Hae
My Project Is Me

Täällä taas!

Moi

Voi ilon päivää – ei voi muuta sanoa! Tämän pienen pakollisen blogitauon jälkeen en voi muuta sanoa kuin että onpa minulla ollut ikävä kirjoittamista! Haikein mielin olen lukenut tauon aikana teiltä saapuneita kommentteja ja vain toivonut että ihan pian pääsisin takaisin arkirytmeihin. Nyt se päivä on täällä! Ja ilokseni huomaan että olen vieläpä saanut uusia lukijoita tänä aikana, aika mahtavaa 🙂

En aio edes yrittää tiivistää kahta viimeistä viikkoa yhteen vaan huomisesta eteenpä’in jatketaan kuin mitään taukoa ei koskaan olisi ollutkaan.Loppujen lopuksi konetta ei tarvinnut lähteä uusimaan eikä uutta Windowsia hankkimaan, vaan ihana it-näppärä tietäjä sai koneen kuntoon. Joitain ohjelmia ja tiedostoja tämän korjausoperaation tuoksenassa katoi mutta se on pieni menetys. Kuvat, joka oli se tärkein, sentään pelastuivat vaikka suurin osa niistäkin oli ulkoisella kovalevyllä.
Kaksi viikkoa hiljaiseloa on pitkä aika, oikeasti. Tässä ajassa on ehtinyt tapahtua kaikenlaista ja kuitenkaan ei mitään. Ensimmäinen hiljaiseloviikko sujui liikuntojen osalta kunniallisesti, eli salilla neljästi ja siihen päälle reipasta kävelyä ulkona. Uinti jäi kuitenkin pois. Kymppikortistani on vielä puolet jäljellä ja senhän aion käyttää mutta todettava se ehkä on, ettei laji ihan taida olla minua varten. Tässä kuitenkin joku kuva liikuntapäivistä:



Tämän kuvan tarkoitus ei ole kuin esittää että hartiat ovat leveämmät kuin peppu.. Vai kuvittelenko?

Seurannut viikko, eli viime viikko, ei sen sijaan ollut minua varten. Alkuviikosta en yhtenäkään päivänä onnistunut lähtemään töihin kuten suunniteltu vaan milloin mistäkin syystä jouduin palaamaan kotiin. Näitä syitä olivat mukaan tulleet poikaystävänkin avaimet, jotka piti palauttaa, unohtuneet eväät yms.Ja loppuviikostahan sitten sairastuin. Suunnitelmani jouluostoksille menemisestä karisivat kokonaan kotona vatsataudissa kärvistellessäni. Liikuntoja kertyi kokonaiset kolme tuntia. Alla kuvaa kotisohvalta vähemmän terveeltä sekä enemmän terveeltä päivältä. Ja ei, meillä ei ole tyylikkäitä eläinkuosisisa sohvatyynyjä vaan kyseessä on pojan pehmolelu, Hubba Bubba. Sairastaessa ei paljon hymyilytä.. Ja hiuksetkin on pystyssä sojottamassa mihin sattuu 😀
 

Parempana päivänä, eli eilen. Alemmasta, kummallisella valotuksella otetusta kuvasta käy muuten ilmi uusi ripsivärini Dior New Look. Aivan paras! Kiitos vinkistä ystävälleni.

Olo on nyt siis parempi mutta odotan edelleen sitä yhtä päivää kun olo on täysin normaali. Luulen että se päivä on tänään. Huomenna siis, toivottavasti ainakin, sali kutsuu. Tämäkin viikko jää tosin lyhyeksi sillä perjantaina lähdemme ystävieni kanssa perinteiselle pikkujouluristeilylle ja sunnuntaina pääsen suorittamaan kummintehtäviä erään ihanan pienen pojan ristiäisiin.Näillä puheilla, olen kuitenkin täällä taas. Ja koska en ole vielä maininnut kuin kaksi kertaa, kyllä tuntuu mahtavalta!

ps. jostain syystä en saa onttia vaihdettua oikeanlaiseksi mutta olkoon, ei anneta sen nyt häiritä.

6 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Jee ! Kiva, kun oot takas ! Oon tasaisin väliajoin käyny kurkkailemassa, että ootko palannut takaisin.-Heijji

  2. Anonymous kirjoitti:

    Hei 🙂 Toivon pikaista paranemista sinulle ja kiva että olet saanut tietokoneesi kuntoon. Löysin sivuillesi sattumalta etsiessäni netistä tietoa kuntosaliharjoituksista yms. terveellisistä ruokailutottumuksista. Aloitin blogisi lukemisen ihan alusta ja vielä on kahlattavaa jäljellä 🙂 Mahtavat ja hyvin tsemppaavat sivut sinulla! Oma projektini on päässyt mukavasti alkuun ja blogistasi saa lisätsemppiä :)T.Marika

  3. ~LOVE~ kirjoitti:

    Kiva ku oot back!! Pääsitkö käymään ”salapaikassa” ? hih!!!

    • jennie kirjoitti:

      No niin todellakin on! Pitikin sinulle laittaa viestiä mutta sitten tuli näitä teknisiä haasteita ja kaikkea mutten koskaan päässyt salaisuuksiin käsiksi 🙁 Oma työaikani loppuu vasta viideltä ja aikaisemmin lähtö ei tuolloin onnisunut mitenkään. Kiitos kuitenkin vielä aivan mahtavasta vinkistä, nämä on ihan parhautta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.