Hae
My Project Is Me

Jouluhaaste 2021

Sain vanhan kunnon blogihaasteen, jouluisessa muodossa seurajaltani Jasulta (mikä on muuten myös sellaisenaan lähisukulaiseni ristimänimi). Näin jouluihmisenä halusin ehdottomasti ottaa haasteeseen osaa ja samalla jakaa hieman enemmän itsestäni.

Kurkkaa siis jouluhaaste vuosimallia 2021 ja fiilistele kanssani joulua niin tekstin kuin kuvienkin muodossa.

Jouluhaaste 2021

Missä vietät joulua?

Tänä jouluna menemme puolisoni vanhemmille jouluaatonviettoon. Vaihtelemme tosiaan vuosittain joulunviettipaikkaa ja vasta kerran olemme järjestäneet joulun kotonamme. Kerran juhlimme joulua myös Skotlannissa mummoni luona mutta tänä vuonna tosiaan tie vie aattona puolisoni vanhemmille, joulupäivinä sitten toisaalle.

Mitä puuhastelet joulun välipäivinä?

Kun pyhät ovat ohi, työt kutsuvat. Pidän lomaa sitten jossain toisessa vaiheessa ja luotan siihen että päivät ovat muutoin niin hektiseen syksyyn ja talveen nähden rauhallisempia ja pystyn työskentelemään kotoa käsin.

Joulupukin kuuma linja vai Samu Sirkan joulutervehdys?

Olenkohan koskaan katsonut Samu Sirkan jouluteverhdystä. Ehkä en, joten vastaan Joulupukin kuuma linja. Paljon vaikeampi kysymys olisi ollut, että Joulupukin kuuma linja vai Lumiukko.

Joulusauna aamulla, päivällä vai illalla?

 

Joulusaunaan mennään aina ennen ruokailua eli aamulla. Paitsi että itse en kyllä useinkaan sauno ja todellisuudessa se taitaa oikeasti olla jo päivän puolella kun ne muut sinne menevät.

jouluhaaste

Joulukinkku vai graavilohi?

Tämä on helppo sillä en välitä joulukinkusta enkä taida olla syönyt sitä enää vuosiin. Vastaan siis graavilohi, josta en tosin välitä niinkään siitäkään.

Perinteiset jouluruoat vai erilainen joulumenu joka vuosi?

Kyllä aattona arvostan perinteitä mutta seuraavina päivinä syön mieluummin jo jotain jatkojalostettua tai ihan muuta. Joulupäivän tulee kuitenkin useimmiten syötyä vielä jouluruokia mutta viimeistään tapaninpäivänä mahdollisesta ylijäämäkinkusta (mitä usein mukaamme saamme) valmistetaan joko nyhtöpossua tai kinkkukiusausta.

Mitä kuuluu joulupöytääsi?

 

Kotona joulupöytään ei kuulu mitään sillä kuten kerroin, emme jouluna ja joulupäivinä useinkaan kotona ole. Koska jouluruokia on jo muualla tarjolla, emme niitä kotiin osta. Senkerran tosin kun joulun kotona järjestimme niin perinteiset maut tietenkin löytyivät ja lisäksi omat perinnesuosikkini eli sienisalaatti ja uudempi perinne eli savukalkkuna/broileri.

jouluhaaste

Jouluruokia vain aattona vai tapaninpäivään asti?

Tähän vastasinkin jo ylempänä, mitä vähemmän sen parempi mutta kyllä ne usein kahdelle päivälle ainakin osuvat.

Vaalea vai tumma glögi?

Molempi parempi mutta ehkä vaalea on kuitenkin se, mitä useammin ostan sillä tummaa on usein tarjolla muuallakin.

Suklaakonvehdit vai vihreät kuulat?

Suklaakonvehdit. Tämä ei vaadi selittelyjä. Jännä fakta kuitenkin tähän väliin suklaata koskien, en ole alkanut välittämään siitä kuin vasta aikuisemmalla iällä. Ja vieläkin, valitsen useimmiten itseasiassa mieluummin karkin kuin suklaan.

Piparit vai joulutortut?

Vasta uunista otettu joulutorttu on taivaallinen mutta koska se on hyvä vain sen hetken, valitsen useimmiten mieluummin piparin.

Parasta joulussa?
Joulussa on jotain taianomaista. Sen tunnelma on mielestäni käsin kosketeltavissa niin mainoksissa, elokuvissa kuin kotonakin. En oikein tiedä mikä sen tekee mutta kyllähän siihen olennaisena osana liittyy joulukoristeet, joulutuoksu ja sellainen lapsenomainen odotus.

Joululahjojen saaminen vai antaminen?

Joululahjoja on ihana saada mutta mitä enemmän ikää on tullut, sitä ihannammaksi niiden antaminen on muuttunut. Varsinkin lasten jouluriemu on ihanaa katseltavaa.


Pehmeät vai kovat paketit?

Kovat ovat jännittävämpiä. Siellä voi olla mitä vain. Toki pehmeäkin voi sisältää monenlaista mutta sisäinen lapseni tykkää edelleen kovista paketeista.

Avaatko lahjat jouluaattona vai joulupäivänä

Tietenkin jouluaattona, niinhän Suomessa on tapana. Kuten kuitenkin kerroin, vietimme yhden joulun mummoni luona Skotlannissa ja siellä lahjat avataan 25. päivä. Lapsuudessa olikin aina huippua saada mummolta postissa paketti, mikä sisälsi joulukalenterin 25:llä luukulla. Nykyäänhän näitä myydään Suomessakin mutta toista se oli silloin muinaisajalla.

Aito joulukuusi vai tekokuusi?
Meillä on ollut tekokuusi jo vuosien ajan, joten vastaan tekokuusi. Silloin sen saa koristella jo joulukuun alkupuolella, aito kun ei mitenkään kestäisi.

Suomenkieliset vai kansainväliset joululaulut?

Molempia tulee kuunneltua ja molemmissa on puolensa.

Jouluna juhlavaatteet vai rento oloasu?

Aina kun on mahdollista, haluaisin vain hengailla rennossa oloasussa. Koska usein kuitenkin kyläilemme jossain niin en ihan pyjamassa viitsi lähteä liikenteeseen. Harvoin kuitenkaan juhlavaatteisiin pukeudun vaan johonkin mukavaan, omanoloiseen ja jouluiseen.


Joulutähti, hyasintti vai amaryllis?

Hyasintti tai joulutähti, riippuen kumman isältäni saan.

Jouluaattona leffoja vai lautapelejä?

Ei kumpaakaan. TV usein on päällä, mutta ei sitä taideta erityisemmin koskaan katsoa tai jos katsotaan niin vain sen aikaa että on jotain muuta. Lautapelejä ei ole taidettu aattona koskaan pelatakaan, ellei sitten ole pukki tuonut uutta peliä 😉

sokeroimaton glögi

Kuvaile perinteistä jouluaattoasi
Yön aikana tonttu on käynyt tuomassa ensimmäiset paketit kuusen alle ja aamu alkaakin niiden avaamisen parissa ja aamupalalla. Puolen päivän aikoihin viimeistään siirrymme joulunviettoon sinne, minne ikinä menossa olemmekaan. Jouluaaton varsinainen vietto riippuu melkoisesti siitä missä olemme, mutta aina siihen kuuluu pitkän kaavan kautta syöminen ja lahjojen avaaminen vasta illalla. Usein aattona valvotaan aina liian myöhään kaikkia uusia lahjoja ihemetellen.

Joulupäivänä jotain ohjelmaa vai yökkärissä rennosti kotosalla?
Joulupäivänä lähdetään kylään sinne, missä ei aattona ole oltu. Tapaninpäivänäkin on ollut usein kahvipannu kuumana isotätini  (onko mummon sisko isotäti?) luona joskin siellä olemme harvemmin käyneet.

Joulukoristeet pois heti joulun pyhien jälkeen vai vasta loppiaisena?
Vaikka rakastan laittaa joulukoristeet esiin, niin rakastan myös ottaa ne pois. Jotenkin tuntuu että koko asunto freesautuu siinä vaiheessa ja harvoin maltan loppiaiseen saakka mutta tänä jouluna kun tilaa on kotona enemmän, saattaa olla että koristeetkin pysyvät loppiaiseen saakka.

Jouluhaaste – this or that, ilman selityksiä

Skippaisit joulun – Skippaisit uudenvuoden

Luopuisit suklaasta – Luopuisit juustoista

Joulutee – Joulukahvi

Tekstiviesti – Joulukortti

Paljon lahjoja – Lahjaton joulu

Joulu ilman musiikkia – Joulu ilman leffoja

Joulu kotona – Joulu muualla (esim. mummolla, Ruka, yms)

Voisit syödä vain jälkkäreitä – Voisit syödä vain suolaista

Valokuvaisit kaiken – Et voisi käyttää kameraa ollenkaan

Tämä jälkimminen on ehdottomasti haasteen vaikeampi osuus, sillä mieleni tekisi selitellä muutamaa vastaustani mutta en sitä kuitenkaan tee. Yllättikö mikään vastauksista? Oliko jotain mistä olisit halunnut kuulla enemmän?

Ei muutakuin ihanaa joulunodotusta ja kopio haaste halutessasi myös itsellesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.