Voittajaolo!
Hihhei,
Olen syystäkin enemmän kuin innoissani sillä pääsin eilen illalla lenkille ihan yksin. Tarkoituksena oli vain hieman kokeilla juoksukuntoani ja melko epäilevin mielin lähdin liikenteeseen. Joku ehkä muistaa että asetin itselleni ujon tavoitteen juosta 10km kesän loppuun mennessä. Mielessäni mietin että käytän avukseni oikein jotain juoksuopasta, tiedättehän, niitä jotka neuvovat että ensimmäisellä viikkolla tehdään näin ja seuraavalla sitten noin. Noh, lähdin siis kokeilemaan miltä se juokseminen tuntuu ja hyvältähän se tuntui. Olisin mahdollisesti saanut 10km taitettua jo ensiyrittämältä mutta tyydyin noin 5km matkaan. Nyt jälkikäteen kyllä ihmettelen että miksen vain kokeillut mutta eilinen minäni muistuttaa ettei mukana ollut vesipulloa ja muutenkaan varusteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Yhtäkaikki, olen itseeni edelleen oikein tyytyväinen ja ylpeä saavutuksestani, varsinkin kun se tuntui senverta helpolta. Ei ole siis mennyt ihan hukkaan kaikki raskaudenaikainen liikuntakaan.
Olen todella tyytyväinen myös siksi että aina toisinaan olen epäillyt oman peruskuntoni hienoista romahdusta. Oma liikuntanihan on pitkään ollut lähestulkoon pelkkää salia ja kevyttä kävelyä. Olen siis salaa hieman pelännyt peruskunnon romahtamista mutta onnekseni mitäilmeisimmin turhaan. Siinä lenkkeillessäni tajusin samalla että tätä minä olen kaivannut: treeniä (ja ehkä myös omaa aikaa kodin ulkopuolella). Kaipaan itseasiassa jo salillekin mutta säästetään sitä iloa vielä vähän myöhemmäksi. Se että miten, milloin ja kuinka usein saan sovitettua näitä omia treenejäni miehen työaikojen ja treenien kanssa yhteen, jää nähtäväksi. Nyt kuitenkin nautin ensimmäisen lenkkikerran jälkeisesistä tuntemuksista hyvästä venyttelystä huolimatta.
Hyvä Jennie! 🙂 Eikös olekin mahtava tunne kun huomaakin pystyvänsä enempään kuin uskoikaan? Nyt vain pikku hiljaa lisäämään matkaa ja kokeilemaan kuinka paljon jaksaa, uskon, että aika nopeasti saat sen 10 km täyteen 🙂
Jos vain juoksemaan yhtään pääsen niin varmasti kesän loppuun mennessä mutta hyvin suurella todennäköisyydellä jo aiemmin. tosin juuri nyt jalkani ovat asiasta hieman erimieltä..
Hei! Eka kommenttini sulle.. 🙂 Sulla on tosi kiva blogi ja oot mahtavassa kunnossa! Oon seuraillut blogiasi koska itellä toiveena raskaus lähitulevaisuudessa 😉 Sä oot ihana esimerkki siitä ettei raskausaikana tarvii lihoo 20 kiloo ja maata sohvalla syömässä suklaata. 🙂 oot todella inspiroiva ja aion ottaa susta mallia! 🙂
Kiitos paljon Laura 🙂 Ei sitä tarvitse olla ammattilainen tai muutoinkaan minkäänsortin supertapaus, jotta ”omaa elämää” voi jatkaa mysö raskauden aikna sekä jälkeen 🙂
Minulle lääkäri sanoi, ettei ole hyvä juosta ennenkuin vauva on vähintään 4kk. Tämä siis kaikille äideille kuulemma sääntö. Että lantionpohjan pitäisi olla täysin kunnossa ja lihasten treenattuna ennenkuin juosta saa. Ettei kohdunlaskeuman riskiä ole.
Kiinnitin myös huomiota samaan asiaan. Kannattaa välttää muutaman kuukauden ajan sellaista liikuntaa, jossa pompitaan ym.
Tähän arvasinkin jonkun ottavan kantaa 🙂 Myönnän etten tiedä (tai ainkaan myönnä tietäväni) tuosta 4kk säännöstä vaikka toki tiedän että lantoinpohjalihasten vuoksi juuri hyppyjä ja pomppuja sisältävät lajit tulisi rauhoittaa joksikin aikaa (mielellään kait ainakin jälkitarkastukseen saakka). Yksilöllistähän palautuminen kaikenkaikkineen on, enkä minäkään väitä tai kuvittele olevani palautunut kolmessa viikossa.
Minusta on ihanaa, miten hyvin täällä pidetään huolta toisistamme. Niin sen pitää ollakin 🙂
Hei! Minäkin blogisi ahkera lukija… En oo saanu kommentoitua.:) Älyttömän ihana on blogi. Onnea lämpimästi uudesta vauvasta! Mutta pidäthän huolta jaksamisestasi? Ja muista nauttia myös siitä että saat olla äiti.<3 Minua hätkähdyttää edes ajatus juoksemisesta kun vauva on niin kovin pieni vielä, kohdunlaskeuma on semmonen juttu joka voi alkaa oireilla vasta paljon myöhemmin, jos ei anna aikaa palautumiseen. Ja fyysinen kunto voi olla vaikka superhyvä, siltikin nuo lantionpohjalihakset tarvii aikaa palautuakseen.:) Sittenpä juokseekin vaikka maratoonin, ihanaa on kun on aikaa vielä vaikka kuinka!
Vatsaan nyt viimein sinullekin että minua ihan hymyilyttää tuo viimeinen lauseesi – joka kerta 🙂