Hae
My Project Is Me

Millä mitata onnistumista?

Moikka,

 

 

Tiedän että minun pitäisi kirjata vielä viimeisen viikon haaste kesäkuulle mutta nyt on edelleen sivuttava hieman aihetta. Olen tässä muutamana päivänä miettinyt onnistunutta painonpudotusprojektia sekä sitä että mitä se oikeastaan tarkoittaa.

 

Onko onnistumista se ohittaa herkkuhoukutukset kerta toisensa jälkeen? No tottakait on, ajattelee varmasti moni ja ihan yhtä moni on toki oikeassa. Vaikka kuinka yrittäisi itselleen muuta väittää, niin kyllähän painonpudotuksessa pohjimmiltaan on kyse siitä että jostain joudutaan joskus kieltäytymään ja joitain toimintatapoja muuttamaan.

No entäpä onko onnistumista se että ohittaa herkkuhimotukset kerta toisensa jälkeen vaikka ajatuksen pyörisivät 24/7 samassa ”kielletyssä”herkussa? Tai jos on itsensä kanssa sopinut että viikonloppuisin saa viettää ”fuskupäivän”eikä ruokapäiväkirjaa tarvitse täyttää ja homma ryöstäytyy ihan käsistä? Yhtäkkiä tilanteeseen ei ollutkaan enää niin helppo vastata että kyllä tämä on onnistumista. Viimeaikoinahan on paljon höpisty julkisuudessakin siitä että kuinka tämä tällainen kerran viikossa mättäminen on oikeastaan pahempi kuin pieninä, vaikka useampina päivinä, hallittu herkuttelu. Usein tässä paastoamisessa ja totaalikieltäytymisessä kun tosiaan tuppaa käymään niin että kun se sallittu hetki tulee, niin loppua mässäilyille ei näy. Eli olisiko sittenkin enemmän onnistumista se ettäuskaltaa joskus höllätä? Uskaltaa joskus antaa itselleen anteeksi pienet muutokset suunnitelmissa? 

 

Kuva täältä

 

Jossain joskus olikin sanottu mielestäni mitä oivallisimmin se että eivät todellisia onnistujia olekaan ne, jotka rautaisella tahdonvoimalla ja hampaat irvessä pusertavat itsestään muutamassa kuukaudessa itse täydellisyyden tekemättä yhtään poikkeusta suunnitelmiinsa. Todellisia onnistujia ovat ne, jotka osaavat soveltaa tietoaan myös tosielämässä ja siten pystyvät pysyvään painonhallintaan. Nämä jälkimmäiset henkilöt ovat tosiaan niitä tapauksia, joiden matka tavoitteisiin on ehkä ollut hieman pidempi niin ylä- kuin alamäkineen, mutta jotka ovat löytäneet matkalla uuden elämäntavan.

12 kommenttia

  1. Zeetah kirjoitti:

    Viimeinen osa on kyllä just niin totta. Jos omaksuu terveelliset elämäntavat ihan jokapäiväiseksi asiaksi, niin ei tarvitse yrittää superdieettejä ja nopeita painonpudotuksia, joiden jälkeen se paino yleensä pomppaa vielä aikaisempaa korkeammalle. Niitä pikadietteejä kun on vaikea tosielämässä kovin pitkälle jatkaa ja jaksaako joku täyttää loppuelämänsä ruokapäiväkirjaa ja kirjata kaloreita?Ennen kuin se viimeinen haaste tulee, mun pitää myöntää, että jouduin joustamaan alkuperäisistä tavoitteista, jotka ei tainnut ollakaan niin tavoiteltavia itselle. Pääsin kyllä kevään mittaan hyvään kuntoon ja sain painoa pois, mutta tämä yhdistelmä rankaa treeniä suhteellisen vähillä kaloreilla oli liikaa keholle – tuli ylirasitusta ja menkat muuttui ihan epäsäännöllisiksi, tälläkin hetkellä sellaiset 5 viikkoa myöhässä. Terveyssyistä totesin, että kehon ja mielen kuuntelu on se, mitä tarvitsen tällä hetkellä ja varmasti jatkossakin! Suositellaan muillekin:) Joku pystyy tekemään enemmän ja joku vähemmän.

    • jennie kirjoitti:

      Ehdottomasti oman kehon ehdoilla mennään ja onneksi olet ymmärtänyt sitä kuunnella. Joskus täytyy vain pystyä muuttamaan suunnitelmia äkisti ja juuri näin olet tehnytkin. Olet kyllä niin mahdottoman upea esimerkki meille kaikille 🙂

  2. Crunches not Cookies kirjoitti:

    Hyvin sanottu 🙂 Olen myös lukenu noita juttuja että herkuttelupäivä on pahempi koska ihmiset sit vetää ihan överiks. Itsellä ei kyllä oo sitä ongelmaa ollu, mun mielestä kun herkuttelun rajaa siihen viikonloppuun ni sit ei ees tee mieli niin paljon herkkuja. Mulla yleensä menee yks kuppikakku ja vähän irtokarkkeja ja ehkä sellanen pieni 90g sipsipussi.

    • jennie kirjoitti:

      Sinulla tuo hallittu herkuttelu sujuu oikein esimerkillisesti 🙂 Mietiskelin itseasiassa eilen juurikin sitä että varmasti vielä kun herkuttelu, vaikka vähäisempi, on sallittua ja toistuvaa niin eivät ne karkit ja suklaat NIIN erikoisilta sitten enää pitkässä juoksussa tunnukaan ja taas kerran herkuttelua on helpompi hallita.

  3. Anonymous kirjoitti:

    Treenaan itsekin ahkerasti salilla. Rasvaprosentti on oikealla treenillä tipahtanut 18% ilman ruokavaliomuutosta. Päivittäin tulee liikuttua paljon ja lihasmassaa saadakseen on myös ruokailtava. Unelmana on toki mahdollisimman timmi kroppa, mutta pääni ei fitness-tyylistä ruokavaliota kestä, jossa kaikki rajoitetaan ja annokset punnitaan. Herkut ovat täysin sallittuja. Syön niitä silloin, kun mieli tekee ja kas vain! Kun ne ovat sallittujen aineiden listalla, päässä ei pyöri koko ajan tuleva mättöpäivä tai herkut. Karkkilakot sun muut ovat mielelle jotain aivan kamalaa! Normaalisti saattaa kulua parikin viikoa ilman erityistä herkuttelua, mutta karkkilakossa himo pyörii mielessä heti aamulla!Itse kannatan kohtuullista herkuttelua! Kohtuus kaikessa pitää kropan kokonaisvaltaisesti terveenä. Ei täällä olla itseään kiduttamassa tai ottamassa mittaa omasta pinnasta. Yksi lakupatukka päivässä ei maailmaa murskaa, mutta tekee ihmeitä mielelle!:)

    • jennie kirjoitti:

      Ihan mahtavaa, kiitos tämän kokemuksen jakamisesta. Tässä on varmasti ajattelemista ja motivaatiota meille kaikille.

  4. Cocoilija kirjoitti:

    Hei, löysin sun blogin aivan vasta ja onpa kiva tuttavuus! Oon ite tän ”laihdutus” tai ruokavalionmuutosblogin myötä miettinyt tätä asiaa paljon. Mikä on normaalia syömistä, mikä on normaalia herkuttelua, milloin mä itse edes haluan herkutella? Oon ryhtynyt tiedostamaan paremmin sen, että vaikka ruokaa on nykypäivänä länsimaissa tarjolla joka paikassa paljon, mun ei silti tarvitse södä sitä kaikkea. Hyvä jos syön sitä, mistä nautin ja tosi hyvä, jos syön sitä terveellistä, josta nautin.Mutta niitä ruokarajoja opettelen koko ajan, sillä hassua kyllä, helpointa olisi lähteä totaalikieltäytymiseen, mutta epäilenpä sen tarkoittavan hyvin pitkälle juuri tuota mahalaskua mässäilyövereihin. Eihän tää todellakaan oo nopeeta painonpudotusta, päinvastoin, mutta tällä hetkellä mennään näillä. Katotaan, uskallanko kokeilla karskimpaa kuuria jossain vaiheessa. 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Kiva että löysit tänne 🙂 Tarinasi ja toimintamallisi kuulostaa juurikin niin esimerkilliseltä että onnistuminen on varmasti taattu.

  5. Anonymous kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus. 🙂 Pakko vielä kysyä, että onko sulla mitään vinkkejä leuanvetoihin? Ehkä hieman hävettää myöntää mutten saa ainuttakaan, vaikka yrittänyt olen monesti ja käyn salillakin treenaamassa, joten voimaakin pitäisi olla (edes) vähäsen. Joten kaikki vinkit ja niksit tulisi tarpeeseen, vai pitääkö mun hankkia ensiksi vain lisää voimaa ennen kuin leanveto/vedot onnistuisivat?

    • jennie kirjoitti:

      Minusta leuanvedot on osittain voimaa ja osittain tekniikkaa ja kumpaakin tarvitaan yhtälailla. Liikkeenähän tuo on oikeasti rankka, koska siihen osallistuu aikamoni lihas ja varsinkin naisilla ylävartalossa on huomattavasti vähemmän voimaa luonnostaan kuin vaikkapa miehillä. Ihan jo rakenteellisistakin tekijöistä johtuen. Mahdotontahan tämä ei kuitenkaan missään nimessä ole! Joku joskus väittää että leukoja saa tehtyä vain tekemällä niitä mutta minusta mikätahansa lihaskuntoharjoittelu auttaa. Tottahan sse toki on että harjoittelemalla nimenomaan tiettyä liikettä keho oppii tähän ja homma helpottuu. Jos et saa yhtään leukaa tällä hetkellä niin malttaisitko kokeilla avustettua leuanvetoa? Kun kerta salilla käyt niin sieltä saattaa löytyä ihan erillinen laitekin tähän. Mikäli ei niin kuminauhojen avullahan saa myös avustettua tätä liikettä. Jos edelleen tuntuu haastavalta niin voihan kokeilla vain roikkumista tangossa siten että kädet ovat 90-asteen kulmassa. Tässä vain maksimaalinen aika ja pienen tauon jälkeen uudestaan. Liike kehittää lihaksistoa ja tuo liikerataa tutummaksi. Tsemppiä mielettömästi sinulle. Kyllä se vielä onnistuu!

  6. Marja kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus taas! Itselleni olen huomannut tehokkaimmaksi keinoksi juuri tuon, että mikään ei varsinaisesti ole kiellettyä, kunhan kohtuus pysyy ja aina herkkujen edessä mietin, että haluanko todella tätä syödä. Jos vastaus on kyllä, niin annan mennä. Useimmiten sitä kuitenkin päätyy parempiin vaihtoehtoihin 🙂 En tiedä onko se tämä kevät ja muutenkin kohonnut mieliala vai ihan se aktiivisuuden lisääntyminen, mutta mulla ei juuri maaliskuun jälkeen ole herkkuja tehnyt mieli. :O Pääsin taas liikkumiseenkin kiinni tällä viikolla kun kevään kokeet on loppu ja se mieletön stressi on hellittänyt. Poikaystävänikin käy tätä nykyä kanssani lenkillä. Great succes! 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Siis oletko sinä saanut ohjattua poikaystävääsi liikunnan ja terveellisen ruoan pariin? Wau!! Terveellisistä herkuista vielä sen verta että en malta odottaa kotimaisten marjojen kypsymistä – onneksi tulee kesä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.