Hae
My Project Is Me

Arjen kiireet ja hormonitasapaino

Moikka,

Nyt kun tässä on pian takana kohta kaksi viikkoa uuttä arkea niin alkaa huomata että ihan oma-aika jää melkoisen vähäiseksi. Kun illalla pääsen töistä kotiin saakka niin kun ensin nauttii perhe-elämästä niin huomaakin istuvansa koneen ääressä aikaisintaan yhdeksän aikaan. Olen jo monta päivää haaveillut pääseväni jatkamaan tuota Kaisa Jaakkolan Hormonidieetti-kirjaa, joka aina vain odottaa samalla aukeamalla.

Kirja on ollut mielestäni aivan mahtava. Itseasiassa niin mahtava että olen ajatellut että kunhan saan sen luettua läpi, niin taidan lukea sen vielä uudestaan ”opiskelumielellä”. Lyhykäisyydessäänhän kirja tarjoaa faktaa ja ajatuksia siitä miten elintapamme ja syömämme ruoka vaikuttavat hormonitoimntaamme. Hormonitoiminta taas vaikuttaa siihen miten kehomme kerää ja kuluttaa rasvaa. Vaikka kirja nimensä mukaisesti tarjoaa tietoa siitä miten päästä eroon itsepintaisista rasvakertymistä, niin mielestäni sen tarjonta on huoattavasti monipuolisempi. Luonnehdinkin joskus kirjaa termein että jos laihduttaminen olisi opsikeltava perusaine niin tämä hormonidieetti olisi ainetta syventävä kurssi.

kuva: http://hormonidieetti.fi/wp-content/uploads/2011/08/hormonipisteet.jpg

Olen tosiaan ollut ihan myyty kirjalle ja sen ajatuksille. Omistan myös vastaavanlaisen kirjan nimeltä Nyt se onnistuu ja ideologialtaan kirja käsittelee samaa aihetta. Jostain syystä tämä jälkimmäinen ei kuitenkaan yllä Hormonidieetin tasolle ja olen ihan tosissani muutamaan otteeseen pysähtynyt miettimään mistä tämä johtuu. Yksi syy on ainakin tapa jolla kirja on kirjoitettu – mielestäni tyyli ei ole tuputtava vaan enneminkin herättelevä. Kirja on myös uskottava ja esitetyt asiat täysin järkeenkäypiä. Tuo toinen kirja on enneminkin ohje jota tulee noudattaa juuri kirjan antamien
raamien mukaan.

Ihan varauksetta en kuitenkaan kaikkeen usko mutten myskään tyrmää tiedon oikeellisuutta. Lähinnä vain kyseenalaistan että ehkä samanlainen metodi ei toimikaan kaikilla. Tällä haen takaa esimerkiksi väitteitä että vähähiilihydraattinen ruokavalio olisi suotavaa. Kirjahan siis tosiaan suosii jonkinasteisen hiilihydraattirajoitteisen ruokavalion noudattamista, ei dieettinä vaan elämäntapana.  Omalla kohdalla tosiaan olen huomannut hienoisen hiilihydraattien rajoittamisen sopivaksi tavaksi mutta vastaavasti eräällä lukijalla tämä ei toiminut lainkaan.

Kirja kuitenkin tarjoaa melko yksityiskohtaista tietoa siitä miten mitäkin kehon ongelma-aluetta kannattaisi lähestyä; minkälaisia ruokailutottumus- ja elämäntapamuutoksia hormonitasapainon palauttaminen vaatii. Luonnollisesti kirja on yleispätevä ja täysin henkilökohtaisen tiedon saadaakseen tulisi tutustua Biopsignature-mittaukseen. Lyhyesti siis kehon hormonitasapainoon vaikuttavat tekijät tutkitaan ja niiden pohjalta luodaan yksilöllinen ruokavaliosuunnitelma. Lisätietoja voi lukea täältä.   Aikanaan Fit-lehdessä (olisiko ollut Marraskuun numero) tätä testattiin ja jo vain pienillä muutoksilla ruokavaliossa saatiin aikaan kadonneita senttejä vaikka muut elintavat pysyivät samana.

kuva: http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/ravinto-ja-laihdutus/biosignature-hormonaalinen-tasapaino-ja-tasmalaihdutus-ovat-mahdollisia

Odotan kyllä että pääsen kirjan vielä lukemaan loppuun vain jotta voisin aloittaa uudestaan. Jos nyt en ihan sana sanalta lue, niin ainakin kerätäkseni itselleni kaikkein keskeisimmät asiat ylös. Ehkä sitä sitten pääsisi käsiksi vielä noihin Jillian Michaelsinkin kirjoihin. Voi kunpa vuorokaudessa vain olisi enemmän tunteja.

11 kommenttia

  1. Tuuli kirjoitti:

    Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, pitääpä katsoa jos se löytyisi kirjastosta. 🙂

    • jennie kirjoitti:

      On ollut oikeesti ihan huippukirja, tai ajatuksiltaan on sopinut niin hyvin yskiin omien havaintojen ja ideologian kanssa että ei voi kuin hehkuttaa.

  2. Linda kirjoitti:

    Mäkin ihastuin kirjan antiin tosi paljon. Ja se oli jotenkin kirjoitettu niin selkeästi, että siitä jäi muistiin monia asioita. Juuri eilen mulle saapui iHerbistä sellainen Emerald Balance -purkki, jota siinä kirjassa kehutaan, että auttaa monenlaisiin juttuihin (esim allergioiden lieventämiseen). Pitää ehkä ostaa kirja omaan kirjahyllyyn, niin siihen voi palailla aina kun haluaa.

  3. Hilda kirjoitti:

    Vuorokauteen tarttisi kyllä ehdottomasti lisää tunteja! Mistähän niitä sais… 🙂 Olis niin paljon luettavaa, treenattavaa, koettavaa jne. Lisäksi tarttis tehdä töitä, opiskella, pitää huolto parisuhteesta, huoltaa koira ja koti. 🙂

  4. Anonymous kirjoitti:

    Mun on ihan pakko tulla kysymään sulta apua jos osaisit/jaksat/kerkeät auttaa. 🙂 Eli mulla on ollut meneillään ja siis on vieläkin elämäntaparemontti jonka seurauksena laihduin, joka siis oli myös tarkoituksena. No nyt on laihduttu reippaasti yli 10 kg ja lukemat näyttää mun mielestä ihan hyvältä. (170 cm ja paino 58 kg) Ongelmana on kuitenkin vatsa. Harrastan siis liikuntaa, aerobista ja lihaskuntoa, ja ihan kivasti niitä lihaksia kropassa onkin, mutta vatsassa on kuitenkin vielä hieman rasvakerrosta joten on alkanut mietityttämään, että pitääkö tässä sittenkin vielä laihtua, että saisi vatsalihakset paremmin näkymään, vai jatkaa niiden työstämistä, ilman mitään laihdutus ajatuksia..? Lihakset siis tuntuvat jo melko paljon ja välillä aina näkyvätkin, mutta se rasvakerros kuitenkin estää niitä tulemasta esiin. Eli onko sulla tästä kokemuksia? Kun selaisin kuviasi, ja mun mielestä oma vatsasi näytti kiinteältä, joten olisko vinkkejä? 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Moi, Kiitos kovasti luottamuskestasi tulla kyselemään vinkkejä. Niin ja onnittelut onnistuneesta painonpudotuksesta! Pelkät mitathan eivät sinänsä ihan älyttömästi kerro mutta liikuntatottumusten perusteella uskaltaisin kuvitella että sillä puolella ei ainakaan ole puutetta. Kuvittelisin että tilanteesi on jotakuinkin samanlainen kuin itselläni tällä hetkellä, eli jos ne lihasta tahtoo todella nipistää esiin on sitä työstettävä. Kyseessä ei varmastikaan ole tarve laihduttaa enempää, sen verta mahtavat nuo lukusi ovat ja keskittyisinkin siis sinuna ennemminkin lihastreeniin. Toisillahan nuo vatsalihakset näkyvät helpommin kuin toisilla ja omalta osaltani joudun toteamaan että kyllä ne tuntuvat melkoisesti työtä vaativan. Tulen palaamaan aiheeseen vielä huomenna – nyt on pakko painella nukkumaan jos mielii huomenna salille.

    • jennie kirjoitti:

      Voi ei – olen niin pahoillani että olen unohtanut palata tähän aiheeseen. ääääk, no nyt täällä kuitenkin. Paitsi että tosiaan itse lihastyötä niin myös ruokavalion viilaamista lihasnäkyvyys vaatii. Itsellä ainakin tuo ruokavalio näyttelee vatsan suhteen melko merkittävää roolia ja heti turvottaa ja pullottaa oikein urakalla jos nopeita hiilihydraatteja on nauttinut roimasti. tämä on toki yksilöllist mutta kannattaa hieman tutkailla oman ruokavalion sopivuutta itselleen. Toiset voivat syödä kypsentämättömiä kasviksia kun toiset eivät jne. Jos nyt tosiaan lähdetään siitä olettamuksesta että itse lihaksia tulisi treenata enemmän niin kannattaa kiinnittää huomiota oikeaan tekniikkaan sekä treenin tehoon. Jos samaa liikettä menee helposti ainakin 20toistoa niin liikkeestä tulisi saada tavalla tai toisella hieman rankempi. tsemppiä vain loppurutistukseen!

  5. haaskalintu kirjoitti:

    Itsekin olen kyseisesti kirjasta ollut jo pitkään kiinnostunut, olipa mukava kuulla siitä arvostelua 🙂 Tämän perusteella taidan käydä nappaamassa sen kirjakaupasta mukaani!

    • jennie kirjoitti:

      En voi kyllä kuin vain suositella ja jos sen nyt ostat niin toivon todella että tykkäät myös itse. Eriävät mielipiteet saa toki tulla myös esittämään 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.