Hae
My Project Is Me

Rakkaudesta ruokaan

 

Moikka,
Tässä kaikessa tiimellyksessä olen aina silloin tällöin pysähtynyt miettimään omaa suhtautumistani ruokaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että kenenkään laihduttavan henkilön suhde ruokaan ei voi olla normaali, johtuen nimenomaisesti vallitsevasta laihdutustilanteesta. Laihduttaminen kun yleensä tarkoittaa syödyn ruuan tarkastelemista hieman kriittisemmin kuin ”tavallisesti”. 

Laihduttajan ruokavaliolla ei kuitenkaan voi, tai enemmänkään ei kannata, elää ikuisesti. Kun toivotut tavoitteet on saavutettu, täytyy kuitenkin pitää mielessä uusia opittuja tapoja syödä sekä huomioida että uusi pienempi keho tarvitsee vähemmän energiaa kuin entinen (ellei sitten lihasmäärä ole kasvanut huomattavasti). 

Pääsääntöisesti syön tällä hetkellä jotain 1300-1700 kcal välillä jos jätetään överipäivät huomioimatta. En ole kovin tarkka siitä mitä tai miten paljon syön ja senpä vuoksi tuo syötyjen kalorien vaihteluväli on noin suuri. Olen kuitenkin oppinut tekemään fiksuja valintoja syömäni ruuan suhteen jonka vuoksi pystyn suunnilleen arvioimaan kokonaissaldon. Syön sellaista ruokaa josta pidän, ja onnekseni pidän myös näistä kevyemmistä vaihtoehdoista. Makumieltymyksiään voi myös muuttaa varsinkin makean suhteen. Itsepintaisesti maistelemalla uutta makua tarpeeksi monta kertaa voi löytää oman makumaailmaan ihan uusia tuttavuuksia.

Kuten huomattu myös omalla kohdallani sattuu kuitenkin myös näitä ylilyöntejä ruuan suhteen. Useimmiten silloin kun olen stressaantunut, todella väsynyt tai hieman kipeä. Olenkin jonkinasteinen tunnesyöjä, ollut aina. Joskin on tähän väliin pakko todeta että olen alkanut hiljalleen oppia pois tästä tavasta. Ei se suklaa siihen stressiin oikeasti auta sen paremmin kuin reipas lenkki. Jos nyt lenkille lähtöön ei ole mahdollisuutta niin kannattaa stressitilanne pyrkiä rauhoittamaan jotenkin muutoin, ottaa hieman etäisyyttä tilanteeseen ja palata sitten asiaan (toivottavasti muistan tämän myös töihin palattuani).

Ennen söin myös kovin usein karkkia tai muuta herkkua tv:n ääressä mutta nykyään en oikeastaan tee sitä lainkaan. Tästäkin asiasta on toitotettu monessa paikassa että ruokailuhetki pitäisi rauhoittaa vain sille syömiselle ja oikeasti siinä on jujua. Ihan samalla lailla on jujua hitaasti syömisessä. Itse olen ainakin huomannut että jos tapaan vaikka ystävää ja käymme yhdessä salaatilla tms., niin olo on täysinäisempi paljon pidempään kuin hotkittuani saman salaatin pikaisesti kotona. 

Toisaalta olen joskus myös pohtinut syömäni ruuan merkitystä ylilyönteihin. Syönkö liian vähän kaloreita? Mietinkö kuitenkin liikaa laihtumista? Pyörivätkö ajatukseni ”kielletyissä ruuissa”? Lähtökohtaisestihan en yritä kieltää itseltäni mitään (paitsi nyt kun opettelen herkutonta arkea niin arkisin vältellään karkkeja ja keksejä yms.). Mielestäni tämä auttaa oikeastaan kaikkeen – ajatukset eivät liiku ruuassa kuin vain nälkäisenä ja nälkäisenä syön. Olen huomannut myös että jos alkaa hieman tehdä mieli napostella jotain, niin yleensä minun kannattaa syödä koska kyse on tulevasta nälästä. 

kuvat:
Kylläisenähän mitään ylimääräistä ei tee mieli, tosin itseni kohdalla täytyy olla todella täynnä että vastaan herkkutarjontaan kieltävästi, kylläisyys kun nyt yleensä sattuu tulemaan yhhteen makuun kerralla (ensin haluaa jotain suolaista, sitten makeaa ja sitten taas suolaista). Tai sitten kyse on vain kovasta itsekurista, johon olen myöhemmin tyytyväinen

Normaalioloissa uskoisin syöväni tarpeeeksi koska laihtumista kuitenkin tapahtuu. Painohan ei ole missään vaiheessa näiden kuukausien aikana vielä jumittanut paikallaan kuten on käynyt joskus aiemmin. Nälkäinenkään en missään vaiheessa ol sillä syön kyllä itseni kylläiseksi.

OJos kuitenkin jostain syystä edellisenä päivänä ruokailut ovat jääneet jotenkin vähänlaisiksi, niin seuraavana on paljon helpompi sortua herkutteluun. Tällä tarkoitan nyt ihan selkeää kalorivajetta kuten itselläni oli esimerkiksi tiistaina kun oli vain niin julmetun huono-olo illalla ettei auttanut muu kuin lähteä nukkumaan maanantain mässäilyn jälkeen – keskiviikkona tekikin sitten kaikkea mieli, tosin pysyin tiukkana.

Miksi nuo överit ovat sitten niin mahdottomia? Useimmiten se johtuu itselläni siitä ajatuksesta että jos jotain tekee, kannattaa se tehdä kunnolla. Inhoaan jättää asoita puolitiehen tai roikkumaan, jos siivoan niin sitten täytyy siivota oikeasti kunnolla eikä vain sutaista jne. Tämä sama ”täydellisyyden tavoittelu” toistuu kait sitten tuossa syömisessäkin – tiedänhän etten tule uudestaan ihan heti herkuttelemaan samoin niin nyt sitten mennään. Normaalitilanteessa, kuten siis viime lauantai kun herkuttelu oli suunniteltu juttu, homma pysyy vielä ihan käsissä mutta kun tilanne tulee eteen jotenkin yllättäen, on se jo paljon vaikeampaa. Tässä minulla onkin siis vielä melkoisesti oppimista; harkitusti herkuttelusta myös yllättävissä tilanteissa. Paljon olen siis jo matkalla oppinut mutta opittavaa on ehdottomasti vielä edessä.
ps. Ihan tahallani laitoin kuvaparit ns. hyvästä ja huonosta esimerkistä – kumpi näyttää herkullisemmalta? Niinpä, tietää taas mitä valita ensi kerralla 🙂

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *