Hae
My Project Is Me

Josko se sitten tästä?

Moi,

Olen monta kertaa mielessäni vannonut että lakkaan kirjaamasta ylös sekavahkoja pohdiskelujani erityisesti juurikin tuon sekavuuden vuoksi. Sekaviksi ne muuttuvat kun en oikeastaan itsekään ehdi työstää ajatuksiani loppuun saakka ja tarvitsen paikan jossa voin ajatuksiani avata – ja nämä aamuthan ovat minun vuorokaudessa nykyään ainoan aika, joka on kokonaan yksin minun.  Vielä kerran on vuorossa ajatuksia painonpudotuksesta, niin menneestä kuin nykyisestä Ja silläkin uhalla että tämä kaikki vaikuttaa jonkinmoiselta kirjalliselta itkupotkuraivarilta, yritän jäsentää ajatuksiani.

Ihan ensimmäisenä minulla on tällä hetkellä mukava tekemisen meininnki päällä tämän projektini suhteen; Tykkään liikkua ja tykkään syödä sitä ruokaa mitä syön. Lähtökohdat siis projektin onnistumiselle ovat kaikkineen kunnossa sillä vain tekemällä sellaisia muutoksia, joissa pidättäytyy pidemmänaikaa mielellään, saa aikaan pysyviä tuloksia. Jollain tapaa tämä projekti ei kuitenkaan ole ottanut tuulta purjeidensa alle ja eteneminen, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, on melko hidasta. Onnistun jos olen tiukkalinjainen ruokavalioni ja liikunnan suhteen mutta jos lepsuilen pysähtyy kone kokonaan, tai pahimmassa tapauksessa otetaan takapakkia.

Tutkin taas viimekertaista painonpudotusprojektiani, joka neljännestä kuukaudesta alkaen ”räjähti”, eli paino alkoi putoamaan reipasta vauhtia. Paino putosi vaikka söinkin useampina viikkoina vähän miten sattui sillä mukaan on dokumentoidusti mahtunut melkoista herkutteluakin, jopa mässäilyä. Ja tässä vaiheessa on turha vedota siihen että olisi ollut enemmän mistä ottaa, neljännen kuukauden aloituspainohan on ollut 59,5kg eli käytännössä sama, kuin missä ollaan nyt.

Syyskuu 2011 59,5kg

Lokakuu 2011 56,1kg

Marraskuu 2011 52,8kg

Joulukuu 2011 51,3kg

Lokakuun puoliväliin saakka toimi liikuntamuotona pääsääntöisesti vaunujen kanssa kävely, joskus satunnainen hölkkäily mutta huomattavasti epäsäännöllisemmin kuin nyt. Lokakuun puolivälissä aloitin kävelyn lisäksi kotitreenit Jillian Michaelsin dvd:iden parissa ja oli minulla jotain omia vatsa- ja käsisarjojakin joita tein. Ruokavalio läpi linjan oli joskus paremmalla tolalla ja joskus vähän heikommalla.

Miten tämä sitten poikkeaa nykyisestä? Se onkin hyvä kysymys. Ruokavaliopuolella suurin ero on ehkä viljojen käytössä sillä söin nykyistä satunnaisemmin viljatuotteita mutta sitten kun söin, olivat määrät jotain kuulantyöntäjänversioita. Enkä siis nykyiselläänkään kovin paljoa niitä käytä. Toinen ravintopuolen ero liittyy rasvoihin, joita en tuolloin juurikaan käyttänyt sillä kuten moneen kertaan kerrottu, kuulun itse siihen sukupoveen jolle on opetettu että laihduttaja karsii rasvat ruokavaliostaan pois, Olen tästä kuitenkin pikkuhiljaa oppinut (ja oppimassa) pois, eli pyrin lisäämään hyvien rasvojen käyttöä ruokavaliossani kaloreista huolimatta. Olen silti maltillinen. Herkkuhetkiä sattuu siinä missä ennenkin sillä vaikka minulla olisikin painonpudotusprojekti, eivät ne juhlapyhät ja syntymäpäivät maailmasta mihkään katoa.

Liikuntapuolella liikun vähemmän kuin tuolloin ja tähän on syynä ihan ajankäytölliset haasteet. Siinä missä parhaimmillaan liikuin  2,5h päivittäin, en enää voi kuin vain tästä haaveilla. Tuo kaksi ja puolituntinen sisälsi dvd-treenit sekä kaksi tunnin kävelylenkkiä vaunujen kanssa. Nykyiselläänhän kävelyn määrä on pienempi kun esikoinen ei vain viihdy kyydissä samalla tavalla ja saan olla onnellinen kun joskus se puolituntinenkin saadaan kunnialla käveltyä. satunnaisesi olen yrittänyt lisätä toisen vastaavan myös iltaulkoilun pariin mutta tässä onnistumisprosentti on melko pieni. Vaikka varsinaiset liikuntamäärät ehkä ovat pienempiä niin kuvittelen eläväni muutoin aktiivisempaa elämää monentunnin ulkoiluineni ja pihaleikkeineni. Ja saahan sitä olla kotonakin kokoajan leikkimässä, leikittämässä, imuroimassa ja siivoamassa leluja eli ei jää turhalle sohvalla makaamiselle aikaa.

Kaikenkaikkineen sitä siis luulisi että paino putoaisi reippaasti, varsinkin kun vielä imetän, vaan ei. En varsinaisesti stressaa painostani, enkä edes tästä projektista vaikka sekin toki taustalla varmasti jotain paineita ja ärtymystä luo, miksi muuten asiaa täällä vatvoisin. Omat stressinlähteeni ovat kuitenkin jossain ihan muuaalla kuin tässä projektissa ja nyt olenkin miettinyt voiko tällaisilla asioilla oikeasti olla niin suuri merkitys onnistumisen osalta? Olen kerran aikaisemminkin oman pitkän laihdutushistoriani aikana elänyt erään henkilökohtaisesti haastavan ajanjakson, jolloin mukamasti pudottelin painoani siinä kuitenkaan onnistumatta. Onko ajankohta siis täysin väärin ajoitettu? Vai antaako  painonputoamisen räjähtäminen vain odottaa itseään vielä jonkinaikaa, kuten kävi viimeksi? Liian tiukkapipoisestikaan en tahtoisi tätä projektia viedä läpi- varsinkin kun se pelkkä pienenvä vaakalukema ei ole ainoa asia, jota tavoittelen. Ja kuten sanottu, minä en koe tämänhetkistä elämääni projektin kannalta liikuntoineen ja ruokailuineen millään lailla epämiellyttäväksi; Syön hyvin ja hyvää ruokaa sekä liikun, koska tykkään siitä ja saan tästä itselleni energiaa. Lisätoiveena tietysti haluaisin että tämä näkyisi myös ulospäin.

Kuten sanottu, ovat nämä minun omat ajatukseni nykyään hieman sekavia ja jos joku jaksoi tämän loppuun asti lukea niin onnittelut 😉  Tässä ei ehkä ihan sitä punaista lankaa löytynyt mutta mikä ihme tässä siis nyt oikein mättää? Yleinen stressikö? Liian vähäinen liikunta? Syönkö kuitenkin ihan väärin? Vai enkö vain ole tarpeeksi kiinnostunut painonpudostuksesata kun en pompi vaa’alla kymmeniä kertoja päivässä kuten viimeksi (hieman kärjistettynä)? Varmaan oikeasti kaikki edellämainitut vaikuttavat ja jotta tämä ei nyt ihan mahdottomalta itkuvirreltä kuulosta niin täytyy kuitenkin muistaa että viimeiset kaksi viikkoa paino on pudonnut eli matka on alaspäin kuten kuuluukin. Ja olen tästä erittäin, erittäin tyytyväinen vaikken kuitenkaan jostain syystä vielä osaakaan siitä iloita tarpeeksi. Ehkä en usko vielä itsekään tarpeeksi omaan onnistumiseeni mutta josko se kuitenkin sitten tästä?

20 kommenttia

  1. Lumiperhonen kirjoitti:

    Blogiasi pitkään lukeneena, myönnän jättäväni vasta nyt ekan kommenttini, sori! 🙂
    Itsellä kolme lasta, joista vanhin 6-v. ja juuri 1v. Ensimmäisen saatuani olin 22v. Kaikista lapsista raskauskiloja tullut 15-20kg ja kahdesta ekasta ne lähtivät melkeinpä mitään tekemättä, sairaalaan jäänyt 10-15kg. Mutta eipä tästä kolmannesta, kiloja sairaalaan jäi ehkä 7 ja imetettyäni 5,5kk oli lähteny ehkä pari kiloa ja viimeiset jäi tiukasti kroppaan. Imetyksen loputtua alkoi paino pikku hiljaa toppua, olisiko se pitänyt tiukasti kiinno rasvoista, jotta on, millä lasta ruokkia? Vaikuttaisiko sinulla tuo painonlaskuun, kun vielä imetät? Minulla ei ennen ole vaikuttanut, mutta tällä kertaa näytti olevan ainakin osasyy.

    Nyt olen pari kiloa alle lähtöpainon ja tää vuosi On Tehty Töitä sen eteen. 😀 On kokeiltu Superdieetti, hommattu ruoka-ja treeniohjelmat eräältä pt:lta jne. 🙂 Olen laihduttanut tähän mennessä elämässäni (29v. nyt) ehkä jotain kolme kertaa ja vasta nyt oikeat opit matkassa ja tällä kertaa onnistun! 🙂 koskaan ylipainoa ei paljoa ole ollut, mutta lyhyen pituuteni vuoksi mun ei kestä painaa ku 60kg ja sit olen taas lievän ylipainon puolella ja olen tooosi helposti lihovaa sorttia, ärrrsyttävää! 🙂

    Tsemppiä kovasti, puntarin voisit laittaa kaappiin piiloon pariksi viikoksi niin voisi stressikin hieman hellittää, jos ei viisari meinaa räjähtää. 🙂 Itsellä tää kyllä ongelma, parin päivän välein tulee käytyä, mutta jos huomaan asiasta tulevan taas pakkomielle, vaaka lähtee varastoon hetkeks. 😀

    Treeniajan löytyminen ei oo helppoo kotiäidillä, kotonakin treenaaminen ei onnistu tosta noin vaan, on huomattu, siinä kun heti on jumppakaveria tai sitten päikkäreiden aikaan se lapsonen herää just, kun saanu lämmön päälle. 🙂

    Treeni-intoa sulle, kyllä se paino siitä laskee vielä <3 🙂 (sori pitkä sepustus, innostuin nyt kauan taustalla oltuani :D)

    • Lumiperhonen kirjoitti:

      * siis NUORIN juuri 1v. 😉

      • jennie kirjoitti:

        Kiva kun aktivoiduit kirjoittamaan ja jakamaaan omia kokemuksia 🙂

        Mietin itsekin kirjoittaessani ihan samaa imetyksestä, sillä kun laskin 1+1 niin totesin että viimeksikin kilot alkoivat kadota vasta kun vauvan ravintona alkoi rintamaidon lisäksi olla myös muuta. Ehkä siinä on jotain perää mitä siis kirjoitit että maidontuottamisen varmistamiseksi on oltava jotain, mistä ottaa 😀

        Onnea sinulle omista saavutuksistasi, jotka innostavat minuakin täällä ruudun toisella puolella!

  2. Eikku kirjoitti:

    Tosi kiva lukea välillä vähän jäsentelemätöntäkin tekstiä, juuri tuollaista success-kuvan suhrua on omatkin ajatukseni ja kokemukseni välillä.

    Voisin kuvitella, että jos näkisit kristallinkirkkaasti kaikki tekijät, mitkä vaikuttavat hitaaseen painonpudotukseen, niin se olisi paaaaljon helpompi hyväksyä. Minusta tekstistäsi välittyy vaikutelma, että sinua ärsyttää enemmänkin se, ettet tiedä kunnolla, miksi painonpudotus on hidasta/erilaista kuin viimeksi. Eikä niinkään se, että paino itsessään putoaisi hitaasti.

    Toisaalta jos yhtään lohduttaa, niin hitaasti pudotessaan siitä painosta todennäköisesti on suurempi osa rasvaa ja pienempi osa lihasta, ja kun lihas painaa enemmän, niin siinä toki yksi syy. Onneksi käytät myös mittanauhaa, jotta et fiksautuisi pelkästään alhaiseen painolukemaan.

    Jotta et ihan sokeutuisi omalle projektillesi, niin ainakin näin lukijan silmin näyttää kuitenkin koko ajan tuo projektisi etenevän, enkä ole saanut lainkaan niin ryppyistä vaikutelmaa, kuin miltä tuo matka itsestäsi ehkä tuntuu.

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos Eikku, erityisesti tuo viimeisin kappale pelasti päiväni kun harmittelin mielessäni että joko minä taas valitan täällä jostain. Ehkä se kuitenkin on hyvä joskus näitä tänne purkaa sillä kun ulkopuolinen niitä tulkitsee, huomaa hän helposti juurikin niitä asioita joille itse sokeutuu.

  3. Anna kirjoitti:

    Hei, tuo on niin tuttu tunne. Kolme viikkoa dieettiä takana ja järkytyin kun 3. viikolla paino ei tippunut kuin 100g? Ensimmäisellä viikolla pudotusta 3kg, toisella 1kg. Täällä vähän samat fiilikset kuin sinulla, missäköhän vika. Oon aika tiukasti noudattanut ruokavaliotani, joka on kasviksia + kanaa, vähärasvaista lihaa, kalaa, vähän hiilihydraatteja(jonkin verran tulee hedelmistä ja maksimissaan 1 viipale ruisleipää menee päivässä). Päivittäin teen n. 30min -1h lenkki sauvakävellen tai juosten ja tämän lisäksi 4 tunnin mittaista lihaskuntotreeniä viikossa. Ylipainoa tällä hetkellä n.5kg ja tavoitteena pudottaa vielä 10kg. Ei edes harmittaisi tuo tän viikon paino jos tietäisin että olen syönyt väärin tai jättänyt treenin väliin, mutta kun en ole. Mistäköhän kiikastaa? 🙂 Anteeksi tämä vuodatus! Tsemppiä sinulle!

    p.s. Tykkään sun blogista! 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Näin sitä aina ulkopuolisena tietysti osaa lphduttaa että näitä pieniä taantumia varmasti tulee, varsinkin kun ensimmöisinä viikkoina katoaa myös paljon nestettä joka näkyy vaakaluvuissa. Mutta koska tiedän ja tunnistan tuskastumisesi niin tyydyn vain sanomaan että eikö vain että pääasia on että luvut kuitenkin pienenvät? Äryttävän hitaasti ehkä, mutta pienenvät kuitenkin. Tsemppiä siis sinulle selvitä suvantovaiheen yli kunnialla!

      • Anna kirjoitti:

        Pakko oli tulla tänne sinullekin päivittämään, kun viime viikolla valitin vain 100g pudotuksesta. Seuraavalla viikolla putosikin jo 1,3kg, vaikka ruokailut ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan! 😀 Mutta hyvää jatkoa sinulle! Ja iloa treeneihin! 🙂

  4. annu kirjoitti:

    Mulla kans vähän sama homma meneillään! Parisen vuotta takaperin pudotin 2kk ajassa n. 7kg, nyt olen pudottanut kuukaudessa 1,5kg. Tulee vähän semmoinen kysymysmerkki-olo 😀 olen omasta mielestäni tehnyt kaiken samalla tavalla, eli syönyt terveellisesti ja tasaisesti sekä harrastanut liikuntaa. Tämän sun tekstin laukaisemana kuitenki aloin ajatella vähän tarkemmin 🙂 silloin onnistuneella laihdutuskerralla en stressannut painon putoamisesta, päätin vain alkaa elää terveellisemmin ja kas kummaa, kun kiloja alkoi lähteä kilon viikkotahdilla. Nyt en enää tyydy vain terveellisen elämän tuomaan hyvään olotilaan vaan oletusarvoni on, että laihtumista tapahtuu, kävihän näin aiemminkin! Lisäksi toinen ehkä pieni asia on se, että silloin pari vuotta sitten liikkumiseni koostui kävelylenkeistä ja kuntosalitreenaamisesta, nykyisin olen lähinnä vain juossut. Voisiko todella olla noin pienestä kiinni, että nuo rasvanpolttolenkit todellakin polttavat sitä rasvaa paljon paljon tehokkaammin kuin juoksu, joka yleisesti sitten parantaa kuntoa, vaikka maalaisjärjen mukaan söisikin enemmän kaloreita?

    Syömiseni ovat kutakuinkin samoissa, karppilinjalla mutta maitotuotteet pidän minimissä. Pitänee omalla kohdalla ottaa harkintaan reippaat kävelylenkit heti aamusta, ja katsoa alkaisko ne tuottamaan tulosta. Kiitos siis tästä tekstistä, sain uutta ajateltavaa 🙂 ja myöskin alleviivaisin tuota stressin osuutta – ehkä pitäisi vaan koittaa unohtaa laihtumisen kanssa kikkailu ja uskoa, että kyllä se paino sieltä alas tulee.

    Mukavaa syksyä! 🙂

    • juoksija kirjoitti:

      Jennie ja Annu, hyviä tekstejä, voin samastua aivan täysin!
      Itsekin olen ihmetellyt miksi paino ei nyt putoa millään eikä läski pala, vaikka aikaisemmin olen 2 kertaa onnistunut laihtumaan melkein vahingossa ja aivan helposti. Olen normaalipainoinen, mutta haluan siihen hoikkaan kuntoon missä olin pari vuotta sitten.

      Mikä mättää?! Stressaanko dieetin noudattamisesta liikaa? Vaikuttaako unettomuus? Vaikuttaako ikä (nyt 32v)? Voiko todella syynä olla tuo Annun mainitsema aktiivinen juokseminen melko kovilla sykkeillä? En kyllä usko mihinkään rasvanpolttosyke-huuhaahan, kyllähän kaikki liikunta ja miinuskaloreilla oleminen polttaa rasvaa…

      Hyvää syksyä täältäkin 🙂

      • jennie kirjoitti:

        Niin tuttuja ajatuksia ja tunemuksia, joten sympatiatsempit minun puoleltani sinulle yhtälailla! Kuten Annullekin sanoin niin odottavan aika on tunnetusti pitkä ja kiireisen mieli malttamaton. Nyt siis vain nauttimaan syksystä; raikkaasta ilmasta ja kauniista väreistä

    • jennie kirjoitti:

      En edes itse tajunnut tuota oletsarvoa laihtumisesta ennenkuin sinä sen nyt kirjasit ylös. Kiitos siis sinulle! Ehkä on aika pysähtyä nauttimaan syksystä (ja matkasta) niin se maaliviivakin häämöttää paljon nopeammin – odottavan aikahan on tunnetusti pitkä.

  5. Inkku kirjoitti:

    Edelleenkin peräänkuulutan unta. Et mainitse tekstissä paljonko nukut. Voin kuvitella, ettet paljonkaan! Sen sijaan kulutat paljon, liikut, imetät. Kuten kirjoitat, aikaa ei jää sohvalla makoiluun. Mä veikkaan, että tässä on syy. Lepoa! Sillä stressikin pääsee laukeamaan <3

    • jennie kirjoitti:

      🙂 Uni, mitä se on?? Eikun kyllä olet varmasti oikeassa siinä että joskus sitä tarvitsee oikeaa lepoa, unta ja rauhoittumista. Vaikka melko hyvin saankin nukuttua niin ihan riittävästä en ole niin varma.

  6. Rällä kirjoitti:

    Kyllä stressi selittää koko jutun. Ja siihen liittyvät juuri katkonainen uni, imettäminen, mahdolliset muut murheet, tuplaantunut vastuu (kahdesta lapsesta yhden sijaan) ja ylipäätään tuon pohtiminen, että miksei homma suju.

    Mulla stressikerroin ollut aivan tapissa koko syksyn ja tuloksena pehmeät muodot ja kadonneet lihakset. Treeniä toki vähemmän, mutta niin syömistäkin! Kaiken järjen mukaan takapakin ei pitäisi olla mahdollista, mutta niin vaan on. Stressihormoni kuulemma tuhoaa lihaksia ja saa rasvan pakkautumaan kroppaan. Olen siitä elävä todiste.

    Mutta kuulemma myös tilanne korjaantuu nopsaan, kun pahin paine laukeaa. Voisiko tämä selittää sitä sinullakin aiemminkin tapahtunutta nopeampaa kehitystä? Tapahtuiko silloin jotain kevennystä muussa elämässä?

    Tsemppiä ja kiitos kivasta blogista! Mulla ainakin kulki ajatus hyvin sun tekstin mukana, eli joko ollaan molemmat sekavia samalla tavalla tai sitten sinä olet liian kriittinen (uskon jälkimmäiseen :))

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos sinulle omista kokemuksistasi ja niiden jakamisesta. Kohta stressataan siitä että stressataan yleensä 😀 Toivottavasti kuitenkaan ei vaan yritetään keksiä liikunnan ohella jotain muita rentoutumiskeinoja, ihan niitä oikeitakin kuten hyvä kirja (eikä mikään asiapainotteinen vaan jotain fiktiivistä hömppää..) Sitten kun sitä kirjaa ehtisi vielä vaikka lukemaankin 😀

      Kiitos siis sinulle ja mukavaa syksynjatkoa ja toivotaan että saamme molemmat osaltamme stressitekijät kuriin. Tsemppiä siis sinulle yhtälailailla kuin itsellenikin!

  7. LOVE kirjoitti:

    piip-piip.

    Mä tajuan. Vuonna 2011-2012 mä sain 10 kiloa veke. Urheilin, söin terveellisesti, en mässännyt karkkeja, pääsin makeanhimosta eroon, olin hyvässä kunnossa. <3 <3

    About syyskuu 2012 …BOOM kaikki loppu..mässäily alko…liikunta loppui…söin vähän sitä sun tätä…:( Tulos + 5-6 kiloa tullut takaisin. Kaikki lihakset lähtenyt. Ja ällötän itseäni! Olo on kamala.

    Toisaalta annan itselleni armoa, että kerran EI huvita liikkua niin miksi pakottaa itseään…ehkä nyt ei ole se aika …ehkä minulla ei ole aikaa nyt liikunnalle…ehkä nyt on vaan aika keskittyä muihin asioihin…en tiedä…olen itsekin aika pihalla mitä tapahtui ja mitä tehdä asialle..

    Sekavaa…

    • jennie kirjoitti:

      Voi että, jaksamisia sinulle äärettömän paljon <3 kuten itsekin tuossa tajusin kommenttien perustella, epätietoisuus on se, joka tässä varmaan ärsyttää eniten. Itseään toki täytyy kuunnella ja jos ei jokin juuri nyt huvita, ei kannata pakottakaan – silloin se ei ainakaan huvita nyt eikä huomenna! Hiljaa hyvä tulee ja sitä rataa, onneksi on muitakin asioita kuin oma kroppa – molemmilla meistä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *