Hae
My Project Is Me

Ensimmäinen tavoite saavutettu – paino alle 70kg

Se on taas maanantai ja perinteisen punnituspostauksen aika. Painoni on nyt neljättä viikkoa laskussa, mikä toki on ollut tavoiteltua ja toivottavaa sillä olenhan sitä kohti päivittäisillä teoillani tähdännyt. Paino ei ole kuitenkaan ainoa menestyksen mittari mutta helposti seurattava ja myös hyvin suuntaa antava kun puhutaan rasvanpolttamisesta jokseenkin korkeilla kilomäärillä. Mitä vähemmän rasvamassaa on, sitä vähemmän myös vaakalukema kertoo mutta kun rasvaa on normaalia enemmän, voi vaakalukemaankin luottaa etenemisiä tarkastellessa.

Uusi kymmenluku – paino alle 70kg

Minä itse en tosiaan ole rasvaton ja siksi vielä tässä vaiheessa voin varsin hyvin seurata etenemistä myös vaa’an kautta. Lopullista tavoitepainoa en osaa itselleni asettaa mutta ensimmäisen painoa koskevan tavoitteen osasin ja se tavoite on nyt saavutettu. Ensimmäisenä tavoitteenani oli painaa alle 70 kiloa (olen jotakuinkin 162cm pitkä) ja viimeisin vaakalukema osoitti painoni olevan 69,5kg. Olen siis saavuttanut uuden kymmenluvun painoni kanssa ja tässä kymmenyksessä aion jatkossa myös pysyä. Painoni on pudonnut siis 500g viime viikkoisesta. 

 

Puoli kiloa viikossa tarkoittaa huomaamattomia muutoksia

Puoli kiloa viikossa on ollut pitkään suositeltu pudotustahti ja on sitä edelleen. Syötäväksi energiaksi muunnettuna se tarkoittaa noin 500kcal energiavajetta päivittäisissä ruokailuissa. Tämä taas jaettuna viidelle päivittäiselle ateriointikerralle tarkoittaa keskimäärin noin 100kcal vajetta mikä taas tarkoittaa suunnitteen yhtä banaania tai neljää normaalirasvaista juustosiivua. Energiavajeen ollessa maltillinen, pysyy elämiseen tarvittava energia riittävänä ja pienet, mutta merkitykselliset muutokset, lähes huomaamattomina. Samasta syystä minustakin tuntuu etten olisi mitään tehnyt painonpudotukseni eteen, vaikka tietenkin olen – ei se muuten putoaisi.

Viime viikon lyhyt kertaus

Mitä minä sitten tein viimeviikolla? Sitä samaa kuin aiempinakin viikkoina eli liikuin ja ruokailin tietoisesti. Tietoisesti syöminen tarkoittaa juurikin sitä että tiedostaa mitä syö. Ei ole yhdentekevää mitä suuhunsa milloinkin laittaa ja yllä olevan esimerkin tavoin, muutama ylimääräinen huomaamatta napsittu juustosiivu kerryttää äkkiä turhaa lisäenergiaa. (Kurkkaa muuten ehkä helpoin vinkki ikinä miten tuntea olo kylläiseksi mutta välttää turha energiansaanti). En kuitenkaan voi väittää etteikö mitään ohilyöntejä itsellänikin olisi tapahtunut ja esimerkiksi lauantaina söin hyvällä omatunnolla rasvaisten juustojen kyllästämää avokadopastaa ja illalla vielä bataattiranskalaisia majoneesin kanssa. Kumpikaan ei kuitenkaan kuulu minun päivittäisiin valintoihini. isojen arkilnjausten ollessa järjestyksessä, on laihduttajallakin mahdollisuus herkutella satunaisesti ilman omantunnontuskia. Sellaisetkin hetket kuitenkin kuuluvat elämään.  Nyt nautin siitä että ensimmäinen tavoite on saavutettu ja paino on alle 70kg. Tästä on taas hyvä jatkaa kilo ja gramma kerrallaan.

2 kommenttia

  1. Ct kirjoitti:

    Minusta sinä olet hyvä esimerkki siitä, miten kroppa näyttää erilaiselta lihaksilla varustettuna vrt. rasvalla. Sulla on ihan selkeästi lihaserottuvuutta, enkä millään voisi uskoa, että painat tuon verran kuin painat. Omaan silmääni et näytä yhtään siltä, että ylimääräistä pudotettavaa painoa olisi grammaakaan!

    • myprojectisme kirjoitti:

      Onpa kiva kuulla sinusta taas pitkästä aikaa 🙂 Ja kiitos kehuista, vaikka varmasti kehonkoostumuksella on merkitystä niin täytyy antaa pointsit myös omalle vartalomallin tuntemiselle ja sitä myöten sen mukaiselle pukeutumiselle. Kaikki kiloni kertyvät valehtelematta keskivartaloon ja se ei kovin usein esillä ole sattuneista syistä myöskään ollut 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.