Hae
My Project Is Me

Suomen surkein shoppailija

Moikka,

Tiedän, olen hehkuttanut moneen kertaan ja hehkutan vielä kerran, olin eilen vapaalla. No minähän lähdin shoppailemaan (aamusalin jälkeen tietenkin!). Kotoa ulos yhdentoista maissa ja paluu viiden aikoihin. Kuusi kokonaista tuntia ja mitä sain aikaan?

Kiilakorkotennarit, jotka tosin odottavat kuivempia kausia vielä vähän aikaa. olen näitä katsellut Dinskosta jo hetken aikaa eikä ensimmäisessä liikkeessä edes enää ollut minun kokoani jäljellä. Onneksi toisaalta vielä löytyi.

Persikan väriset housut. Nämäkin ovat olleet himotuslistalla jo jonkin aikaa ja nyt löytyi hyvään tarjoushintaan Vilasta. Chinomalliset kun ovat niin ei ehkä haitanne vaikka jäisivätkin vähän löysemmäksi malliksi sitten kesänaikana.

”Imetyspaita”, eli paita, jonka saa edestä avattua. Kohta on taas näiden mallien valtakausi ja olen mielessäni päättänyt että muunlaisia paitoja en edes osta nyt enää. Väri ja malli toimivat jälleen hyvän alennuksen kanssa ja niinpä tämä Kappahlin paita päätyi kotiin.

Kuusi tuntia, kolme ostosta – melko surkea saavutus 😀 No, ostin minä esikoiselle uudet kynät piirtelyä varten ja muuta tällaista pientä. Kaiken lomassa päädyin jossain vaiheessa myös syömään.

Kuvia muuten kun katsoo, niin totean aina saman asian että pitäisi pitää hiukset ehdottomasti auki. Minullahan ne ovat oikeasti aina jonkunmallisella ponnarilla tai sykeröllä ihan vain siksi että mallin puuttuessa, näytän ihan luolanaiselta 😀 Nyt on onneksi kampaaja-aika varattuna ja jotain siis tarttisi keksiä..

Näköjään ovat olleet nämä kuvissa näkyvät hiekanväriset housut viimeaoikoina In kun ovat joka kuvassa..  Kotona ostoksia kuvaillessani päädyin tetsamaan myös muutama kuukausi sitten ostamiani Bershkan halpiskevätfarkkuja, jotka kaikeksi yllätykseksi menivät edelleen jalkaan. Ehkä pienet jenkkikset ovat takaa huomattavissa tosin..

Ja illalla sateen siivittämänä ruokakauppamatkalla näin myös omaan silmääni kevään ensikukat <3

4 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    musta ponnari sopii sulle tosi hyvin! 🙂 kivan pirtsakka!

  2. Tea H kirjoitti:

    Ihanat kengät ja pirtsakan kevään/kesän värisiä vaatteita oot löytänyt 🙂 mulla menee yleensäkkin niin kun meen shoppailee et en juurikaan löydä mitään, mutta kun poikkean joskus hetken mielijohteesta kaupoissa ni yleensä löytää paljon enemmän, tiedä mistä sekin sitten johtuu 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.