Kun oma paras ei riitä
11
Urheilen useamman kerran viikossa. Käyn sekä reippailla kävelylenkeillä ja toisinaan hölkkään. Treenaan lihaskuntoa sekä salilla että ulkoilun lomassa. Syön salaattia jokaisella lämpimällä aterialla ja janojuomani on vesi. En tupakoi enkä juurikaan käytä alkoholia (nyt imettäessä en senkään vertaa kuin muutoin). Kuulostaa melko hyvältä eikö vain?
Vaan valitettavasti tämä kaikki tuntuu riittämättömältä, kun seuraan mitä muut tekevät. Media, sekä sosiaalinen että julkinen, varmistavat sen että tietoa siitä mitä muut tekevät on saatavilla jatkuvasti. Nykypäivänä tiedon riittävä määrä ei ole ongelma vaan ehkä ennemminkin päinvastoin, tietoa on tarjolla liikaakin. Kaiken sen edessä oma panostus alkaa helposti tuntua riittämättömältä, kun tajuaa ettei treenakaan jokaista vapaahetkeään. Moni hehkuttaa kuinka kiireisenäkin päivänä nipistää jostain sen ajan hyvinvoinnilleen; Yksi nappaa ajan yöunistaan ja toinen lounastauosta. Jostain muistan lukeneeni eräänkin somessa seuratun naisen päivittäisiin rutiineihin kuulu salilla käynti kahdesti päivässä. Siis oikeasti kahdesti päivässä?! Kenellä kummalla on aikaa käydä salilla kahdesti päivässä? Päälle vielä kaikenmaailman lenkkeilyt ja muut.
Se, mitä monesti ei kuitenkaan tule ajatelleeksi on, että usein nämä ihailluimmat henkilöt ovat alan ammattilaisia. Ammattimaisuus tekee sen, että treenikertoja kertyy päivään enemmän kuin keskivertotaviksella. Osa taas saattaa treenata kisalavat mielessään ja tällöin treenimäärät ovat jälleen kerran jotain muuta kuin keskivertotaviksella. Itsehän olen niin keskivertotavis kuin voi vain olla ja sen mukaiset ovat treeninikin. En tavoittele kisalavoja enkä ole fitneksen tai minkään muunkaan liikuntaan tai hyvinvointiin liittyvän alan ammattilainen. Haen omilla treeneilläni puhtaasti hyvää oloa ja tällä hetkellä myös tukea painonpudotusprojektiini.
Myönnän että voisin ehkä käydä esimerkiksi salilla enemmän kuin tällä hetkellä käyn mutta sensijaan olen alkanut treenaamaan enemmän ulkona oman kehonpainolla. Aurinkoiset ilmat ja lähtemisen vaikeus ovat olleet tekosyyni salittomuuteen, vaikka aina siellä käydessäni nautinkin treenistä suunnattomasti. Lenkin lomassa tehtävä vartin intensiivinen kehonpainotreeni on vain omalla kohdalla se kaikista parhain vaihtoehto tämänhetkistä elämäntilannettani ajatellen. Mutta silti, tietäessäni että voisin ehkä tehdä enemmänkin, tuntuu oma panostukseni riittämättömältä vaikkei näin tarvitsisi olla. Jos kaltaiseni aikuinen ihminen kokee tämänkaltaisia tuntemuksia, voin vain kuvitella miltä itsetunnon kanssa kamppailevan teinin päässä tuntuu. Vaikka siis tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan, on äärettömän tärkeää muistaa että tarjolla on harvoin koko totuus. Riittää että panostaa oman parhaansa, mitä tavoitteisiin tulee ja nauttii tekemisestään.
Ihana ja tärkeä kirjoitus, olen miettinyt ihan samaa. Ja itselle on ehdottoman tärkeää myös aika lasten kanssa, eikä sali & treenaus voi mennä sen edelle. Jotenkin hulluksi mennyt tämä nykymaailma, että koko elämän pitäisi pyöriä salin ympärillä. Kysellään että mikä on sinun tekosyysi jne. Todella vääristynyttä, että kaikki syyt olla menemättä salille olisi muka tekosyitä. Mun tekisi jo välillä mieli ukkostaa itseni koko somesta tämän kaiken hulluuden keskellä. Mun tekosyy on taistella suorittamista vastaan ja antaa aikaa niille elämän tärkeimmille eli lapsille, perheelle ja ystäville, sekä unelle, levolle ja kehon kuuntelemiselle.
Mähän taannoinruiskin itseäni, että oon laiska kun ei juokse aamu kuudelta kymppiä niinkuin ”kaikki” nykyään, kunnes verikokeista paljastui ihan syy omaan jaksamattomuuteen. Enkä enää edes halua olla osa tota ihmeen vääristynyttä kuviota.
”niille elämän tärkeimmille eli lapsille, perheelle ja ystäville, sekä unelle, levolle ja kehon kuuntelemiselle” Kas tässä, asiat joita monesti pidetään liinkin itsestäänselvyyksinä mutta tuovat nimenomaan sen vastapainon kaikelle sille kiireelle, suorittamiselle ja tehostamiselle (jestas inhoan ttä termiä!), jota on joka paikka pullollaan.
Valintoja. Mä itse luovuin salikortista helmikuussa enkö suuremmin ole kaivannut sitä takaisin. Kehonpainolla, kahvakuulalla ja käsipainoilla saa hyvää tuntumaa ihan kotonakin. Mieli virkistyy kummasti kun treenin tekee ulkona.
Ajan löytyminen treenaamiseen on välillä haastavaa ja joskus nipistän sen jostain muusta tärkeästä.
Näinhän se on että joku on aina pois jostain toisesta ja tosiaan itsekin olen melkeinpä treeneineni muuttanut ulos sillä onhan tuo sää aika herkku 🙂
Moikka! Tämä on itse asiassa ensimmäinen kerta kun kommentoin blogiisi, mutta ajattelin että ehkä kommenttien saaminen saisi myös bloggaamisen taas maistumaan paremmin 🙂 Mutta asiaan. Itsellä hieman sama, että koko ajan on huono omatunto kun en tee enemmän. Oli se sitten mitä tahansa. Kotia pitäisi puunata enemmän ja lenkkipolkua kuluttaa ahkerammin. Ja nämä paineet tulevat nimenomaan esim juuri somesta. Tuntuu välillä, että kaikki muut jaksavat ja minä olen ainoa joka ei?!? Järjellä toki tiedän että asia ei ole näin, mutta silti välillä tämä fiilis iskee vahvasti. Nyt olen kuitenkin tässä lähiaikoina päässyt ihmeelliseen zen-tilaan, jossa olen todennut että pyhpah teen sitten kun ehdin, jaksan ja haluan, ihan sama kuinka paljon muut tekevät! Toivottavasti löydät itsellesi samanlaisen asenteen. Ja hei sulla on KOLME pientä lasta! Siinä harva ehtii käydä lenkillä edes sitä yhtä kertaa viikossa tai tehdä mitään vartin koko kehon intensiivitreenejä, joten jollekin sinäkin saatat olla se vertailukohta joka aiheuttaa alemmuuskompleksin! 😀 aina löytyy ns parempia ja ahkerampia, riippuen vain siitä kenet ottaa vertailukohdaksi 🙂 tsemppiä! Älä koe huonoa omatuntoa vai nauti näistä säistä ja what will come will come!
Kiva että viimein kommentoit, sillä niin hassulta kuin se vaikuttaakin niin vaikka jostain analytiikasta näkee että joku on käynyt lukemassa tekstejä niin se saatu kommentti realisoi asian; joku siis ihan oikeasti lukee näitä juttuja ja näkee vaivan kirjoittaa oman ajatuksensa minulle. Se on ihanaa eli kiitos.
Hei! Kiva että olet ”palannut”, kaipasin jo päivityksiäsi 🙂
Olen samaa mieltä. Olen nyt raskaana, kolmas lapsi tulossa ja olen potenut huonoa omatuntoa kun en ole jaksanut treenata. Mikä on ihan älytöntä, olen kotona kahden lapsen kanssa ja raskaana, pitäisi riittää mitä jaksaa ja milloin jaksaa. Tiedän kyllä että liikunta on hyvä raskauden aikana, mutta mitä jos kroppa ja pää ei jaksa? Eihän sitä voi väkisin pakottaa itseään? No nyt on tullu hieman ylimääräisiä kiloja mutta nyt olen myös saanut levättyä että kaipaan jo treenejä, joten pikkuhiljaa otan ne takaisin. Mutta se että somesta kun lukee kaikkien treenejä ym, niin kyllä mulla on ollut semmonen huono olo, miksi minä en jaksa kun kaikki muut jaksaa ja tekee vaikka mitä..
On pitänyt jo aikasemmin kysyä, mistä hankit noi ihanat treenivaatteesi? Esim tämän postauksen kuvassa olevat? Ja ne housut missä tähdet? IHANAT! ?
Eikä siitä oikeasti tarvitsisikaan, eikä missään nimessä pitäisikään mutta helposti iskee sellainen somekateus ja harhamaailma siitä että muut treenaavat kokoajan ja kaikkialla. Ja heti kun itsellä jää se yksikin kerta väliin niin heti miettii että pitäisikö oikeasti nyt tehdä jotain muuta kuin vain hengähtää hetki.
Ja kiitos, molemmat housut on tilattu Gazozilta (ja nämä turkoosit jostain superhyper poistoalesta).
Jee! Kiva ettei ollutkaan pitkää postaustaukoa! 🙂
Sormet ssyyhysivät jo muutamaankin otteeseen mutta maltoin mieleni sillä nyt alkaa toinen tauko ja matka kohti Skotlantia. Takaisin Suomessa 5.7 ja siihen saakka satunnaisen Internetin päässä.
Hyvä kirjoitus! Tuntuu, että liikunnasta on tehty kovin suorituskeskeistä nykyisin. Itse poden jatkuvasti huonoa omatuntoa kun en ole tarpeeksi aktiivinen. Kun asiaa kuitenkin rupeaa miettimään, niin käyn 3-5 kertaa viikossa ratsastamassa ja päivittäin koirien kanssa kävelylenkeillä. Mutta nämä eivät ole nykyään enää mitään, pitäisi käydä salilla ja lenkilläkin nyt vähintään juosta.
Kävin kehonkoostumusmittauksessa ja en ole mikään kovin lihaksikas. Sain kehoituksen salilla käyntiin. Tuli kamalan huono omatunto ja tunsin itseni tosi laiskaksi, kun ei vaan kiinnosta. Aika on rajallista ja en koskaan voisi jättää ratsastustuntia väliin salin takia! Minä rakastan ratsastusta ja tallilta kotiin lähtiessä on aina hyvä mieli, oli sitten mitä huolia tahansa.
Olisi joskus kiva kuulla, että onpa kiva kun olet löytänyt itsellesi mieluisan liikuntaharrastuksen!