Hae
My Project Is Me

Tavallinen torstai

Ajattelin tehdä pitkästä aikaa tällaisen ”päivä mun matkassa”- tyyppisen postauksen. Päivässä ei ollut  mitään erityistä tai tavallista poikkeavaa – ihan tavallinen torstai siis.

Aaivan aamusta, muun perheen vielä nukkuessa säntäsin salille. Salin ovilla olin aika tarkalleen 06.00-06.05 välisenä aikana ja vuorossa oli torstaiseen tapaan alavartalopainotteinen treeni. Näiden aamutreenivuosien varrella on alkanut tuntua siltä että aamutreenaaminen on yleistynyt. Toki, olen tässä vuosein varrella vaihtanut omaa treenipaikkaani useampaankin otteeseen mutta mitä lähemmäs nykyhetkeä tullaan, sitä enemmän kanssatreenajia on alkanut näkyä. Treenin päätteeksi kokeilin hieman kässäreitä mutta edelleen on haasteita – enää ei sentään pelota keikauttaa itsensä ylösalaisin. Täytyy tosin myöntää että myös harjoittelu on ollut alkuinnostuksen jälkeen melko satunnaista..

Isomman aamupalan jälkeen lähdimme pienimmän kanssa viemään isommat sisarukset kerhoon. Kerhotuntien aikana ehdin käydä pienen kanssa kävelyllä, kaupassa sekä syödä hieman välipalaa. Kerhostahakureissulla jäimmekin kaikki hetkeksi ulos ennenkuin nälkä pakotti sisälle syömään. Välittömästi lautasten tyhjennyttyä aurinko houkutteli takaisin ulos ja pienin vaipui päiväunten maille.

Nälkä alkoi kaivella jälleen vatsanpohjaa siinä neljän aikoihin, mikä osuikin sopivasti yksiin pikkutaaperon heräämisen kanssa. Tällä hetkellä neidin unirytmi hakee jostain syystä omaa uomaansa ja entinen ennustettavuus on muuttunut lähes tyhjäntekeväksi. Kun sanon että tyttö nukkuu yleensä siinä puolen päivän maissa niin se voi todellisuudessa tarkoittaa ainakin kahta, ellei jopa kolmea, tuntia ihan kumpaan suuntaan tahansa. Joskus nukutaan yhdet päikyt ja joskus kolmet. Joskus herätään aamuviideltä ja joskus ei. Tänään tällä tavalla, huomenna ehkä jotenkin toisin. Ruokailun jälkeen lähdettiin vielä kerran ulos ennenkuin oli aika rauhoittua iltaa kohden.

Kuten ehkä päivän aikataulutuksesta huomaa, olen selkeästi aamupainotteinen ihminen. Joskus jopa tuntuu kuin oma päiväni ikäänkuin loppuisi siinä kello 18-19-20 -paikkeilla. Eikä tämä edes varsinaisesti johdu lapsista tai heidän aikuisia aikaisemmasta nukkumaanmenoajasta vaan vaivun itsekin jonkinlaiseen rauhoittumismoodiin. Jotain tästä ehkä kertoo sekin että minusta, omista syistäni johtuen, pojan jalkapallotreenit ovat ”ihan kauhean myöhään” (ne ovat kerran viikossa 18.30-19.30). Kuinka ääripää minusta onkaan tullut siihen Jenniin verraten, joka joskus jopa harkitsi yötöitä.

Onko siellä muita aamuvirkkuja? Iskeekö teihin turnausväsymys jossain vaiheessa aikaista iltaa?

4 kommenttia

  1. miltsu kirjoitti:

    täällä aamuvirkku! nyt kun on valosaa niin heräilen 5-6 aikaan ja säntään saman tien salille. mikään ei oo parempaa ku kunnon treeni ja sen jälkee loppupäivä muita touhuja 🙂 väsymys iskee sitten 20-21 ja usein olenkin jo aikasin pää tyynyssä.

  2. ulla kirjoitti:

    Täällä aamuvirkku ilmottautuu. Näin lomallakin herään ajoissa. ” aamusta päivä pisin 🙂 ” Saa vaikka mitä aikaiseksi.
    Ja kohta lenkille. 🙂 Mahtavaa lenkkeillä kaupungissa, kun muut nukkuvat ja koko päivä aikaa muuhun, kun on lenkin heittänyt .
    Mikä energiapuustin siitä saakaan 🙂
    Uni, hyvä uni tulee jo 20.00 aikaan 🙂 Kyllä sitä alkaa siinä 19 aikaan jo rauhoittumaan. Päivä alkaa olla tosiaan jo loppu . Mutta se on ihanaaa…. Aina olen ollut aikainen lintu 😀

    • jennie kirjoitti:

      pahoittelut vastausviiveestä – on pakko tuohon aamulenkkeilyyn heittää yksi hauska sattuma joka itselleni tapahtui jo useampi vuosi takaperin. Olin siis itse aamulenkillä ja eräs ystävä tuli vastaan, joskin iltariennoiltaan. Tätä on naurettu useasti tuon tapahtuman jälkeen 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *