Kevään merkit
4
Kevään ja lähestyvän kesän varma merkki on se, kun kaivan kaapistani esiin juoksulenkkarit. En koskaan ole ollut mikään aktiivinen tai tavoitteellinen juoksija mutta joka kesä minut voi yllättää hölkkälenkiltä. Hölkkäilen lähinnä siksi että pelkän kävelyn sijaan haluan hieman hengästyttävämpää, ulkona tapahtuvaa liikettä eikä vauhtini ole tosiaan kummoinen vaan tapahtuu omalla mukavuusalueella.
Tämän kevään ensimmäinen hölkkäkokeilu on heitetty ja matka kohti kymppiä aloitettu. (Kympin lenkki on siis se lenkkimatka, jota pyrin juoksemaan). On pakko myöntää että hämmästyin miten keveästi lenkkijalka nousi, vaikka edelliskerrasta on aikaa ainakin vuoden verran. Kokeiltu matka ei suinkaan ollut pitkä, ehkä noin 2km mutta sekin on jo jotain. Muistan itseasiassa paremmin kuin hyvin kuinka vihasin, siis kertakaikkisesti vihasin, koulussa kahdesti vuodessa juostavaa 1500m matkaa. Miten se olikin silloin olevinaan niin rankkaa? Oliko peruskuntoni huonompi? Niin tai näin, niin tässä hetkessä, juuri nyt olen äärettömän onnellinen siitä että peruskuntoni selkeästi on kohdillaan vaikka en kovin aktiivisesti ole liikuntaa peruskestävyysalueella ennen vauvan syntymää harrastanutkaan.
Hui. Olet uskaltanut lähteä jo lenkille! Yleensähän suositellaan, että juoksemista ja kaikenlaista hyppelyä vältetään 6kk synnytyksestä, ettei tule laskeumia. Lantionpohja kun palautuu hitaasti.
H-Y-V-I-N rauhallisesti 🙂 olisin voinut ottaa tähän palautumispuoleen tässä enemmän kantaa mutta taisin olla liian tohkeissani onnistumisentunteesta etten huomannut siitä edes mainita. Kiitos siis kun mainitsit asiasta 🙂 varovainen pitää todellakin olla ettei aiheuta enemmän pahaa kuin hyvää.
Olen hinkunut lenkille useamman viikon, mutta synnytyksen siintäessä vajaan parin kuukauden päässä takanapäin en ole toistaiseksi uskaltautunut. Jälkitarkastuksessa lääkäri totesi, että lantionpohjan palautumisessa menee tavallisesti minimissään kolme kk ja ennen sitä – ja vielä sen jälkeenkin – hyppivä liikunta voi altistaa virtsarakon ja kohdun laskeutumiselle, joita pyrin välttämään kuin ruttoa. Huomaan myös omalla kohdallani, että lantionpohjan palautuminen on jumppailusta huolimatta kesken. Olet palautunut supernopeasti kyllä! Onnea ja mukavia lenkkejä!
Kyllä siihen palautumiseen oma aika täälläkin menee ja matka on vielä kesken. Ahkeraa lantionlpohjanjumppaa olen kyllä tehnyt synnäriltä alkaen mutta vieläkin varmasti on tehtävää (eikä se tietenkään pahaksi ole kellekään). Olen itse esikoiseni kohdalla joutunut karvaasti toteamaan liian vähälle jääneen lantiopohjajumpan seuraumukset ja niistä ajoista viisastunut. Onneksi.
En kannusta ketään lähtemään kokeilemaan onneaan vaan nimenomaan kuuntelemaan omaa kehoaan ja toimimaan senmukaisesti. Ja sitten kun se aika tulee, niin aloittamaan nimenomaan varovaisesti ja hieman kokeillen. Minkäänlaisille hyppyjumppa-tunneille minusta ei todellakaan vielä ole 😉