Hae
My Project Is Me

Omat tuntemukset vs. vaakalukemat

Moi, 

Kuten sanottu ja todettu, on minulla nyt ollut jo jonkin aikaa hienoinen off-vaihde tämän koko kroppaprojektini kanssa. Olen koko ajan kuitenkin liikkunut ja syönyt jokseenkin terveellisesti – eli käytännössä tenyt ihan sitä samaa kuin koko ajan ennen tätä pientä pysähdystäkin. Tätä hiljaista etenemistä on ollut käynnissä viimeisen kymmenen kuukautta ja vaikka välillä tuntuukin ettei mitään tapahdu, niin viimeksi kuitenkin perjantaina totesin että hyvin hiljaakin tapahtuva muutos on pelkkää paikallaoloa parempaa. Olin iloinen näennäisestä kehityksestäni.  

unnamed (5) unnamed (6) unnamed (7)

Miksi sitten yksi lukema voi pilata tämän kaiken onnitumisen tunteen? Kävin kehonkoostumusta mittaavalla vaa’alla eilen ja tulokset saivat minut tavattoman ärtyneeksi. Olen samaisella vaa’alla käynyt viimeksi tammikuun loppupuolella ja toki toiveena tuolloin oli että seuraavat tulokset olisivat mielekkäämmät. Näin ei ollut. Analyysin mukaan rasvaprosenttini on noussut ja lihasprosenttini laskenut – eli olen ihan rehellisesti lihonut rasvaa, en nestettä. Toisinsanoen saliharjoitteluni, kaikki ne hikiset tunnit ja rankat aerobiset treenit ja kevyet kävelyt ovat menneet ihan hukkaan! Vieläkin suututta, kun katsonkin tätä alla olevaa kuvaa ja kirjoitan asiasta tänne.

unnamed (8) unnamed (10)

 

Eilen  tämän analyysin perusteella vannoin etten enää ikinä syö mitään. Herään vaikka aamukolmelta ulos lenkille jos se on sitä, mitä tämä kroppa vaatii pudottaakseen rasvaa. Järkiinnyin kuitenkin hetken ulkoilutuokion jälkeen ja aloin miettiä tätä projektianiihan tosissaan.

Olen koko tämän kymmenen kuutautta elänyt jonkinmoista jojolaihduttajan ajatusmaailmaa; Ensin vannon etttä nyt lähtee läskit ja jo seuraavan houkutuksen tullessa vastaan luovutan  – koska enhän kieltäytyisi tästä kaikesta kuitenkaan loppuelämääni. Joskus tämä edellä esitetty skenaario tapahtuu samanpäivän aikana, joskus vaiheesta A on matkaa vaiheeseen B kaksi viikkoa – mutta se kuitenkin tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Kun olen lukenut vanhempia tekstejäni niin joudun häpeäkseni myöntämään etten ole ehkä ollut 100% sitoutunut tekemisiini. Olen tehnyt suuria suunnitelmia sen suhteen että kuinka minä sitten laihdun ja kuinka minä sitten liikun mutta toteutus on jäänyt pahasti puolitiehen. Olen ehkä keskittynyt hieman liikaa siihen että mitä minun piutäisi tehdä, kuin mitä oikeastaan teen – varsinkin ruokavaliopuolella. 

unnamed (4)

 

unnamed (3)

Harmittaa toki että kaikki tämä aika on ”valunut hukkaan” kun todllisuudessa tulostakin olisi voinut saada aikaan jo vaikka millä mitalla. Enemmän kuitenkin harmittaa ehkä se oma saamatttomuus; Miksi tehdä suunnnitemia jos niitä ei jaksa kuitenkaan toteuttaa? Miksi uskotella itselleen että psytyy tähän jos selvästikään ei pysty? Olen selkeän pettynyt itseeni ja omaan saamattomuuteeni. Voin sanoa että minun tekisi mieleni mennä ja hukuttautua suklaalammikkon; Syödä suruni pois. 

Ja tämä kaikki vain siis siksi että kehonkoostumuksesta kertova vaaka antoi minulle tällaiset tulokset. Yhtäkkiä sillä että perjantaina näin omasta mielestäni kehitystä vertailukuvissa, ei olekaan minkäänlaista painoarvoa. Yhtäkkiä sillä että kuntoni on kasvanut kaiken liikkumisen seurauksena ei ole enää mitään väliä. Mukamasti. Kunhan saan kasattua itseni tästä pettymyksestä totean varmaan viisaampana jotain sensuuntaista kuin että ”viis vaakaluvuista – se miltä näyttää ja tuntuu on paljon tärkeämpää kuin se mitä joku mittari sanoo”. Siitä huolimatta, olisihan se kieltämättä mukava että vaakakin myötäilisi omia tuntemuksiani (jotka eivät siis kaikesta huolimatta ole minusta terveysriskin mukaiset rasvamäärät omaavia) 

37 kommenttia

  1. caisha kirjoitti:

    Piristystä! Ainakin kuvisssa huomaa kehityksen 🙂
    Itse katson mielummin peilistä kuin luvuista omaa kroppaani 🙂 sähän näytät nyt jo hyvältä!

    • jennie kirjoitti:

      Lupaan piristyä, kunhan sulattelen asiaa hetken (ja koska vastaan näin myöhään niin itseasiassa olen jo paremmalla tuulella vaikken siltikään ohi tämän pienen syvänteen). Vaaka onneksi joutaa pian kuukauden tauolle ja elämää mitataan housujen istuvuudesta sekä peilikuvasta 🙂

  2. Marja kirjoitti:

    I feel you! Tammikuusta lähtien ”ottanut itseäni niskasta kiinni”, vaan joka mieliteolle on tullut annettua periksi. Maksoin jopa nettivalmennuksesta, jota en kuitenkaan noudattanut. Miksi? Hyvä kysymys.. Eikö motivaatio ole kuitenkaan aivan kohdillaan? Olen huomannut sanovani itselleni samaa, kuin postauksessa mainitsit, että annetaan mieliteoille periksi sillä verukkeella, että en minä kuitenkaan loppuelämääni aio niin kurinalaisesti elää. Mielestäni elämä on liian lyhyt kaiken pienen hyvän ja nautinnon kieltämiselle, mutta tosiaan jos nyt yhtenä tavoitteena olisi päästä siihen kuuluisaan rantakuntoon, niin jostain on kiristettävä. Se oikea sitoutuminen ja tekemisen tahto ei ainakaan omalla kohdallani tule väkisin, joten toistaiseksi yritän tsemppailla ruokavalion suhteen esimerkiksi mealpreppaamista kokeilemalla (herkkuihin on tullut useimmiten sorruttua nälkäisenä kauppareissulla) ja toivoa, että se buusti tulee sieltä sitten itsekseen. Liikuntaa on onneksi tullut harrastettua ihan kiitettävästi, mutta kuten sanottu, 70-80% siitä unelmakropasta tulee ruokavaliolla. Tsemppiä meille!

    • jennie kirjoitti:

      Tsemppiä tosiaan meille 🙂 tarinasi kuulostaa ihan omaltani sillä liikuttua tulee mutta kappas, niin myös syötyä. Syötyä oikeaa ruokaa ja vähän jotain muutakin, ihan liian usein. sitähän sanotaan että paheiden määrä on aina vakio, eli jos jotenkin saisi nuo paheet vaihdettua vähemmän paheellisiin versiohin niin sekin olisi jo tässä tapauksessa edistystä..

  3. Ninni kirjoitti:

    Hei mulla tuli mieleen, että imetätkö vielä? Voiko olla että kulutus vaan on ollut niin kovaa huomioiden arjen touhut ja liikunnan siihen päälle? Että keho on syönyt ”itse itseään”. Mulla ainaki vielä osittainimettäeSsä piti syödä ihan hullun lailla että jaksoi, nyt vasta kun lopettamisesta on pari kk, niin kulutus on tasaantunut ja ruokamenot pienentyneet 😀 Mutta et sää miltään löpsähtäneeltä kyllä näytä, ettei varmasti hukkaan oo huhkiminen menny 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos 🙂 Itseasiassa imetys on jo taaksejäänyttä aikaa eli sekään ei ole se ”selitys”. Voin itse etsiä syyllisiä hormoneista ja tiesmistä (ja teenkin sitä) mutta voisin varmaan vähän myös katsoa peiliin ja todeta että itse olen tainnut olla senverta höllämielinen että kehitys on ollut näinkin hidasta. Ei olematonta suinkaan, olen itsekin sitä mieltä että peilikuva on muuttunut ja se on ehkä se kaikkein tärkein asia. Kamala sanoa näin mutta mieluummin näytän timmiltä ja hoikalta kuin että lukemat olisivat sellaiset ja ulkonäkö jotain ihan muuta 😀

  4. Mirkku kirjoitti:

    Oma neuvoni sinulle on, että ole armollinen itseäsi kohtaan. Relaa vähän! 🙂 Eli unohda hetkeksi laihdutus ja painonhallintajutut ja mene päivä kerrallaan. Elämästä pitää myös muistaa nauttia! Nauti lapsista ja ajastasi kotona niiden kanssa, se on ainutlaatuista aikaa. Nämä ovat neuvoja, jotka annan myös itselleni. Niin vaikeita ottaa käyttöön, mutta ovat kaiken sen arvoisia!

    • jennie kirjoitti:

      Totta – mutta tällä kaikella on myös se kääntöpuolensa ja paininkin tällä hetkellä sen suhteen että olenko ollut koko ajan kuitenkin liian höllä vai onko tämä näennäinen hölläily ollut seurausta liian tiukasta kurista?

  5. -E- kirjoitti:

    Niin tuttu tunne ja aika samassa kuopassa olen. Joku aika sitten intoilin, kun vihdoin alitin 60kg, mutta se oli vain hetken notkahdus ja paino on palannut siihen samaan noi 61kg missä se on jumittanut ties kuinka kauan. Olen myös uskotellut itselleni vaikka mitä, että painoa enempi kun olen saanut lihasta plaa plaa. Tässä sitten kaivoin vanhoja parhaitten aikojen kuvia n. 2v takaa ja oli se vaan todettava, että kyllä silloin näytinkin paremmalta… Olen lipsunut syömisestä vaikka millä mitalla, aina vähän lipsuen ja se kuuluisa yksi suupala mitään haitaa tai jos tämän kerran. No nyt jälleen aion ottaa niskasta kiinni ja skarpata syömisten kanssa. Tunnen niin tuon ”mä en sitten syö mitään, niin johan laihdun” jonka järki kyllä korjaa heti.

    Tsemppiä! 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Voih, samaa sahaamista siis edelleen sinullakin :/ Noh, tästä ei auta kuin nousta ja matkata eteenpäin. Vaikeimpina hetkinä (kuten nyt) itsestänikin tuo eteenpäin pyrkiminen tuntuu lähes mahdottomalta mutta onhan se nyt niin että kun niitä terveitä elintapoja jaksaa pitää yllä, ei se koskaan ole hukkaan heitettyä vaikkei heti näkyisi vaa’alla tai mittatuloksissa.

  6. Reetta kirjoitti:

    Olen lukenut blogiasi jo pitkäänpitkäänpitkään, kiitos innostavasta ja fiksusta tekstistä! Nyt kuitenkin täytyy kommentoida ensimmäistä kertaa, sillä ajatuksesi alkavat näyttää hyvinkin paljon samankaltaisilta kuin omani silloin, kun olin syömishäiriön kourissa (kymmenisen vuotta siinä helvetissä vierähti). En nyt lähde vertailemaan ja tuskin spekulaatiollekaan on tarvetta, mutta vaikkei varsinaisesta henkeä/terveyttä uhkaavasta syömishäiriöstä olisikaan kyse, suosittelen muidenkin kommenttoijien tavoin relaamaan välillä. 🙂 Huomaamatta terveellisyys luisuu sairauden puolelle ja kun jatkuvasta syömiskontrollista tietoisesti opettelee hellittämään, huomaa, että maailmassa on paljon muutakin mielenkiintoista. Itse en tällä hetkellä ole unelmamitoissani, mutta paljon onnellisempi ja enemmän sinut itseni kanssa kuin -15 kg sitten. Itse kannatan terveellisiä elämäntapoja, ruokavalintoja ja liikunnan nimeen vannon ehdottomasti. Päässä on myös ajatus unelmakropasta ja sen saavuttamisesta terveellisin keinoin, mutta tällä hetkellä yksinkertaisesti rakastan liikaa suklaata ja muita elämän pieniä (ruoka)nautintoja stressatakseni muutamasta mukamas-liikakilosta (kun kaikkien mittareiden mukaan olen terve ja hyvin koen voivani ;). Ymmärrän, että tämä on sinulle tietoinen projekti, tässä kuitenkin oma näkökulmani asiaan. 🙂 Tsemppiä kevääseen ja kirjoittamiseen!

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos varoittavasta esimerkistä ja oman tarinasi jakamisesta. On totta että raja terveen ja epäterveen välillä on häilyvä mutta omalla kohdalla en usko uhkaa kovin merkittäväksi. Jos ollaan rehellisiä, olen huomattavasti höllämielisempi nyt kuin kaksi vuotta sitten (jolloin vitsikästä kylä, tämä kaikki kävi jotenkin helpommin). Tuolloin tosin tuo ”kieltäytyminen” ei ollut edes haastavaa, toisin kuin nyt.

      Mutta, olet ihan oikeassa siinä että ne mukamasti liikakilot (joita itsellänikin on) ovat kaikista eniten korvien välissä. Toki, kun oma olo ei ole täysin tyytyväinen (ja syy on niissä muka kiloissa) niin silloin niiden eteen ehkä olisikin hyvä tehdä jotain. Eihän sen tarvitse olla totaalikieltäytymistä mutta herkuttelulle pitää öytyä oma paikkansa.

  7. Jenniv kirjoitti:

    Samaa sanon kun muutkin, ole armollisempi ja anna lupa nauttia elämästä. Oot mielettömästä kunnossa oleva kahden lapsen äiti, saisit olla ylpeä kropastas! Valitettavasti alkaa kuulostamaan samalta kun itselläni syömishäiriön aikoihin.. En tarkoita että sulla on syömishäiriö mutta toivon että mietit asiaa ja pidät varasi, se tulee pikkuhiljaa ja salakavalasti.
    Kaikkea hyvää ja tsemppiä! 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos varoituksesta ja huolenpidosta 🙂 tiedät varmasti mistä puhut enkä epäile sanojasi yhtään joten lupaan pitää varani siitäkin huolimatta että epäilen tämän olevan vain jokin ohimenevä masennuspiikki.

  8. Kaisu kirjoitti:

    Mä kyllä niin suosittelen Optimal Performance Terveys&Tasapaino valmennusta. Mä sain siitä aivan hurjasti ja kun vaan toteutin niitä oppeja niin samalla lähti rasvaa huimasti. Kitunut en ole päivääkään vaan ruoka annokset on useasti valtavia varsinkin kun treenit on rankkoja. Ja mulla rankkoja treenejä 1-2 kertaa viikko.
    Tsemppiä nyt!!!! Älä masennu! Ja yksi suuri oppi on mitä muutkin sanoo; rento asenne! Sekä itsensä kuunteleminen 😉
    Tässä pikku idea; kirjoitappa vaikka viikon jostain ihan muusta kuin treeneistä ja ruuasta 😉

    • jennie kirjoitti:

      Vinkki on hyvä ja sitä tulee varmaan toteutettua enemmän kuin tarpeeksi seuraavan kuukauden aikana 😀 Tuo valmennus on kyllä kiinnostavan oloinen, varsinkin kun minulla ei ole minkäänlaista syytä epäillä Kaisan metodeja kaikkien niiden onnistumistarinoiden ja kokemusten jälkeen, joita olen kuullut. Kirjojen annista puhumattakaan 😉

  9. tiia kirjoitti:

    Pysähdy miettimään, olisitko todella onnellisempi tiukemmassa kunnossa? Itse nimittäin hoksasin miettiä sitä, kun karistelin ihan viimeisiä raskauskilojani. Pielistä katsoo normaalivartaloinen ihan hyvä kroppainen viiden lapsen äiti. Enkö voisi olla onnellinen näin, mitä aina haikailla jotain muuta. Silloin päätin, että vaikka puntari näyttäisi mitä en olisi sen onnellisempi kuin nyt. Olo on helpottunut. Minusta sinulla on upea kroppa, kaikkea hyvää sinulle 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Tärkeintähän on tosiaan se, miltä tuntuu. Tai ainakin pitäisi olla ja jos vaaka on eri mieltä (varsinkin kun puhutaan terveistä mitoista) niin se on sitten voivoi. Tässä muutaman päivän mietintätauolla olen ehkä itsekin oivaltanut tämän vaikka tuona hetkenä vaaka veikin voiton.

      Kiitokset siis järjen sanoista 🙂

  10. Nimetön kirjoitti:

    En tiedä, mittaako laite myös nesteen määrän….mutta mikäli kehosi on mittaushetkellä vähissä nesteissä(esim. aamulla yöpaaston jälkeen) on rasvaPROSENTTI luonnollisestikin suurempi. Rasvan määrä kiloina tässä tapauksessa on luotettavampi tieto ja siitä saa suoraan laskettua suhteen verrattuna lihasmassaan.
    Muuten olen samoilla linjoilla muiden kanssa: upean kropan omistat jo nyt. On todellakin ok tehdä kropan eteen töitä ja joskus kiletäytyä mieleiteoista esim. herkkujen suhteen. Mutta kehotan silti miettimään, millaista on se elämä, jota todellla haluan elää loppuelämän? Kukaan ei pakota ketään syömään joka päivä kakkua, mutta olenko onnellinen jos kieltäydyn siitä täysin? Kuinka usein ja millaista liikuntaa koen jaksavani harrastaa tulevisuudessakin? Tsemppiä!

    • jennie kirjoitti:

      Tässä piilee se totuuden siemen – herkuttelusta en aio kieltäytyä aina. Se ei vain ole osa minua mutta herkuttelulle on löydettävä omat rajansa. Oma paikka. Oma syy. Se on toiminut joskus vaan juuri nyt, tuo raja tuntuu olevan vähän hakusessa. Loppujen lopuksihan kyse on vain näistä pienistä tämänkaltaisista asioista kiinni kun puhutaan muutamasta kilosta, jotka haluan kaodttaa. Kiitokset siis sinulle silmieni avaamisesta tämän suhteen.

  11. Nimetön kirjoitti:

    Heippa,

    ja ensin kovasti tsemppiä!

    En lähtisi kyllä siltikään löysäämään, se ei varmana tuo parempia tuloksia! Sorry vaan edellisille kommentoijille, jotka löysäämistä suosittelevat, kyllähän jokainen normaalipainoinen, urheilullista kroppaa tavoitteleva tietää, että relaaminen on yhtä kuin liian paljon syöminen, eikä sillä vain laihdu, eikä kiinteydy. Itse taistelen ihan samojen asioiden kanssa, olen myöskin suursyömäri ja pidän herkuista, mutta tavoittelen silti erittäin timmiä vartaloa. Äiti-ihminen olen myös.

    Painin samantyyppisen haasteen kanssa, kun totesin, että eihän pysyvä elämänmuutos voi mitenkään olla sellainen, että en saisi ikinä syödä mitään herkullista. Elämänperiaatteisiini kun kuuluu hetkessä eläminen ja elämästä nauttiminen – nämä molemmat kyllä kannustaisivat kovasti herkutteluun. Mutta. Jos haluan olla timmi, en vaan voi nauttia elämästä herkkujen muodossa. Tätä ristiriitaa pohtiessani oivalsin, että itse asiassa enemmän elämän nautintoa saan siitä, että katson itseäni jokaikinen päivä peilistä ja näen itseäni miellyttävän vartalon. Herkut saavat siis jäädä vain erikoistilanteisiin.

    Sinun tilanteessasi varmasti painaa arki pienten ihmisten kanssa, ainakin itse koin, että minulla ei ollut resursseja itsestäni huolehtimiseen, kun huolehdin pienistä lapsista. Ehkäpä lasten kasvaessa saat enemmän aikaa itsellesi ja olet vähemmän väsynyt, nämä takuulla auttavat projektissa eteenpäin.

    Älä luovuta, me lukijat olemme mukana matkassasi! 🙂

    • Linda kirjoitti:

      ”Mutta. Jos haluan olla timmi, en vaan voi nauttia elämästä herkkujen muodossa.”

      Tätä minäkin yritän takoa päähäni… Kaikkea ei voi elämässä saada. Se on vaan niin vaikea hyväksyä 😀

    • jennie kirjoitti:

      Vastasinkin sinulle vähän kattavammin alempana (tai oletan ainakin että se olit sinä). Yhtäkaikki, kiitos tästä’ valtavirrasta eriävästä kommentista joka myötäilee osittain myös omia ajatuksiani.

  12. Linda kirjoitti:

    Miten sinulla onkin taas samanlaisia fiiliksiä kuin mulla!
    Pidin muutaman viikon vaakatauon ja sinä aikana söin oikein ja treenasin paljon, pystyin pysymään jopa leivästä erossa. Olo oli hyvä ja kevyt. Sitten eräänä kevyen tuntuisena aamuna kävin vaa’alla ja tulos oli +1,5kg!! Suutuin ja petyin ja lähdin lohduttamaan itseäni milläs muullakaan kuin ruualla >:(
    Nyt on vaaka taas kaukana sängyn alla ja patterit poistettuna…
    Tsemppiä! Olet tosiaan erinomaisessa kunnossa ihan yleisesti, saatika ollaksesi kahden pikkulapsen äiti!

    • jennie kirjoitti:

      Usko pois, tunnen todelakin sinun tuskan! Tänään salilla käyneenä täytyy muuten todeta että moinen hiilarihöttöily ei ainakaan tuonut yhtään lisäenergiaa; Oli varmaan elämäni rankimmat treenit!

  13. Hekla kirjoitti:

    Lainaus kommentista:
    ”enemmän elämän nautintoa saan siitä, että katson itseäni jokaikinen päivä peilistä ja näen itseäni miellyttävän vartalon”

    Apua!

    • Nimetön kirjoitti:

      Heh, alkoiko hirvittää? 😉 Luuletko nyt, että olen jotenkin sairas tai pakkomielteinen?

      Kas kun näissä laihdutus- ja kuntoilublogeissa saattaa liikkua sellaisia ihmisiä, joille terve, treenattu keho ja sitä myötä hyvä olo on niitä tavoittelemisen arvoisia asioita. Silloin voin, ilman sen kummempia addiktioita tai sairauksia, todeta, että tunnen itseni tyytyväiseksi, kun kehoni voi hyvin ja näyttää hyvältä. Vieläkö pelottaa?

      • jennie kirjoitti:

        Minä ainakin ymmärrän sinua ihan täysin. Ymmärrän myös eriävät mielipiteet mutta muistan että olen itsekin joskus kirjoittanut siitä onnen tunteesta, jonka tajusin että olin saavuttanut osittain työstämällä kroppaani. Toki, onnelisuuteen vaikuttivat monet muutkin tekijät mutta en voi väittää etteikö tyytyväisyys omaan peilikuvaan siinä hetkessä olisi ollut yksi niistä.

        Aihe on sinänsä mielenkiintoinen ja jakaa varmasti mielipiteitä. Jahka saan jäsenneltyä omia ajatuksiani tämän(kin) suhteen niin ottaisin aiheen mielelläni käsittelyyn blogissa. Kiitokset siis sinulle/teille eriävistä mielipiteistä.

  14. Nimetön kirjoitti:

    Heippa,

    Blogisi on ihana ja sinä olet piristävä! Olen seurannut blogia jo monta vuotta, mutta viime aikoina kirjoitusvirheet ovat ruvenneet hieman ärsyttämään. Sorry kun valitan tällaisesta asiasta, mutta tässäkin tekstissä niitä oli todella paljon 🙁

    • jennie kirjoitti:

      Ei se ole valittamista vaan korjaavaa kritiikkiä 🙂 Minua itseänikin ärsyttää kirjoitusvirheet suunnattomasti – jopa se yksi ja ainoa, jonka huomaan jonkun muun tekstistä. Omalle kirjoitukselleen on vain niin sokea (tai ainakin minä olen) ja käytettävissä olevan ajan vuoksi en ole (muka) ehtinyt kierrättämään tekstiä jonkin valmiin oikolukuohjelman läpi. Koska haluan kuitenkin pyrkiä kehittymään bloggaajana niin korjaan (tai ainakin pyrin korjaamaan) tämän välittömästi.

      Kiitokset siis sinulle palautteesta, jota ilman olisin todennäköisesti kuvitellut tekstini olevan virheetöntä 🙂

      ps. Näissä vastauksissa sensijaan virheitä varmasti esiintyy edelleen enemmän kuin tarpeeki.

  15. Päivi kirjoitti:

    Hei 🙂 Unohda vaaka ja rasvaprosentti. Usko siihen mitä peilistä näkyy. Mä en juuri koskaan käy puntarilla, paitsi nyt kisadieetillä on tullut käytyä. Rasvaprosenttia en ole mittauttanut herra ties koska viimeksi, sillä mitä mä teen sillä tiedolla? Enemmän teen sillä tiedolla miltä näytän 🙂 Tsemppiä, äläkä masistele moisesta 🙂

  16. Anni kirjoitti:

    Siis ihan oikeesti, usko mua kun sanon, että tuo vehje millä sä mittailet kehonkoostumustas EI ANNA OIKEITA TULOKSIA. Mene InBody mittaukseen, sillä saat rehellisemmän tuloksen. Itse olen erittäin timmissä kunnossa, ja kotimittauslaite näytti rasvaprosentiks 23. Olin ihan samoilla fiiliksillä kun sinä, että miten voi olla mahdollista, nyt lopetan syömisen yms… 😛 Sitten menin InBodyyn, ja rasvaprossa oli 15,3. Mittaajatyyppi sanoikin, että noihin kotivehkeisiin ei oikeasti voi luottaa yhtään. Ne sekottaa lihaksen rasvaan.

    • -E- kirjoitti:

      Meillä on kotona kaksi vaakaa jotka mittaavat myös rasvaprosentin, toinen vain jalkojen kautta ja toisessa on myös käsikapula. Toinen antaa tuloksen noin 19% ja toinen n. 30% 😛 Todelisuus InBody mittauksen mukaan jostain tulosta väliltä, lähempänä kuitenkin 20%.

      • jennie kirjoitti:

        Oho, melkoinen heitto :O

        Itseasiassa, olen odotellut hormonitoiminnan normalisoitumista raskauden jäljiltä (siis suomennettuna menkkoja) jotta kävisin itsekin salilla kehonkoostumusmittauksessa.. sitä odotellessa.

  17. Jonneli kirjoitti:

    Pystyn myös täysin samaistumaan tällä hetkellä tuntemuksiisi ja kirjoittamaasi. Itselläni tällä hetkellä myös tuo fiilis että aika on valunut hukkaan kun olen rehkinyt salilla ja lenkillä, mutta silti hitsi soikoon sortunut aivan liikaa kaikkeen ja paino on vain kivunnut ylöspäin!:( Ei tämän näin pitänyt mennä vaan ihan päin vastoin!! Tällaisessa tilanteessa tulee aina niin luuseriolo, ja kuitenkin samalla yrittää puhua itselleen, että kyllä tämä taas tästä! Sehän tässä harmittaakin eniten, kun aina tulee ”uusi alku” ja sitten taas menee plörinäksi. Sitten taas miljoonannen kerran aloitetaan alusta. Järjen ääni ja teot eivät kohtaa tässä asiassa niin usein kuin niiden kuuluisi. Mutta kuten sanottu KYLLÄ SE TAAS TÄSTÄ! Muuta vaihtoehtoa en ainakaan itse näe, kuin vain nousta taas suosta.

    En kannata itsekään tuota ajatusta, että olisin ajattelematta asiaa ja löysäisin hetkeksi, nimittäin koettu on useasti miten siinä käy. Erittäin hoikkana helposti pysyvä ystävänikin on toitottanut minulle tuota rennosti ottamista. Hän kun itse voi syödä suunnilleen sitä mitä mieli tekee. Kuitenkin ihmisten pitäisi ymmärtää mielestäni paremmin , että olemme kaikki erilaisia genetiikaltamme, eikä kaikille sovi se että otetaan vain iisisti ja syödään mitä mieli tekee. Toiset voivat niin tehdä – lihomatta. Se on heidän tuurinsa.

    • jennie kirjoitti:

      Sinä itseasiassa kiteytit koko tämän hetkisen ajatusmaailmani selkeään muotoon, kiitos siitä. Ajattelen juuri siten, kuin sinä kirjoitat ja todellakin kyllä se taas tästä! hurjasti siis tsemppiä sinulle, minulle ja kaikille muillekin saman haasteen parissa pörrääville.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *