Hae
My Project Is Me

Terveellinen panerointi

Olen Skotlannista paalusta saakka haaveillut Fish&Chips-annoksen valmistamisesta. En kuitenkaan ole ollut halukas paistamaan annostani upporasvassa ja muutoinkin olen hieman miettinyt millä leivittäisin kalani edes hitusen fiksummin. Maissihiutaleet (Corn Flakesit tai vastaavat) ovat monilla käytössä mutta koska meillä ei oikeastaan niitä sellaisenaan syödä niin en viitsinyt vain tätä yhtä käyttötarkoitusta varten ostaa. Jostain sain kuitenkin päääni vehnäleseet ja ne toimivat yllätyksekseni melko hyvin.

panerointi_1

panerointi_2

Jos talossa olisi ollut tekohetkellä leipää (tai edes näkkäriä), olisin varmasti murentanut sitä  tuon vehnäleseen sekaan mutta nyt käytin kaurahiutaleita. Lisäksi seoksessa oli mukana mausteita ja suolaa. Annoksen paistoin uunissa, 175c noin 30-40 minuuttia ja lopputulos oli melko mukava. Alkuperäiseen versioon verrattuna toki kuivahko mutta esimerkiksi pannulla paistaminen saattaisi tuoda mukavan lisän JOS rasvaisuutta kaipaa. Maku oli kuitenkin hyvä ja sehän se on pääasia. Samalla idealla voi toki paneroida yhtälailla myös broileria tai vaikka kasviksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.