Hae
My Project Is Me

Milloin syömisestä tuli näin vaikeaa?

Moikka,

Nyt kun on taas hyvä vauhti päällä niin on hyvä miettiä järkevästi omia syömisiään. Olen itse tullut siihen tulokseen että minun ruokavaliossani pahin virhe on napostelu. Napostelu saattaa olla seurausta liian pitkästä ateriavälistä, näläntunteesta, mielihalusta, totutusta tavasta yms. siis käytännössä mistä tahansa seikasta. Hyvin usein kyse on kuitenkin joko nälästä tai mielihalusta. Hienoa on tässä se, että tiedän tekeväni näin ja tiedän myös sen että se on osittain syypää jumittavaan (ja edestakaisin sahaavaan) vaakalukemaani.

Toinen haasteeni on ruokarauhan puuttuminen. Tälle en ehkä olosuhteiden edessä kovinkaan paljon enempää voi tehdä. Kuten joskus sanottu, yritän pitää kiinni siitä että meillä syödään yhdessä. Yleensä se tarkoittaa omalla osallani melko nopeatempoista ruokahetkeä ilman sen tarkempaa ”keskittymistä” ruokaan tai sen makuihin. Joskus sitten taas.

Näistä ensimmäiseen, on helppo tarttua ja opetella korjaamaan tilanne. Näin esimerkiksi eilen kun huomasin ruokaa laittaessani napsivani suuhun kaikenmoista paprikanpalaa (ei sillä että paprika olisi jotenkin pahasta) päädyin syömään. Edellisestä ruokakerrasta ei tosin ollut kulunut kuin vajaa 2,5h mutta yhtäkaikki söin, koska oli nälkä. Niinpä siis, aionkin nyt ihan todenteolla keskittyä tuon napostelun kitkemiseen ruokavaliosta kokonaan. Varmasti voisin hifistellä ruokavalioni kanssa enemmänkin, mutten näe sille tällä hetkellä erityistä tarvetta. Pääpiirteittään ruokavalio on kunnossa ja haluan itse uskoa siihen että isot asiat tapahtuvat muutos kerrallaan. Tiedän tällä hetkellä ainakin yhden kompastuskiveni joten aloitetaan siitä.

Kolmantena tuolla listalla voisi olla vielä erikseen ne erilaiset mieliteot. Sellaisia tuntuu tulevan ja menevän mutta toisinaan ne käyvät niin suuriksi että on vain annettava periksi. Minullahan oli itsellä takana kolme hyvää viikkoa ja yksi vähän heikompi esitys. Parhaimmillani tuon kolmen hyvän viikon aikana tiedostin itsekin hyvän olon tunteen ja sen keventyneen olon päänsisässä. En edes halunnut katkaista hyvää flowtani vaan yksinomaan sen voimallakin jo jaksoin paremmin ja halusin entistä tarmokkaammin jatkaa. Vasta nyt, luttuani Varpu Tavin kirja Laihdu! Herkutellen ja pysyvästi, olen alkanut yhdistämään tämän olotilan ja hiilihydraatit keskenään.

IMG_8278 (1024x683)

En ole koskaan hiilihydraatteja kovin tarkkaan syynännyt ja tuskin niin tulen koskaan tekemäänkään mutta olen tietoisesti rajoittanut niiden käyttöä. Rajoittaminen ei suinkaan ole johtunut siitä että haluaisin erityisesti alentaa niiden määrää ruokavaliosta vaan enneminkin siitä syystä että jonhkin tietyn tuotteen (kuten leipä) kohtuukäyttö ei onnistu minulta. Siinä samassa yleensä raivaan pastan käyttöä vähemmälle ja teen lautasella enemmän tilaa kasviksille pääseikkana keventää ateriaa kaloreissa. Nyt tosiaan kirjan, joka on siis hiilihydraattitietoinen ja kannustaa vähähiilihydraattisempaan ruokavalioon, myötä olen alkanut miettimään että tästäkö se flow johtuukin. Onko tosiaan niin että hiilihydraatti haluaa kaverikseen toisen hiilihydraatin ja kolmannen ja.. ? Niiden vähentämisenkö ansiosta minunkin herkkuhimotukseni ovat paremmin kontrolloitavissa? Leivän tunnistan keräävän itselleen tosiaan paheellisia kavereita mutta muita vastaavanlaisia toimijoita saattaa siis olla muitakin. En siis tuon kolmen viikon aikana mitenkään erityisemmin tätä asiaa tarkkaillut ja söinkin pääaterioilla ainakin perunaa, en ole ihan varma pastasta mutta perunaa varmasti. Samoin söin hedelmiä mutten juurikaan viljatuotteita, lukuunottamatta päivittäisiä leseitä ja satunnaisia kaurahiutaleita. Ja jos tuo kolme viikkoa ei vakuuta niin samankaltainen tilanne oli kaksi vuotta sitten, jolloin tosin käytin myös perunaa ja hedelmiä rajoitetummin.

Kirjasta itsessään vielä sen verta että pidän erityisesti kirjoitustyylistä sekä siitä että se ei tuputa vähähiilihydraattista ”Sinä ainoana oikeana ja toimivana”. Vaikka kirja siis selkeästi kehottaakin hiilihydraattien vähentämiseen ja hyvien rasvojen käyttämiseen, ei se yritäkään väittää että syömällä pekonia aamusta iltaan voissa paistettuna voisi laihtua tai voida hyvin. Kirja tarjoaa näkemyksia, kokemuksia ja ajatuksia siitä mitä hiilihydraattien vähentämisellä voi saavuttaa ja miksi niin mahdollisesti kannattaa tehdä. Samalla kirja keskittyy painonpudotuksen perusasioihin tyylistä ja tavasta riippumatta, joten vaikka ei siis hiilihydraatteja aikoisikaan rajoittaa, on kirja positiivisesti tsemppaavaa luettavaa.

Ja vastauksena alkuperäiseen kysymykseen, syömisen ei todellakaan tarvitse olla näin vaikeaa. Jos syöminen on hankalaa, on jotain vielä oppimatta. Toki alussa on pakko opetella uusia tapoja ja tottumuksia, jotka pikkuhiljaa automatisoituvat. Pieni päätös kerrallaan.

9 kommenttia

  1. Vilma Junk kirjoitti:

    Hyvää asiaa ja varsinkin toi viimeisen kappaleen lausahdus että jos syöminen on vaikeaa, on jotain vielä oppimatta.

    Mulla on ollut tässä dieetillä ollessa todella vaikeata kun olen painiskellut herkkuhimojen kanssa. Ne ei enää ole niin fyysisiä, koska pakostihan fyysiset sokeri- ja ylipäätään hiilaririippuvuusoireet lievittyy, kun niitä ei vaan saa. Mutta henkiset halut on olleet edlleen kovat, kunnes jotenkin älysin vaan alkaa simppelisti funtsimaan aina mielihalun tullessa että SE ON VAIN RUOKAA. Ei joku niin simppeli asia kuin ruoka tai sen himo voi seistä tavoitteeni edessä, ja kaikelle on aikansa. Kaikkea ei ole pakko saada heti, vaan voi miettiä, missä kohdassa se olisi järkevää ja kenties litran jädepaketin sijasta normaali annos.. Olen lohduttautunut sillä, että minun poikanen varmasti haluaa jotain lelua yhtä paljon kuin minä sitä jädeä. Silti Panukin tietää, että isommat ahnkinnat sijoittuu jouluun ja synttäreille, niitä saa toivoa ja onpahan sitten jotain odotettavaa. Nyt odotan kisojen jälkeisiä kihlajaisjuhlia, joissa saan herkutella =)

    Tsemppiä sulle, ihanan rauhallinen ja seesteinen tämä sinun blogi. I like.

    -Vilma

    • jennie kirjoitti:

      Niin, opetammehan me tosiaan lapsillemmekin että kaikkea ei saa silloin kun haluaa. Miksi siis meidän aikuisten pitäisi? Ajatus on häivähdellyt omassa päässänikin aika ajoin mutta nyt taa ollut unohduksissa.

      tsemppiä sinulle kisoihin! Itseä hieman (aika paljon oikeastaan) harmittaa etten pääse kannustamaan, katsomaan ja motivoitumaan kun olemme silloin reissun päällä. Täytyy imeä inspiraatiota sitten kuvien välityksellä.

  2. Jonna kirjoitti:

    Voi kun kuulostaakin tutulta kaikki tuo mitä kirjoittelet. Itselläni on opettelun alla juuri samat asiat ja haluankin uskoa siihen,että voimme oppia uudenlaista syömiskäyttäytymistä kun vain sinnikkäästi opettelee. Minäkin olen monesti miettinyt, mikä ihme siinä on että esim. juurikin tuo ruisleipä (puhumattakaan kakkupalasta, keksistä tai pullasta!!) saa aikaan sellaista ihmeellistä repsahtelua sitten pitkin päivää, tai pahimmillaan moneksi päivää. Se on joku ihmeen hiilarihimo varmaan?!!? Eli ainakin tällä erää melkein paras keino itselläni on pyrkiä välttämään kyseisiä juttuja mikäli se on mahdollista. Niinhän se toki on, että kaikki lähtee korvien välistä…..ihmettelen vain millä tuon toiminnon saisi itsessään taltutettua.

    Tosin oli erittäin tyytyväinen itseeni eilisen osalta kun töissä otin PUOLIKKAAN palan tuoretta omenapiirakkaa, nautin sen rauhassa kahvin kanssa enkä ottanut lisää, ja loppupäivänä söinkin terveellisesti ja liikuin! Tuohan on juuri sitä kohtuullista ja sallivaa herkuttelua, johon meitä niin kovasti opetetaan ja kannustetaan. Se vain on joillekin tosi vaikeaa. Mutta kiva olo sitten kun se joskus onnistuu. Siinä vain on ainakin itselläni vielä opeteltavaa melko lailla.

    • jennie kirjoitti:

      Hienoa onnistumista! Niin yksinkertaiselta (ja hölmöltä) kuin tällaiset onnistumiset ehkä tuntuvat niin ne ovat oikeasti isoja juttuja kokoniauutt ajatellen. Siitä kerrasta puhumattakaan. Ihan huikeaa:)

  3. Hanna kirjoitti:

    Moi! Postausvinkkinä toivoisin sulta sopivaa (noin puolentunnin?) kotitreeniä kahvakuulalle. Selasin sun vanhemmat liikuntaohje-postaukset läpi ja pari kahvakuulaliikettä sieltä bongasinkin. Itse sain esikoiseni kesäkuun alussa, eikä vielä oikein salille innosta, olisi kiva vähän palautella kuntoa useamman kuukauden tauon jälkeen kotona. Kiitos jos jaksat joskus paneutua aiheeseen 🙂

  4. PikkuMy kirjoitti:

    Niin tuttua tuo hektinen syöminen. Nyt treenaan rauhallisesti syömistä joka aterialla. Ja yritän syödä väh 20min per ateria. Jos lapset ei anna tämän tapahtua niin autan heitä syömään loppuun päästän pöydästä ja jatkan yksin. Aina ei mene putkeen mutta sinun sanat mielessä ”joka hetki on uusi hetki tehdä paremmin”.
    Kyl me opitaan 😉

    • jennie kirjoitti:

      Näinpä, enkä voi syyttää tästä vain lapsiakaan – olen nimittäin aina ollut nopeasti syövää sorttia. Eihän sitä nyt ehdi kun on niin paljon muutakin;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.