Hae
My Project Is Me

Kokeellisessa keittiössä leivotaan

Moi, 

Jo jossain vaiheessa aikaiseeminkin olen kertonut pitäväni leipomisesta. Samassa yhteydessä olen myös maininnut että voisin yrittää kehitellä perinteisistä herkuista edes hivenen terveellisempiä ja ravinnerikkaampia sekä tietysti testailla jo kehitettyjä, hyvänkuulosia ohjeita. Nyt on taas kerran kokeiltu, joskaan ei kovin menestyksekkäästi. Edetään huonoimmasta parhaaseen.

1. Marenki

Marenkihan on luontaisesti proteiinipitoinen (kananmunan valkuaiset), joiden lisäksi siinä on vain sokeria. Sitähän kuvittelisi että sokerin voi helposti korvata makeutusaineella vaan ainakaan minulla se ei onnistunut. Marengit maistuivat pelkästään valkuaisille ja rakennekin oli liian kuiva (makeutusjauhe ei kaiketi sula samallatavalla kuin sokeri). Aion kyllä yrittää vielä uudemman kerran, josko vaahtoon vaikka vatkaisi sekaan hivenen aitoa vanilijaa makua tuomaan. Samalla voisi hieman lyhentää paistoaikaa.. Sellaisenaan se siis ei toiminut mutta mansikoiden ja vanilijavaahdon (9%) kanssa oli jo parempi.

IMG_7023 (1024x683) IMG_7027 (1024x683)

IMG_7028 (683x1024)

2. Marjapiiras

Pohjana käytin 100kcal muffinipohjaa ilman hunajaa. Hunajan korvasin makeutusaineella (en muista käytinkö steviaa vai jotain muuta). Pohjan päälle lisäsin hieman jäisiä marjoja ja paistoin uunissa. Tämä tarjottiin eräälle ytsäväpariskunnalle vaahdotetun vaniljakastikkeen (9%) kera. Maku oli ok mutta makeutta olisi voinut olla hivenen enemmän – onneksi oli tuo kastike. Uskon kuitenkin että tätä ohjetta tulen vielä käyttämään erilaisiin piiraskokeiluhuin.

IMG_6964 (1024x683)

joku tarkkasilmäinen huomannee myös jotain vähemmän terveellistä tässä kuvassa..

joku tarkkasilmäinen huomannee myös jotain vähemmän terveellistä tässä kuvassa..

 

3. Rahkaleipäset

Nämä ovat olleet pitkään omia suosikkeja ja lähes viikottain niitä olen viimeaikoina valmistanut. Olen alkuperäisestä reseptistä poiketen vähentänyt juuston määrää ja korvannut sen yhdellä kananmunalla. Lisäksi osan jauhoista korvaan leseillä. Muutoin kokeilussa ova olleet focaccia-tyyppinen ratkaisu oliivein ja aurinkokuivatuin tomaatein  sekä erilaiset siemensekoitukset. Lisämakuahan saa esim- maustetuilla juustoilla, kaikilla mahdollisilla kasviksilla tai jauhoja vaihtelemalla. Teen itse nykyisin aina tupla-annoksen taikinaa ja levitän sen kahdelle pellille (kuin pizzapohjan) ja paistan. Leikkaan neliöiksi ja pakastan. Käyttöön otan kerta-annoksen paahtimen kautta (nam) mutta sulavat nopeasti myös sellaisenaan.

IMG_6668 (683x1024)

Nyt mielessä on taas monenmonta mahtavankuuloista leivonnaista, joita pitäisi päästä kokeilemaan. Sääli on vain se että yleensä näistä kertyy jonkinverran tiskiä eikä meillä tietenkään ole astianpesukonetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.