Hae
My Project Is Me

Kun on nälkä, pitää syödä

Moikka,



Pitkästä aikaa listaan päivän ruokiani tänne kokonaisuudessaan. Kannattaa huomioida etä tämän esimerkin mukaisen ruokavalion tarkoituksena on olla hieman alle kulutuksen.

Aamu alkoi jo ennen kuutta kupillisella kahvia sekä maitorahkalla. Maitorahkan seassa oli mustikoita, gluteenittomia kaurahiutaleita, chia-siemeniä ja vähän sokeritonta mehukeittoa. Lisäksi iso lasillinen vettä ja aamupillerit (monovitamiini, omega 3, magnesium, maitohappo).

Hieman epämääräinen rahkakuva..

Kun sanon iso, tarkoitan sitä 🙂

Aamiaista seurasi salitreeni ja sitä vastaavasti maitorahka välittömästi työpaikalle päästyäni eli hieman ennen yhdeksää. Rahkan sekaan oli tällä kertaa sekoitettu hieman sokeritonta mehukeittoa, rusinoita sekä salaattisiemensekoitusta.
Taas kaikkea muuta kuin kaunis rahkakuva..

 

Yhdentoista aikaan nälkä alkoi vaivaamaan ja lähdin lounaalle. Kannan lähes poikkeuksetta omia eväitä mukana ja lounas koostui paistetusta broilerin rintafileestä, porkkana pyreestä sekä salaatista (vihersalaatti, tomaatti, ananas ja raejuusto). Lounasta seurasi lasillinen teetä ja 1/2 greippi.
 


Noin puoli neljän aikaan oli jälleen rahkan vuoro, tästä ei ole kuvaa mutta sekoitus oli sama kuin aikaisemminkin työpaikalla. Vettä olen muuten juonut ruoan kanssa ja muutoinkin pitkin päivää. Työpäivää seurasi jälleen Aerial yoga tunti ja sitä hillitön nälkä. Pahimpaan nälkääni hieman ennen kahdeksaa join Vitalinean juotavan jogurtin sekä nautin muutaman (ehkä viisi) naposteluporkkanan.
 

 

Kotona, hieman myöhään eli noin puoli yhdeksän söin pienen lautasellisen (sellainen lasten lautanen) sunnuntaina valmistamaani linssikeittoa. Tämän kanssa meni yksi riisikakku ilman päällisiä. Lisäksi join jo tutuksi tulleen päivittäisen viherjauheannokseni ja tietysti vettä.



Tällä kertaa en punninnut annoksiani lainkaan mutta lounaani oli ehkä tarkoituksella hivenen pienempi kuin yleensä. Annoskokojen pienentäminen on minun tapauksessani ihan tervetullut. Suurin ero aiempaan on ehkä palautusjuoman poisjättäminen sekä tosiaan tuo annoskoon pienentäminen. Mietin palautusjuoman poisjättämistä jonkin aikaa kunnes tulin siihen tulokseen että kerran syön joka tapauksessa rahkan tunnin sisään salitreenistä, pitäisi sen riittää palautusominaisuuksiltaan. Jos tuntuu että tarvitsen muutosta, niin sitten nipistetään jostain muualta.  Yksi hyvä nipistämisen lähde olisi nuo rusinat rahkassa, pitäisi vain käydä ostamassa vaikka pakastemarjoja.. Tässä nyt kuitenkin yksi esimerkki ja joku toinen kerta ehkä toinen.

41 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Itsellä kiinnostaa, kun olen kans töissä ja kotona on pieni lapsi. Miten ehdit olla lapsen kanssa eilen? 🙂 Itse tunnen syyllisyyttä ku lähen töiden jälkeen jonneki (vaikka ei pitäis ja käynkin 1-2x/vko), joten käyn yleensä aamusin ennen töitä salilla ja viikonloppuisin kun on enemmän aikaa salilla/jumpassa..

    • Anonymous kirjoitti:

      Mulla on aina kanssa kauhean huono omatunto jos lähden töiden jälkeen jumpalle, kun toisaalta haluisin viettää illan myös lasten kanssa. Oonkin rajoittanut nyt iltajumpat arkisin 1 krt/viikko ja sitten viikonloppuisin käyn myös. Aamuisin herään 5.20 että ehdin salille ennen töihin menoa (kyllä sitä aikaa aina jostain onnistuu repimään). Iltaisin vaunulenkkeilen mahdollisuuksien mukaan. Taitaa Jenniekin olla tehnyt saman ratkaisun…? Ainakin liikuntapäiväkirjojen mukaan.Ei muuten kannata unohtaa, että myös lasten kanssa pystyy touhuamaan melkein urheilunomaisesti hyvinkin korkeilla sykkeillä! Meillä ainakin lapset rakastaa hippaa yms., jossa kyllä äidin kunto loppuu usein ekana 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Voisin tähän ehdottomasti palata vielä ihan postauksenkin muodossa (ja muutenkin ehkä huomioda kanssamammailijat muutamalla postauksella) mutta, mutta.. Minähän tosiaan liikun pääosin aamusta ennen kuin kukaan muu koko taloudessa on noussut ylös. Tämä aika ei ole keneltäkään pois yhteisestä perheajasta jota haluan vaalia. Iltaliikunnat ovat ainakin 90% vähintään lapsen (joskus siis poikaystävä kulkee mukana) kanssa tehtäviä lenkkejä, joissa kirjaan ylös vain sen liikunnan osuuden. Usein asiaan kuuluu myös pientä leikkipuistossa oloa tai pojan juoksuharjoitteluja. Tämä aerial yoga on ollut pieni harvinainen kokeiluherkku (maksimissaan kerran viikossa), joka loppuu poikaystäväni loman päättyessä ja palatessa takaisin työhön. Hänellä on tosiaan epäsäännöllinen työ, joka tekee ohjatun liikunnan säännöllisen harrastamisen melkolailla mahdottomaksi. Mitä eiliseen tulee niin yhteistä aikaa ei pojan/perheen kanssa juurikaan jäänyt mutta se vähäinenkin oli sen arvoista. Sitäpaitsi, on hyvä muistaa että myös oma aika on oikeasti ihan sallittua sillä jokainen meistä tarvitsee sellaista joskus.

    • Anonymous kirjoitti:

      Mäki yleensä käyn ipanan kanssa vaunulenkillä iltasin ja otan koiran/koirat mukaan, joten saan siitä yhteistä aikaa ja lisää liikuntaa. Lisäksi kuljen työmatkat pyörällä niin kauan kuin mahdollista (tosin matkaa tullee pvässä vaan 8,5km). Mies ku on kotona (lenkkeilee kans ja on ulkona ipanan kans), niin joskus ei vaan viiti ipanaa raahata aina mukaan, niin käyn lenkillä yksinki.. Onhan se niin että kun ottaa tunnin itselleen jaksaa taas leikkiä ja touhuta paljon enemmän.T: alkuperäsen tekstin kirjottaja 🙂

  2. Anonymous kirjoitti:

    Minusta palautusjuomaa ei kannattaisi jättää pois. Rahka tms. kiinteä ruoka ei imeydy yhtä nopeaa kuin palari, joten keho ei saa treenin jälkeen kaikkia tarvitsemiaan ravinteita. 🙂

    • Anonymous kirjoitti:

      Mielestäni se myös hieman riippuu tehdystä treenistä. Aerobisen jälkeen palautusjuoma on tuskin tarpeellista, mutta salitreenin jälkeen, jos tavoitteena todellakin kasvattaa niitä lihaksia, se on varmaankin hyödyllinen. Toki on totta, että nestemäinen imeytyy aina hieman nopeammin kuin kiinteä, koska ruuansulatus ei joudu työstämään ruokaa enne kuin se on hyödynnettävässä muodossa, mutta mikä tahansa suuhunlaitettava sapuska katkaisee treenin jälkeisen katabolisen tilan (=lihaksia hajottavan) ja muuttaa sen anaboliseksi (lihaksia rakentavaksi).Mutta that being said; itse en ole koskaan käyttänyt palautusjuomia. Ehkä pitäisi kokeilla jos huomaisin eron? Saisinko sillä kenties lihaksia kasvatettua enemmän? tulisiko lihaserottuvuus paremmaksi? Mene ja tiedä. Ehkä joskus kokeilen. Toistaiseksi olen kuitenkin sen verran tyytyväinen kroppaani, etten koe siihen tarvetta. Plus ruoka maistuu miljoona kertaa paremmalta kuin palkarit. Hyi :D-Peanuts

    • jennie kirjoitti:

      Tähän tosiaan on kannanottoja sekä puolesta että vastaan. Jonkun mielestä pelkkä maito on hyvä ja jonkun toisen mielestä missään nimessä ei. Joku sanoo että palarit on nautittava välittömästi treenin jälkeen ja joku sitä mieltä että riittää noin tunnin sisään. Peanutsilla tulikin hyvin asiaa joten mitäpä sitä tässä toistamaan. Tämä on tällä hetkellä kokeilu ilman ja tosiaan jos koen tarvetta muutokseen takaisinpäin niin on paljon mahdollista että niin teen. Oman otimaalisen tavan etimistähän tämä on 😀

  3. Anonymous kirjoitti:

    Anteeksi, mutta ehkä hieman pilkun viilaamista, en silti mahda itselleni mitään.. Herätti tuolla tuo gluteeniton kaurahiutale sellaisen, että eikös se ole niinkun virallisesti puhdasta kauraa? 🙂 Ja sitten nyt tähän samaan gluteenittomaan kysymys: Miten pystyt syödä gluteenitonta ruokaa ihan omasta tahdosta? Vai onko se siinä, että periaatteessa, jos jokin ei olisi gluteeniton, niin voisit kuitenkin syödä sen? Ihmettelen vain, koska mieheni on keliaakikko ja hän on sanonut, että jos olisi mahdollista parantaa se, niin se tekis aika paljon sen takia, että saisi syödä mitä haluaa eikä tarvitsisi lukea jokaista sisällysluetteloa.

    • jennie kirjoitti:

      Näinhän se taitaa olla että gluteeniton kaura on puhdasta kauraa joka ei vahingossakaan ole joutunut tekemisiin gluteeniviljojen kanssa.Koska itselle tämä ei ole mikään elämän ja kuolemnan kysymys voin ottaa tosiaan hieman rennommin gluteenin kanssa. Minun oireeni ovat vain ääntelevä ja muutoinkin kimurantisti toimiva vatsa, jonka gluteenittomuus on rauhoittanut. olen kuitenkin sen verta tarkka että jos en tiedä gluteenista tutkin ja jätän kauppaan jos sitä löytyy. Ihan vain vatsan rauhan vuoksi. Ymmärrän kyllä miestäsi, jolla tosiaan tätä mahdollisuutta satunnaiseen rentouteen ei ole.

  4. Anonymous kirjoitti:

    Minä käyn salilla kolmisen kertaa viikossa ja teen suht kovan treenin, Personal Trainerin tekemä… plus jumpat ja lenkit päälle, liikun sen 8-12 tuntia viikossa.. Minun PT on sitä mieltä, että en tarvitse palautusjuomaa, enkä muita latausjuomia yms. ”PT suosittelee urheilujuomia, mikäli urheilu on pitkäkestoista eli kestää yli kaksi tuntia. Urheilujuomia kannattaa käyttää myös, mikäli harjoittelu on todella rasittavaa..”Vettä pitää juoda reilusti sekä syödä oikeaa ruokaa, aamulla smoothie (laitan ravinteikasta salaattia, vettä marjoja, saliaamuina olisi järkevää laittaa rahkaa joukkoon) lisäksi saliaamuina vaikka ruisleipäpala fiksuilla täytteillä ja salitreenin jälkeen rahkaa tai ruisleipää ns toiseksi aamiaiseksi… mutta ei palautusjuomia. Minulla ei tarkoituksena kasvattaa suurta lihasmassa vaan kiinteytyä ja saada ”nätit” lihakset. Olen kyllä uskonut kiltisti PT:ni, enkä ole hankkinut jauheita ja entiset heitin pois, kun päiväykset meni umpeen. Mutta tohonkin on niin monta kuppikuntaa mielipiteineen.Olen kyllä itse pikkuhiljaa jättänyt kaikkia keinotekoisia ruokia ja juomia ruokavaliostani pois,, nimimerkillä entinen light juomien suurkuluttaja, eikä enää pahemmin maistu light juomat, enkä eineksiä syö. Vihreällä saatu kropan nestetasapainoa paremmaksi ja kroppa happamasta tilasta pois..

    • Anonymous kirjoitti:

      Sulla on hyvä PT :)Olen aikoinani lukenut muutaman tutkimuksen, joissa oli todettu mm. maidon olevan vähintäänkin yhtä hyvä, jollei parempi, palautusjuoma kuin vartavasten siihen tarkoitukseen tehdyt juomat/jauhesekoitukset.Maidossa on juuri sopivassa suhteessa hiilareita ja proteiinejä ja se on nestemäisessä muodossa, joten imeytyy nopsaan :)Ei ole tarvetta hifistelyyn.-Peanuts

    • jennie kirjoitti:

      Näinhän se on että jokainen tekee sen mikä on itselle paras ja optimaalisin tapa. Ja mitä tosiaan noihin PT:n antamiin neuvoihin ruokavalionkin suhteen ja sinun omien kokemusten pohjalta tulee, niin ihan huippua 🙂

  5. Katarina Klinge kirjoitti:

    Kauhean vähäiseltä vaikuttaa syömisesi tuohon liikunmäärään nähden. JA siitä palautusjuomasta, mulle taas PT on painottanut palautusjuoman tärkeyttä. Herajauheiden vihaajana olen kartellut tuota tapaa, mutta nyt päätin ottaa sen joka treenin jälkeen tavakseni, maistui miltä maistui. Katsotaan tapahtuuko selkeää muutosta palkkarin käyttöön oton jälkeen. Näistä tosiaan on monia eri mielipiteitä.

    • jennie kirjoitti:

      Se on muuten hassua miten näin listana syöminen saattaa vaikutta vähältä muttei todellisuudessa sitä välttämättä ole. Nyt kuitenkin on hyvä huomioida että tässä on kyse pienestä kaolrivajeesta kulutukseen nähden, eli yritetään nipistää se muutama häiritsevä prosenttiyksikkö rasvaa syksyn/talven aikana pois.

  6. Anonymous kirjoitti:

    Mä tuota palarin poistamista kans ihmettelen, se on sun kehityksen kannalta tärkein! Fitnessihmiset ei edes laske palarista saatuja kaloreita. Rahkaki on hyvä mut maito hidastaa imeytymistä. Ja hiilihydraattilisä tarvitaan!!!Itse otan monesti proteiinijuoman veteen sekoitettuna ja banaanin. Sun keho huutaa salitreenin jälkeeen nopeita hiilareita ja proteiinia. Ne on niin tärkeitä kaloreita et niitä ei kannata liikaa miettiä. 🙂 eli muista myös ne nopeet hiilarit. Silloin lihakset ovat turvassa. juuri treenin jälkeiselle aterialle sijoitetaan päivän hiilarit. Muuten palautuminen ja kehittyminen tyssää jos alkaa karppaa.:) -elina

    • jennie kirjoitti:

      Kokeilmalla tämäkin selviää 🙂 Mielipiteitä on tosiaan niin paljon puolesta että niin paljon vastaan. Nyt kokeillaan harjoittelua ilman varsinkin kun siihen perään tulee ”ateria”. Mikään ei onneksi estä ottamasta palautusjuomaa takaisin käyttöön jos siltä tuntuu..

    • Anonymous kirjoitti:

      Maito hidastaa imeytymistä? :O Mä yleensä juon palautusjuoman salin jälkeen sekoitettuna maitoon. (menee paremmin alas) Onko se nyt huono juttu?

  7. Maija kirjoitti:

    Mä taas luin juuri Mattiesko Hytönen blogista (älkää kysykö miksi 😛 ) ettei hän koe tarvetta palkkareille ja sanoo olevansa hyvä esimerkki ulkonällisesti sille, että ne ovat turhakkeita. No mene ja tiedä 😉

    • jennie kirjoitti:

      😀 Arvaa repeilinkö tälle kommentille pitkin päivää (siis kaikella kunnioituksella sinua sekä kirjan kirjoittajaa kohtaan!)

  8. Hanne kirjoitti:

    Onko Jennie tämä esittelemäsi ruokapäivä dieettiruokavaliotasi vai normaalia ruokavaliota? Dieetiltä vaikuttaisi (omasta mielestäni), niukkaahan tuo syöminen on. Laskitko kaloreita? Riisikakkujahan pidetään nykyään vähän huonoina, korkean glykeemisen kuorman takia. Verensokeri nousee nopeasti ylös ja laskee nopeasti alas. No, kaippa sitä yhden tai kaksi riisikakkua voi syödä ilman sen kummempia vaikutuksia? Oletko kirjoittanut täällä blogissasi tuosta viherjuomasta tarkemmin? Minua kiinnostaisi tietää mihin sen vaikutus perustuu. 🙂

  9. Jaana kirjoitti:

    Eikö 3 purkkia rahkaa päivässä ole jo aika paljon? Onhan se hyvä ja vähärasvainen proteiinin lähde juu, mutta kannattaisiko silti vähän monipuolistaa syömisiään. Ja muutenkin minusta syöt tosi vähän paljon liikkuvaksi ihmiseksi.

    • Anonymous kirjoitti:

      Mulla menee keposesti neljäkin purkkia rahkaa päivässä eikä ole mitän ongelmia saada tarpeeksi eri ravintoaineita. Rahka on nopea ja kätevä välipala, joka pitää verensokerin pitkään tasaisena ja pitää nälän kurissa. Vielä kun heittelee mukaan vähän jotain hyviä rasvanlähteitä (esim. siemenien ja pähkinöiden muodossa) tai marjoja (kuitua ja vitamiinejä) kuten Jennie, niin hyvä tulee.Pääruuilla vaan tarpeeks salaattia ja vegejä kylkeen, niin pohja on kohillaan :)-Peanuts

    • jennie kirjoitti:

      Alan olla sitä mieltä että Peanut on minulle joku sukulaissielu ;)okatapauksessa, siis tässähän oli nyt yksi purkki vähemmän rahkaa kuin yleensä.. eikä tosiaan tuota itsellenikään ongelmia makunsa puolesta. Olen kyllä alkanut miettimään pitäisikö annoskoon määrää vähentää 250g sijaan 125g:aan ja lisätä enemmän marjoja. Jos lasketaan nimittäin vain faktista proteiininmäärää niin sitähän saan jokatapauksessa tarpeeksi. Tässä esimerkkipäivässä eletään tosiaan miinuskaloreilla, eli pientä vajausta kulutukseen nähden on. Uskon iänkaikkiseen teoriaan siitä että jos haluaa itsestään jotain pois (rasvaa) niin energian saannin tulee pysyä hitusen pienempänä kuin kulutuksen. tämä päivä meni ehkä hieman alle tahtotason joka on 1400-1600kcal. En varsinaisesti tosiaan laske kaloreita mutta veikkaan päivän saanniksi näppituntumalta noin 1200kcal

    • jennie kirjoitti:

      Siis tämä kaloriasia jäi häiritsemään itseä sen verta että rajataan se 1200-1300kcal väliin.. voi olla lähempänä nimittäin tuota jälkimmäistä.. Mutta siis jokatapauksessa hieman alle alkuperäissen tahtotilan

    • Anonymous kirjoitti:

      Mä jossain vaiheessa meinasin puolittaa rahkan vain puoleen siitä purkista ja juttelin siitä mun PT:n kanssa, niin hän oli sitä mieltä, että purkki vaan, ei tartte puolitella. ( mun painon junnaamisen paikoillaan kohdalla ei ole kysymys siitä syönkö 125 g vaan syön sen 250 g)siispä syön sen koko purkin :).Tää mun Pt on just joka ”ei anna” käyttää palautusjuomia..

    • Anonymous kirjoitti:

      Haha, joo Peanuts on kyllä samaistunut sun jalat maassa olevaan järkevään suhtautumiseen sekä treenin, että ruuan suhteen :DEi mitään hifistelyjä vaan ihan maalaisjärjellä ja omia tuntemuksia kuunnellessa on hyvä mennä. Jos joku ei toimi, niin sitten tehdä jotian muutoksia ja katsotaan, miten ne vaikuttaa.Oma kroppa on siitä huikea, että se kyllä kertoo, mikä toimii ja mikä ei, kunhan vaan osaa sitä kuunnella :)Vanhetessa (okei, en ole vielä edes 30) se on vaan kumma, miten kropan kuuntelu muuttuu paljon vaikeammaksi :PLöysin aikoinaan Bobby Jeanin blogin sun blogin kautta ja näistä kahdesta teidän blogit on kyllä nousseet ihan lemppareiksi.Kiitos!-Peanuts

    • Anonymous kirjoitti:

      Hei! Minäkin pohdin pieneltä kuulostavaa ruoasta saatua kalorimäärääsi ja sen suhdetta päivän aikana kuluneeseen energiaan. Sanoit, että kävit eilen salilla sekä joogassa, joten voisi olettaa, että yhteensä näistä liikunnoista tulisi ainakin 500 kcal kulutusta (riippuen toki treenin rasittavuudesta). Mutta kuitenkin, liikunnan lisäksi kaloreita kuluu perusaineenvaihduntaan ja arkisiin asioihin sinun kokoisellasi luultavasti jotain 1700-1900 välillä (riippuen menetkö töihin esim. kävellen jne.) Näin ollen päivän kokonaiskulutuksesi olisi jotain 2300-2500 kcal välillä ja ruoasta sait kertomasi 1200-1300 kcal. Tällöinhän energiavaje olisi jopa 900-1300 kcal/pv! Itse olen ollut Kiloklubissa 3 kk ja kirjannut liikunnat sekä syömiseni tarkasti ylös. Näiden kolmen kuukauden aikana painoon ei ole tullut minkäänlaisia muutoksia, vaikka kalorivajeeni on ollut 700-1000 kcal/pv. Rupesinkin ihmettelemään asiaa kovasti ja lueskelin Kiloklubin asiantuntijan neuvoja kysymykseen ”miksi paino ei tipu?” ja olen melko varma siitä, että painon jämähtäminen samoihin lukemiin johtuu siitä, että kehoni on säästöliekillä, koska kuluttamani energiamäärän ja saamani energiamäärän välinen ero on liian suuri. Kiloklubissa kun suositellaan 500 kcal päivittäiseksi kalorivajeeksi.Mietin, että onkohan sinulla mahdollisesti keho samassa säästölikekkitilassa? Jos ei vielä, niin noilla kalorivajeilla varmasti kohta saattaa niin käydä ja siten rasvan palamisesta sekä lihasten kehityksesta saattaa tulla vaikeampaa.Pumpp1s

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos Peanuts :)Ja Pumpp1s, paljon asiaa tuossa vietsissäsi ja ehdottomasti totta! Säästöliekki on aihe, josta olen meinannut monasti kirjoitella mutten ole saanut aikaan. Mutta siis lyhykäiyydessään, liian suuri energiavaje on ehdottomasti pitkällä aikavälillä pahasta ja pienentää peruskulutusta huisisisti enkä sitä itselleni haluakaan. tavoitteenani on noin 1400-1600kcal/pv riippuen liikkumisistani. Perusaineneenvaihduntani on tosiaan mitattu melko pieneksi (noin 1500) ja kun siihen lisätään liikunta ja peruseläminen, ei se silti varmasti nouse kuin maksimissaan 2200kcal paikkeille. Kun pudotin painoa, tein sen tuolla noin 1400-1600kcal luokassa ja nyt tietysti taas haetaan sitä optimaalista määrää mutta veikkaan että aikalailla samoihin lukemiin päädytään.

  10. Eli kirjoitti:

    Minusta sinun päiväsi näyttää hyvältä ravinnon määrän suhteen 🙂 Mutta etkö kyllästy tuohon rahkaan ikinä? 🙂 En tiedä, tuskin itse pystyisin sitä syömään montaa kertaa päivässä 🙂

  11. Anonymous kirjoitti:

    Mitä mieltä olet; rahka+perus mysli+sokeriton mehukeitto? 🙂 Mietin tuota mysliä, pitäisikö se jättää kokonaan pois vai vaihtaa sen tilalle kauraleseet? Maistuu paremmalta myslin kanssa heh! Huippu blogi sinulla! :)T.Anni

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos Anni :)Kauralese on ravinnollisesti toki paljon parempi vaihtoehto kuin mysli. Jos kuitenkin mysli makuna ja koostumuksena on parempi niin käytä ihmeessä sitä. En tsoaiaan tuomitse myslin käytöstä sillä kuuluihan se itselläkin kausiluontoisesti mukaan rahkan sekaan. Kunhan suhde pysyy tosiaan hyvänä että se on rahka myslillä eikä toisinpäin ;D Lisää vaikka tl sitä lesettä vielä mukaan saat rutkasti enemmän kuituja. Niin ja sokerin määrä kannattaa käyttämästäsi myslistä tarkistaa. Ei yksittäinen muutama ruokalusikallinen mysliä oikeasti venettä kaada tai muuta kokonaisvaltaisesti aterioinnin merkitystä. Jos kuitenkin tuntuu että halutunlaista tulosta ei synny kannattaa tarkistaa myös nämä pienet asiat.. Monesti muutos on kiinni oikeasti ihan vain niistä. Jos muutosta ei taas tarvita ja mitään negatiivsitäkään muutosta ei tapahdu 8siis painonvaihtelua ei toivottuun suuntaan) niin antaa mennä vain. Ohhoh, olipa pitkä vastaus yksinkertaiseen asiaan :O

  12. Titu kirjoitti:

    Tosi kiva lukea ruokapäiväkirja postauksia! 🙂 Saa vinkkejä, itsekin olen nyt gluteenittomalla niin kaikki vinkit ruokavalioon tervetulleita.:)

    • jennie kirjoitti:

      Näitä varmaan löytyy vielä jatkossakin silloin tällöin. Pääsee oikeasti hieman tarkastelemaan omaa ruokavaliota ihan uusin silmin kun joskus kirjaa ylös.

  13. Anonymous kirjoitti:

    Miksi otat magnesiumin aamulla? Itse olen oppinut, että se pitää ottaa illalla sen rauhoittavan ja unen laatua parantavan vaikutuksen takia.- Pilkunviilaaja 😉

  14. Selma kirjoitti:

    Ihan liian tutunnäköistä safkaa 😀 Haha…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.