Hae
My Project Is Me

Vapaapäivä

Moikka,

Olin vähän niinkuin mielessäni ajatellut etten kirjoittaisi tuosta eilisesta vapaapäivästäni mutta enhän nyt millään malta olla niin tekemättä. Sen verta ihana piristys kaiken tämän talven (ja kevään odottamisen) keskellä eilinen, todellinen, vapaapäivä oli. Kuten kerrottu, vietin päivän Flamingon Spassa kahdestaan poikaystäväni kanssa. Hänellä oli arkivapaa ja itsellä lomapäivä töistä, poika oli päiväkodissa arkiseen tapaan.

Hieman erikoisessa järjestyksessä aloitimme yhteisellä lounaalla, joka jostain syystä sattui osumaan Amarilloon. Tarkoituksenani oli tilata salaatti mutta lounaslistalla oleva lohiannos houkutteli minut muihin suunnitelmiin

Coleslaw jäi kyllä syömättä mutta myönnän että uuniperunan ja creme fraichen söin 

Tämän jälkeen parantamaan edelleen kiusana olevaa tukkoista nenää mineraalivesialtaan sekä erilaisten saunojen voimalla.

Ja jotta nälkä ei vain pääsisi yllättämään niin ennen poislähtöä nautimme vielä tapaksista.

Sisäinen lapsellisuuteni olisi kovasti halunnut vielä Span jälkeen käydä laskemassa vesiliukumäkiä. Epäilin kuitenkin raskauden ja vesiliukumäkien yhteensopivuutta ja niinpä tyydyin lällyrimäkeen.

Tämän muutaman tunnin irtioton aikana sitä ehti tosiaan kummasti unohtaa kylmän talven ja arkisen aherruksen. Höyrysaunamahdollisuushan olisi muuten myös Mäkelänrinteessä, jossa käyn tiistaiaamuisin yleensä uimassa muttei minulla vielä ole ollut aikaa sille kun aina on niin hirmuinen kiire. Pitäisiköhän joskus yrittää aikaistaa lähtöä vartilla jos vaikka tavalliseen tiistaihinkin mahtuisi pieni pala luksusta..

10 kommenttia

  1. C kirjoitti:

    näyttää ihanalta <3

  2. Jemi kirjoitti:

    No nyt rupes tekeen mieli lohta, nami :pTommoset vapaapäivät tekee kyllä paljon jaksamiselle!

  3. Jossu kirjoitti:

    Oih, varmasti ihana pysähdys käydä tuolla arjen keskellä ja varmasti tuplasti kivempaa mennä noin aikuisten kesken 🙂 Pienen lapsen kanssa kun voi olla joskus aikuis-aika kortilla, eikös? 🙂

  4. MiinusKymmenen kirjoitti:

    Toi aikuisten Spa on tosi kiva, täytyiskin taas mennä lillimään sinne 🙂

  5. Anonymous kirjoitti:

    Itsekin tulin hyvälle mielelle lukiessani vapaapäivästänne! Arjen luksusta! Itse arvostan myös laatuaikaa kesken arjen, silloin tällöin meilläkin mahdollistuu mieheni kanssa oma-aika viikolla lasten ollessa koulussa/eskarissa ja meillä molemmilla vapaata. Joskus se luksus on vaikka tehdä ne viikon ruokaostot isossa marketissa KAHDEN, tai käydä yhdessä tekemässä salitreenit, aamulenkillä ym. :)-M-

    • jennie kirjoitti:

      Niinpä, jäin oikein miettimään tätä kahdenkeskistä aikaa, joka tosiaan ehkä oli tämän kaiken ydin vaikka hulppeat puitteet toki asiaa auttoivatkin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.