhdessä itsemme terveemmiksi ja vahvemmiksi niin sisäisesti kuin ulkoisestikin!

16 kommenttia

  1. Helena kirjoitti:

    Heippa, kannustava teksti!Enpä ole muuten tiennytkään, että Cocovilla on joku tuollainen ”baari”, mistä saa tuoreita smoothieita. Kuulosta herkulliselta! Missähän mahtaa sijaita?

  2. Maija kirjoitti:

    Tuleeko sun juotua alkoholia? Toko varmaan sitä hillitsee pieni lapsi, mutta itsellä nyt kun kuopus alkaa olla jo aika iso niin olen enemmän alkanut taas käydä ulkona kavereiden kanssa ja tuntuu, että tähän kesään on osunut hirveästi rientoja. Mun kompastuskiveni ei siis tällä hetkellä ole sokeriherkut tai suklaa niinkuin joskus aiempina vuosina vaan harmittaa se, että viikolla treenaan ja syön terveellisesti mutta sitten viikonloppuna meneekin kuivaa siideriä tai punaviiniä. No määrät eivät ole suuret, koska en omaa erityisen hyvää alkoholinsietokykyä, mutta eihän se terveyttä edistä. Ja seuraavana päivänä ei ole järkeä suuremmin treenatakaan. Ei tuo tietenkään joka viikonloppuista ole, mutta silti on harmittanut. Toki sitä voisi erilaisiin rientoihin osallistua selvänäkin, mutta tuntuu etten pysyisi edes hereillä yömyöhään.No kesä alkaa olla lopuillaan ja suurimmat menot mentynä (polttareita, häitä, konsertteja) joten syksyä kohden kai tämäkin ”ongelma” jää taakse 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Luulen kanssa että se on tämän kesäajan ongelma lähinnä, sekun on Suomessa sen verta lyhyt että kaikenmoista tapahtumaa riittää tietyssä iässä vähän joka viikonlopulle. En ole absolutisti mutten kovin paljon alkoholia käytä. Lomamatkoilla saattaa tulla juotua ruoan kanssa lasillinen hyvää punaviiniä mutten ole mitenkään tottunut tähän tapaan, eli ei siis kuulu minulla ruokajuomaksi kuin äärimmäisen harvoin (lähinnä tosiaan lomamatkoilla tai joissain paremmissa ruokatilaisuuksissa..)Joskus on jotain tapahtumaa johon alkoholi myös kuuluu enemmän tai vähemmän mutta tosiaan pienen lapsen äitinä näihin tilaisuuksiin ei aina tule lähdettyä ja vaikka lähtisikin, ei aina tule alkoholia nautittua. Eikä itseasiassa tullut aina edes ennen lasta.

  3. Crunches not Cookies kirjoitti:

    Realistiset pienet tavotteet on kaiken parhaita. Ja jos ne ylittyy ni sit vaan tulee viel parempi fiilis 🙂 Ja hei, ollaan niin nuorii et elämää on viel paljon edessä ni ei kannata piinata kroppaa turhaan, kunhan on terve ja on hyvä fiilis ni kyl voi herkutella pikkasen, vaikka just viikonloppusin.

    • jennie kirjoitti:

      Näinhän se on, ajattelin avin itselleni asettaa pienen ”kuntokuurin” ihan tietoisesti lyhyehkölle aikavälille. Shokeerata hieman kesäherkkuihin tottunutta kroppaani.

  4. Nana kirjoitti:

    Minuakin on askarruttanut sinun alkoholinkäyttö, mutta jotenkin en ole sitä viitsinyt kysyä, koska jotkut ovat sen suhteen arkoja. Eli tuleeko sinun nautittua esim. punaviiniä viikonloppuisin, kokkaillessa ja illanistujaisissa? Itse tykkään kuitenkin punaviiniä nautiskella, enkä sitä tule varmaan jättämään koskaan (en ole kuitenkaan alkoholisti ;)). Mielestäni se, että viikolla treenaa ja syö terveellisesti, ei syö herkkuja jne. sallii viikonloppuna hieman höllemmän otteen. Asia on tietysti eri, jos haluaa täysin rasvattoman kropan, tai on suuntaamassa kisalavoille. Omassa blogissa tulen varmasti sivuamaan tätä aihetta jossain välissä, sillä pryin kertomaan siellä täysin rehellisesti kaikki positiiviset sekä myös negatiiviset tekoni ;)http://nana-superfitme.blogspot.com

    • jennie kirjoitti:

      Minulta saa kyllä kysellä mitävain, olen yllättävän avoin kaikelle utelulle 🙂 Tuolla tosiaan vastasin melko pitkät pätkät alkoholin käytöstäni. Siitä on yllättävän paljon ollut kiinnostusta (liekö kesäaika) joten ehkä uhraan sille oman lyhyen postauksensa vielä jossain välissä. Ja mitä viikonloppu tai seuraherkutteluun tulee, en aio sitä lopettaa. pidän vain pienen kehon shokkeeraus (onkohan tuo mikään sana?) kuurin, ja nimenomaan kuurin eli irtioton makeasta ja turhasta hömpötyksestä. Maistuu taas juhla sen jälkeen paremmalta ja pieni ilo on yllättävän suuri 🙂

    • Nana kirjoitti:

      Minullakin käynnistyi karkkilakko viime viikolla kun loma loppui, aikomuksena olla ainakin pari kolme viikkoa herkkulakossa, jotta kroppa vierottuisi karkeista. Tsemppiä sokerittomalle syyskuulle, ja kiitos mahtavasta blogista, löysin tämän keväällä ja siitä saakka olen säännöllisesti lukenut juttujasi, ja hyvin olen blogisi parissa viihtynyt 🙂

  5. Anonymous kirjoitti:

    Mun mielestä elämän yksi hienouksista on se, että osaa välillä ”höllätä”. Kun ollaan lomalla, niin silloin pitääkin mielestäni suoda itselleen herkkuhetkiä, jos sellaisia tahtoo. Etenkin matkustaessa uusiin paikkoihin/maihin, on mielestäni rikkautta, että voi maistella kaikkea uutta ilman, että miettii onko se nyt vastoin omaa ”terveellistä elämän tapaa” (nim. Gelato-jädeä kolmesti päivässä Italian reissulla, heh). Kun arki taas jatkuu, on silloin kiva jälleen palata arjen rutiineihin ja normiruokien pariin. Toki herkuttelu jää helposti ikään kuin ”päälle”. Myönnän, että jätskiä eksyi ostosten mukaan monta kertaa viikossa vielä loman jälkeenkin. Nyt siitä tavasta on jo päässyt eroon. Kerran viikossa suon itselleni kyllä jotain herkkuja, jos sellaisia kauheasti tekee mieli.Myöskin juhliin (häät, polttarit, synttärit, ristiäiset yms) kuuluu mielestäni juhlatarjoamisista nauttiminen -kohtuudella tietenkin. Se on kohteliasta jo emäntääkin kohtaan. Tosin, jos joku juhlavieras niistä haluaa kieltäytyä, niin kenenkään ei myöskään pitäisi tuputtaa niitä hänelle. Kukaties kyseessä saattaa olla henkilö, joka on juuri aloittanut elämäntaparemontin eikä terveellinen syöminen ole vielä rutinoitunut. Tällöin juhlat voivat hänelle olla paha paikka, kun ”uutta syömistä” vasta opetellaan…Bottomline: älä ole turhan ankara itsellesi 🙂 ”Mikä ihmeen elämäntapaprojekti on sellainen johon kuuluu lähes päivittäin joku pieni herkku ja viikonloppuisin yksi jättikokoinen kermajäätelö päivässä? Niinpä, ei juuri minkäänlainen.” Mielestäni sinä olet jo tehnyt elämäntaparemontin/projektin äärimmäisen onnistuneesti. Olet siinä jo niin pitkällä (terveellinen ruoka ja liikunta kuuluvat sinun arkeesi) ei lomaherkuttelu millään tavalla tee sinusta huonompaa tai epäonnistujaa elämäntaparemonttisi kanssa. Minusta se osoittaa, että olet jo ns. harjoitteluvaiheen ohittanut ja nuo tavat ovat jo sinun normaalia arkea. Muuten et edes kyseenalaistaisi päivittäistä herkuttelua 😉 Onnittelut siitä ja nyt vaan loman loputtua pikkuhiljaa takaisin vanhaan uuteen elämäntapaan :)t. Ex-karkkihiiri

    • jennie kirjoitti:

      Ihana kuulla että vaikka viimeiset viikot ovat bloginkin puolella julkisesti kuluneet hieman höllemmin niin teillä lukijoilla on ihan yhtä vahva tuntemus siitä että tämä on vain ohimenevä kesäkausi, kuin minulla itsellänikin. Enemmän tämä oli tiedoksi teillekin siitä että tätä lomaa ei jatku loputtomiin ja jatkossa elän kanssanne hyväksi havaittua keveämpää linjaa 🙂

  6. Janika kirjoitti:

    Voi, olispa Porissakin CocoVi:n baari! Olis jotain niin superia.. 🙂

  7. Anonymous kirjoitti:

    Sokeriton syyskuu on vallanmainio idea ja taidan siihen itsekin tarttua. Itselläni kesäaikana on päässyt ote lipsumaan ja rytmin palaaminen on hankalaa sillä itselläni ei ole ollut ollenkaan lomaa, joten kesä on ollut sitten yleisesti hieman nautiskelun aikaa. Loman puuttuminen aiheuttaa sen, ettei ole ollu helppoa rajata herkuttelua johonkin tiettyyn aikaan ja palata rytmiin taas arjen koittaessa. Mitään suurta notkahdusta ei täälläkään ole päässyt tapahtumaan, mutta pieni ryhti liike olisi paikallaan. Herkuttomuutta on helppo jatkaa kun vain pääsee alkuun, mutta alkuun pääseminen onkin vaikeampaa. Aina pääsee joku herkku hujahtamaan päivän ruokailuihin. Olen välillä yrittänyt ajatella, että jokainen kerta kun on onnistunut kieltäytymään herkusta on askel eteenpäin 🙂

  8. Anonymous kirjoitti:

    Kyllä pitää herkutella, etenkin lomalla!!Millaista elämää se olisi että joka päivä katsoo mitä syö eikä saa yhtään herkkua?mikään ei ainakaan minusta ole parempaa kuin rankan viikon jälkeen käydä sohvalle ja nauttia herkullista jäätelöä.ihailen ja ymmärrän kehonrakentajia ja urheilijoita jotka kieltäytyy kaikesta, mutta ihmettelen vain että miksi meidän ”tavallisten ihmisten” pitäisi.Olet lomasi ja lomaherkkusi ansainnut, näytät sitäpaitsi niin hyvälle eikä yksi jäätelö nyt kyljillä näy =)mutta innolla seuraan syksyäsi ja voisin itsekkin kokeilla sokeritonta syyskuuta!

  9. Anonymous kirjoitti:

    Moikka!Ihan ensimmäisenä; upee blogi ja vielä upeempi mimmi! Itse treenailusta innostuneena eksyin lukemaan blogiasi ja selasin sen pääpiirteittäin ensimmäisestä postauksesta viimeiseen. Oot saanu mahtavia tuloksia aikaseks, ja oon suoraansanottuna hieman yllättynyt kuinka ”helposti” sait alkuaikana raskauskilot karkotettua. Oon ite tällä hetkellä jokseenkin samoissa mitoissa kuin sinä aluksi (ihan vaan elämäntapakiloja ei raskauskiloja), muutama sentti enemmän pituutta ja pari kiloa enemmän painoa, mut toivottavasti saan tuloksia yhtä nopeesti kuin sinä! Ainakin _tarkoituksena_ olisi treenata alusta alkaen hieman ahkerammin 😉 Bloginkirjoitus omasta projektistani on harkinnan alla, mutta voi olla, että siihen ei aika riitä. Onneksi voin aina palata blogiisi motivaatiopulan iskiessä. Keep up the good work!

  10. Siru kirjoitti:

    Kyllä olet niin hyvällä polulla jo tekemisissäsi ettei lomasortuminen mitään haittaa. Kunhan sekin pysyy kohtuudessa. Ja sehän tuntuu pysyvän?! Eihän sitä turhan vakavasti kannata ottaa, pysyy paljon paremmin mielenkiintokin kun ei rajaa mitään pakolla täysin pois ruokavaliosta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.