Hae
My Project Is Me

Maanantait..

Moi,



Maanantaikuulumisina minulla ei ole antaa kovinkaan pitkää liikuntalistaa. Kävin kävelemässä muutamana iltana ja tosiaan huiskin menemään talkoissa kun kaikki pudonneet omenat piti saada jonnekin siivottua. Yllätyksekseni vasta torstaina tuli ensi kertaa sellainen olo että liikuntaa alkoi jo hieman kaivata.  Kuten siis todettu, en kuitenkaan salilla tai ohjatuilla tunneilla käynyt.


Sen sijaan että olisin urheillut olen nauttinut ihan muista asioista. Tiedättehän, niistä pienistä hetkistä joita elämä on oikeasti tulvillaan; Kävelylenkit illan hämärässä tai pienen ihmisen jatkuvasti oppimat uudet asiat ja oivallukset. Lisäksi olen käyttänyt vapaa-aikaani vähemmän hohdokkaisiin asioihin kuten vaatekaapin järjesteleminen, joka ehkä johti alkuperäistä kaoottisempaan lopputulokseen.

Tällekään viikolle ei luvassa ole mitään erityistä eikä tavoitteitta ole nostettu nollasta sataan. Alan sen verta kuitenkin jo odottaa jonkinasteisen hikiliikunnan pariin pääsyä että keskiviikkona aion salille lähteä. Tarkoitus oli mennä jo tänään, mutta olin sen verta väsynyt että jouduin valitsemaan hieman pidempään nukkumisen. Tiistaisinhan taas en työaikani puolesta en aamuisin salille ehdi. Keskiviikko se sitten on, olenhan jo pakannut tavaratkin valmiiksi kassiin 😀

12 kommenttia

  1. ~LOVE~ kirjoitti:

    AAAHH, mullakin ollut IHAN mahtava fiilis kun en ole merkinnyt urheiluita mihkään vaan mennyt vaan fiiliksen mukaan!! :):) perfect!!ihanaa viikkoa sulle!

  2. EmAn kirjoitti:

    Hyvä valmistaututa ajoissa. :DMistä tulikin mieleen. Alle puolen tunnin päästä lähtö koululle ja sen jälkeen salille. Pitäisiköhän jo pakata….

  3. Emmi Virta kirjoitti:

    Ihana treenikassi, lähen etsimään huomenna kanssa uutta kassia, toivottavasti löytyy hyvä! Mulla toi vanha oli tommonen ”putkikassi” aika epäkäytännöllinen ja siittä laukes vetoketju (onneks)! :DMukavaa treeniviikkoa sullekkin! Tervetuloa seurailemaan munkin projektia http://projektiemmi.blogspot.fi

    • jennie kirjoitti:

      Juu, jouduin itsekin hankkimaan uuden kun edellinen hajosi.. Laitoin poikaystäväni asialle (kun urheiluvälineliikkeessä on töissä) ja sain tyttökassin :)Sinun projekti vaikuttaakin mielenkiintoiselta kun tasuatlta löytyy hillittömän tahdon lisäksi myös pt:n tukea. Täytynee tosiaan tutustua tarkemmin. Tsemppiä!

    • Katarina Klinge kirjoitti:

      Oi ihana kassi! mulla on samanlainen musta-pinkkinä. Tuo sun on kyllä makeempi! höh ei siellä ollu ton värisiä. Eikö ookin kivaa välillä ottaa rennosti niin johan alkaa salihommat kiinnostaa, vaikka motivaatio oliskin ollu hieman kadoksissa! tsemppiä keskiviikon treeneihin 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Kiitos, odotankin innolla että tästä pian paukkaan salille. tänään on vielä kaikenlisäksi vapaapäivä töistä niin ei ole mikään hengenhätä tuon aikataulunkaan kanssa 🙂

  4. Eli kirjoitti:

    Hei kiitos tuosta maustettu stevia /postauksesta, itsellani ei ollut mitaan tietoa, etta tuollaisiakin on tarjolla 🙂 Mukavaa liikuntaviikkoa sinulle!

  5. Anonymous kirjoitti:

    Hmm.. Etkö julkaissutkaan mitään tänään tiistaina? 😮 Kun etsii googlen kautta, niin se näyttää, että 9h sitten laitettu, muttei olekaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.