Hae
My Project Is Me

Lepo, treenin tärkein osa-alue

Moi,

Kuten facebook-seuraajat tietävätkin, pidin eilen vapaapäivän treeneistä. Tämä ei ollut milläänlailla tarkoituksenmukaista sillä varsinainen vapaapäivä osuu jälleen lauantaille mutta olin jostain syystä aivan poikki. Huomasin tosiaan jo aamu-ulkoilun aikana että nyt ei kaikki ole kohdallaan kun olo oli niin nuutunut ja aloin vakavasti harkita torkkujen ottamista treenin sijaan Ja päivän edetessä tämä tunne vain voimistui. Jos mahdollista, olisin itse nukkunut mielellläni vähän pidempäänkin mutta tyytyminen oli siihen mitä sain. Ilmeisesti väsymystä oli ilmassa sillä nukahdin illallakin sänkyyn jo kahdeksan aikaan.

Väsyneenä on muutenkin ikävä olla kun ainakin minun tekee jatkuvasti mieli jotain makeaa, näin oli myös eilen – ja oikeastaan jo maanantaina, jolloin kolusin samat kaapit läpi moneen kertaan ja joillakin kerroista sieltä jotain myös suuhun löytyi. Muistuttipa taas miksei kaapeissa kannata turhaan mitään herkkukätköjä pitää..Ei siis ole ihan putkeen mennyt tämän viikon aloitus.

Näin seuraavana aamuna, pitkien yöunien jälkeen, on taas ihan erilainen ääni kellossa. En sano että näin vasta sängystä nousseena olisi tavattoman pirteä kuitenkaan mutta ehkä minun viikkoni alkaa sitten viimein tästä ja pääsen treeninkin makuun oikein kunnolla syksystä ja kylmästä säästä huolimatta.

WP_20131001_010

ps. Otsikolla ei sinänsä ole tekstin kannalta merkiystä, kunhan itselleni muistutan että lepo on oikeasti hyvästä eikä eilisestä tarvitse siten potea huonoa omatuntoa.

2 kommenttia

  1. Inka kirjoitti:

    Hyvä, että maltoit levätä. En tiedä onko nuo kylmät ilmat vetäneet energiat alas, kun tuntuu että lähipiirissä on nyt paljon herkunhimoa ja väsymystä. Tai sitten syksy vaan. Itteä kiinnostaisi, kuinka paljon kulutamme enemmän tuolla kylmässä ilmassa energiaa kuin vastaavasti lämpimämmässä. Kulutustahan jonkin verran enemmän on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.