Hae
My Project Is Me

Eläköön arkiset valinnat!

Moi,

Kun ryhdyn laihduttamaan niin ensimmäisenä siivoan jääkaapin juustoista ja jogurteista, kinkuista ja kotleteista. Tilalle ostan hedelmiä ja vihanneksia. Vai sittenkinkö suutun saamattomuuteni. Ärähdän että nyt läski käryämään, laitan lippiksen päähän ja lähden juoksulenkille. Edellämainitut ajatukset ovat osa testiä, jonka tarkoitus on tarjota tietoa siitä millainen hoikistumismenetelmä sopii kullekin parhaiten.Testi on tehtävissä Elo-Syyskuu/2011 KG-lehdessä.

IMG_1077

Itse jäin kahden vaiheille – Tuloksenkin mukaan.  Toisaalta olen ruokavalioremontoija, joka tietää kaloreista ja laihduttamisesta kaiken. Suurin syntini testin mukaan onkin liika keventäminen ja tiukkapipoisuus, joka valitettavasti vain saattaa kostautua myöhemmin kun kilot kertyvät takaisin rytinällä. Toisaalta olen liikunnalla laihduttava ja tiukkakin treeni voi olla osa arkeani ongelmitta. Haasteena kuitenkin on hitaasti syntyvät tulokset sillä liikunta itsessäänhän harvoin yksin riittää pudottamaan painoa. Samassa lehdessä, eri artikkelissa tosin, ajatus konkretisoitiin seuraavasti: ” Laihtuaksemme yhden kilon viikossa pelkän liikunnan avulla, meidän tulisi juosta suunnilleen kaksi maratonia saman viikon aikana”.

Koska testin 11:n kysymyksen (monivalinta a-d) mukaan sain 50% vastauksista kuvaamaan itseäni liikuvana laihduttajana ja 50% ruokavalioremontoijana, voisin (ja haluaisin) siis uskoa että teen ehkä sittenkin sitä, jota minun pitääkin kaikkien oppien mukaan tehdä: Lisään hieman liikuntaa ja tiukennan hieman ruokavaliota. Ja ”hieman” on nimenomaisesti se sana, jota minun kannattanee opetella käyttämään entistä enemmän sillä tunnistan itseni helposti seuraavasta ”Kiloärsytykseen on tavallista heittäytyä syömättömäksi. Siiloin kuitenkin vaakalukeman pysyvä uudistaminen voi koitua ongelmalliseksi”. Lainaus viittaa edelleen samaisen lehden artikkeliin, normaalipainon sisällä pudotettavista kiloista, joihin minäkin aina toisinaan haluaisin iskeä kiinni vaikka kahden viikon kaalisoppakuurilla. Tiedän kuitenkin omaksi onnekseni ettei se tosiaan johda loppupeleissä mihinkään joten nyt edetään sitten tuskallisen hitaasti mutta pysyvästi. Vaa’an lisäksi muut mittausvälineet (mittanauha ja rasvaprosentti sekä tietysti vaatekoko) kertovat paljon. Nähtäväksi jääkin kumpi tavoitetaan ensin: tavoitepaino vai tavoitevaatekoko.

mk1

Ja jälleen, seuraava lainaus kuulostaa enemmän kuin tutulta ja on kuin suoraan omistaajatuksistani. ”Ruokavaliotaan rukkaava miettii usein ensimmäisenä satunnaisten herkkujan karsimista. Se oli se palaveriviineri, joka tämän makkaran teki! Viiden kilon pudottajan olisi kuitenkin syytä kiinnittää huomiota päivittäisiin valintoihin”. Vaikka varmasti faktaa onkin että omatkin kiloni ovat lähtöjään viiinereistä ja muista kaloripommeista, niin ei se että niitä olisi syöty satunnaisesti, ole minua lihottanut. Satunnaisuus on vain lipsunut liiaksi säännöllisyydeksi ja arkisemmiksi valinnoiksi. Tämä toteamus ehkä viimein avasi omatkin silmäni urakkani suhteen ja sai todenteolla tajuamaan sen että se suurempi merkitys on todellakin niilä usein tehtävillä valinnoilla satunnaisuuksien sijaan. Vanha blogissanikin viljelty lainaus on taas iskostunut päähäni uudelleen: Ei sillä ole merkitystä mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä, vaan sillä mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä. Eläköön arkiset valinnat!

Kumpi maidoista on minun valintani?

Kumpi maidoista on minun valintani?

IMG_1075

2 kommenttia

  1. -V- kirjoitti:

    Mulla on toteutunut ”ihmiskoe” tuosta ruokavalion ja liikunnan mittasuhteista painonpudotuksessa. Oma painoni putosi pelkällä ruokvalion muutoksella 64kg -> 55kg reilun puolen vuoden aikana. Noihin lukemiin jämähdin ja olin tyytyväinen, mutta aloitin pienessä kiinteytymistoiveessa 3-4 kertaviikkoisen liikunnan (hölkkä, lihaskuntoa oman kehon vastuksella) ja ilman painonpudotustarkoitusta paino oli alhaisimmillaan 52kg. Eli ruokavaliolla 9kg, liikunnalla 3kg.

    Ne arkiset valinnat on kyllä se tärkein ja omille valinnoille herkästi sokeutuukin. Olet paljon kirjoitellut kyltymättömästä ruokahalustasi ja nälänkin tunteesta 🙂 Minulla nykyään on ongelma, että olen aina kylläinen mutta suu haluaisi syödä. Taidan saada ruokavaliostani siis tosi hyvin kuitua ja tarpeeksi proteiinia, mutta pää hamuaa silti tasaisesti jotain hyvää. Määrät vaan on nykyään pienempiä ja vastustelu on helpompaa, koska ei ole oikeasti nälkä ja äklö tulee helpommin. Olen avannut omaa arkiruokailua omassa blogissanikin
    http://ruodussa.blogspot.fi/2013/10/miks-sa-teet-aina-niin-hyvaa-ruokaa.html

    Arjen iloja sinulle!

    • jennie kirjoitti:

      Ihmiskokeet ovat mielenkiintoisia 😉 Kiitos linkistä blogiisi. Erityisesti ajatuksesi vatsan täyttämisestä oikealla ruaolla osui ja upposi todenteolla. Ihan liian helposti moni meistä varmasti tyydyttää nälkäänsä ”pienillä” välipaloilla, joiden kaloripitoisuus lähentelee helposti kokonaisen aterian määrää mutta ravintoaineet jäävätkin sitten ihan toissijaiseksi.. Ja kohta on taas nälkä tai ainkain tekee jotain mieli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.