Hae
My Project Is Me

Taloudellista terveyttä

Moikka,



Aina silloin tällöin törmää mitä kummallisimpiin tekosyihin olla pitämättä itsestään huolta. yksi näistä on mielestäni se että terveellinen syöminen on niin kauhean kallista. No joo, kaupastahan toki saa makaronipussin alle viidelläkymmenellä sentillä ja siihen päälle 400g jauhelihaa tarjoushintaan 0,99€. Nämä sekaisin kattilassa ja makaronimörsseli on valmis. Viikon ruoka-annos yhteensä 1,50€. Tässä ei ole huomioitu mahdollisia maustekustannuksia.



Huomattavasti terveellisempi annos on esimerkiksi sei porkkanapyreen kanssa. Kustannukset neljästä annoksesta 2,50€ jälleen ilman maustekustannuksia.


Jos ero on viikossa yhden euron, eli vuodessa 52€ ei tämä ehkä ole se kaikkein pätevin selitys. Sitä paitsi kausiluontoisesti erilaiset kasvikunnan tuotteet ovat tarjolla edulliseen hintaan, jolloin ruokavaliota vaihtelemalla säästää myös senttejä ja euroja. Ei kai meistä kukaan jaksa ikuisesti makaroni ja jauheliha/tonnikalalinjalla.. Niin, ja tonnikalahan on ihan täysin tervetullutta myös terveelliselle ruokapuolelle.


Okei, terveellinen ruokailu ei ehkä sittenkään ole niin kallista kuin ajateltiin, mutta kuitenkin kalliimpaa kuin massatuotettu ravintosisällöltään heikohko tarjonta. Ehkä mutta todellinen säästö tuleekin minusta tässä: Kun ei ole ihan niin justiinsa sen suhteen mitä syö, tulee kaupasta ostettua vähän sitä sun tätä. Näihin heräteostoihin ja ylimääräisiin keksipaketteihin ja suklaapatukoihin kuluu loppujen lopuksi huomattavasti enemmän kuin on alunperin ajatellut. Lähdet hakemaan kaupasta jotain pientä, ja huomaatkin että kaksikymppinen katosi johonkin ihan mystisesti. Tämä oikeasti toistuu itseni kohdalla ihan nolon usein, jos ei ole niin justiinsa mitä syö (kuten lomamatkoilla) niin ihan yhtäkkisesti kaupasta tarttuu aina mukaan kaikkea ihan turhaa. Jos taas tiedostan ruokailuni tarkalleen, pysyn listassani enkä edes haahuile väärien hyllyjen välissä. Niinpä siis loppujen lopuksi väitän että terveellinen ruokailu säästää loppujen lopuksi euroja.

23 kommenttia

  1. Mari kirjoitti:

    Mä olen kyllä huomannut, että kun siivosin ruokavaliota, jäi samalla pois moni muukin rahareikä, kuten alkoholi. Se on jo huomattavan pitkä penni minkä se nielee. Lisäksi einekset ja muut valmiiksi prosessoidut ruuat tulevat paljon kalliimmaksi kuin vaikka itse alusta asti kunnon ruuan vääntäminen isoissa määrissä. Ja niin, voihan myös ajatella pidemmälle ja miettiä niitä huonon ruuan aiheuttamia terveysvaikutuksia ja niiden kustannuksia myöhemmin! Joten kyllä, hyvin syömiseen on niin monia hyviä syitä ja kyllä se välillä tulee selkeästi halvemmaksikin. 🙂

  2. Eli kirjoitti:

    Itselläni täällä toisella puolella maapalloa terveellisesti syöminen on niin kallista, että en oikeastaan voi sitä toteuttaa niin kun toivoisin. Ikävä kyllä. Mutta ostan sen minkä pystyn. Jos en yhtään välittäisi mitä syön ei menisi montaakaan euroa ruokaan viikossa :p Suomessa ollessani huomasin, että herkkuihin meni ihan kamalasti rahaa! :O Sillä rahalla olisi kyllä taikonut jo aika luxusruoat joka päivälle 🙂 Toisaalta jos terveellinen ruoka maksaakin vähän enemmän kun epäterveellinen, kyllä minä ainakin olen valmis laittamaan hieman rahaa siihen,että ruoka on maittavaa ja olo parempi 🙂 Tingin sitten jostain muusta…

    • jennie kirjoitti:

      Niin, en tosiaan ota (enkä voikaan ottaa) kantaa eri maiden hinnoitteluun 🙂 Herkuttelu on kyllä kallista varsinkin kun se tulee aina sen oikean ruoan lisäksi..

  3. Anna kirjoitti:

    Puhut asiaa! 🙂 Ja johonkinhan tuo laskeskelemasi 52 euroa kuitenkin menisi. Ainakin itse panostan mielelläni terveelliseen ruokaan=omaan hyvinvointiini, ja nipistän sitten jostain muusta menosta jos tarvis tulee. Vaikka ruoka on kiistatta kallista, niin silti tulee välillä sellainen olo, että juuri niillä ketkä em. asiasta valittavat niin riittää kyllä sitten rahaa vaikkapa alkoholiin tai johonkin muuhun yhtä ”tarpeelliseen”… Vähän sama kuin ei keretä liikkumaan, mutta keretään kuitenkin katsomaan Salkkarit ja pari muuta sarjaa joka ilta 😉

  4. Puuha-Pete kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus. Terveellinen ruoka ei kyllä mielestäni ole sen kalliimpaa kuin epäterveellinen ruoka. Siinäkin on mielestäni kyse priorisoinnista. Ostatko euron suklaapatukan, josta ei paljon ole iloa vai eurolla punajuurta. Massatuotettu.. kauhea sana ja kauheaa ruokaa. Nyt kun itse on sellaisessa tilanteessa, että on joutunut miettimään mitä syö ja paljonko, niin syö melkein väkisin terveellisemmin. Kokkaan itse 5 henkiselle perheelle ruuat ja samalla yritän kiinteytyä. Perheessä on vielä pari teini-iässä olevaa neitiä, joille saa perustella miksi lasagnelaatikossa on punajuurta. Selitykset ovat tähän mennessä uponneet. Massatuotetuksi ruuaksi lasken esim. valmislihapullat, niitä ei meidän perheen teinit syö ollenkaan. Voi tosin olla että sillä on osuutta asiaan, että kerran valistin heitä mitä lihapullissa on sisällä…

    • jennie kirjoitti:

      Tämä ehkä kiteyttää sen kaiken: ”Ostatko euron suklaapatukan, josta ei paljon ole iloa vai eurolla punajuurta”.

  5. Anonymous kirjoitti:

    ÄÄh! ihanan näköstä ruokaa toi sei ja porkkana, haluutko kertoo ohjeen? 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Sei valmistettiin ihan vain Yhteishyvä-lehden ohjeella1pkt seitiä annospaloina (400g)1prk piparjuurituorejuustoa (125g)ripaus suolaa ja sitruunapippuriatilliäoliiviöljyäAseta hieman sulaneet kalapalat (öljyttyyn) uunivuokaan ja mausta suolalla sekä sitruunapippurilla. Notkista kulhossa tuorejuusto ja sekoita joukkoon hienonnettu tilli. levitä seos kalapalojen päälle. Valuta päälle hieman öljyä. Kypsennä 225c uunissa keskitasolla noin 25min.

  6. Anonymous kirjoitti:

    With havin so much content do you ever run into any issues of plagorism or copyright violation? My site has a lot of completely unique content I’ve either authored myself or outsourced but it appears a lot of it is popping it up all over the web without my agreement. Do you know any solutions to help protect against content from being ripped off? I’d definitely appreciate it.Also visit my homepagesanger web design

    • jennie kirjoitti:

      I’ve not actually even thought about it too much on my side. I’ve just been quite concerned about the borrowed photos or recipes I’ve used myself.. What comes to the personal photos published on the blogs/web pages, they are all under the copyright as far as I know. I assume that it is quite hard to supervise copyright violation and maybe that is why some of the bloggers tend to have the water stamp on their photos. The text itself is probably even harder to show being borrowed without permission.. Sorry for not being able to help you more with this issue now 🙁

  7. Anonymous kirjoitti:

    Onko tuo sei hyvää? 😀 jotenki ala-asteen kouluruokailusta jääny pissanmaku suuhun..miten maustat sen? pakko kait se on testata 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Nyt on pakko todeta että itsellä oli monen vuoden tauko sein kanssa koska kerran erään neljän viikon kotoa poissaolon jälkeen totesimme poikaystäväni kanssa iloksemme että pakastin oli hajonnut. Pakastimen antimet, mukaan lukien sei, eivät tarjonneet kovin herkullista kotiintulotuoksua – yök!Oma uskoni seihin palasi tämän ohjeen myötä: http://myprojectisme.blogspot.fi/2011/09/seitia-uunissa.html

  8. Pikkulintu Sateessa kirjoitti:

    Joo itekin mietin miten on mahdollista ”terveellinen syöminen kallista”. Juuri koulussa juteltiin erään tytön kanssa siitä kuinka hänellä menee AINAKIN 7,50 € päivässä ruokaan ja yleensä menee jopa kahtakymppiä päivältä ja itselläni menee suunnilleen tuo 7,50 € viikolta. Johon ei sitten lasketa mausteita yms pitkään kestäviä tuotteita kuten puurohiutaleita mutta eihän sekään paketti maksa kuin muutaman euron ja kestää jopa kuukauden..

  9. Anonymous kirjoitti:

    Kiitos! Taas osasit nostaa mielenkiintoisen aiheen esiin.Se on kumma kun ihmiset mättää halpaa höttöä ja paasaavat rahansa mieluummin sen aiheuttamiin seurauksiin. Lääke tarvitaan joka vaivaan – maksaa melkoisesti yksilölle ja yhteiskunnalle. Sitten on nämä ruuansulatusjogurtit yms. Siis what oikeesti! Miksi ihminen on niin laiska ettei viitsi sen vertaa nähdä vaivaa että ihan perusjogurttiin tai rahkaan sekoittaisi itse marjoja? Kuvitellaan että tämä nyt on niin terveellistä kuin olla ja voi, tämmöinen hyvin hyväksi käsitelty ihmejogurtti! Tätä kun syön niin johan lähtee kaikki vaivat.. Voi puh ja pah kun ottaa oikeasti päähän! Itse vuodesta 2003 asti enemmän ja vähemmän karpanneena, olen saanut paljon kommenttia lautasellani olevista ruuista tyyliin ”voi sulla on varmaan kolesterolit melko yläkantissa, kannattais mittauttaa.” Olen vastannut usein että juu juu ja mitkähän kaikki puutostaudit puhkeaa kun jään paitsi niin monista lisäaineista..?? Meidät on vaan aikojen kuluessa saatu luulemaan että kaikki pitää käsitellä hienoissa tehtaissa ennenkuin uskaltaa mitään suuhunsa laittaa. Kaikki alkuperäinenhän on suorastaan vaarallista. Voi olla vaikka mitä vaarallisia bakteerejakin, hui.Bisnestähän se on ja suurta sellaista. Elintarviketeollisuus ja lääketehtaat voivat todella hyvin, ihmiset eivät!

  10. Jennipenni kirjoitti:

    Itsekin söisin mielelläni esimerkiksi makaronia ja puuroa, ne kun sopivat hyvin opiskelijan budjetille. Olen vaan viime aikoina huomannut, etten kestä enää viljatuotteita kovinkaan hyvin ja tämä tietysti tuo rajoituksia. Minulla on myöskin anemia, joka vaikeuttaa tätä terveellisesti ja edullisesti syömistä. Itse koen ainakin terveellisen ja monipuolisen syömisen hankalaksi. Kyllä sitä ois kiva ja helppo keitellä vaikka kasvissosekeittoja päivittäin, mutta en usko että niillä pelkästään jaksaisin ja tekisi hyvää hemoglobiinilleni.Tiedän kyllä sellasiakin ihmisiä, jotka sanovat että ei ole varaa syödä terveellisesti ja käyvät useamman kerran viikossa mäkkärissä ja vetävät valmisruokia. Tollasta en käsitä 😀

    • jennie kirjoitti:

      En minäkään päivittäin tee ruokaa, en millään ehdi 😀 Kaksi, maksimissaan kolme kertaa viikossa mutta olenkin ehkä outo pärjätessäni samalla ruoalla lähes koko viikon.. Mutta siis tuossa viimeisessä kappaleessa se ehkä onkin se olennainen asia sinulla kiteytettynä – melko käsittämätöntä 😀

  11. Linn L. kirjoitti:

    Mulla on vähän sellainen kutina, että osa ihmisistä pitää ”oikein” tai ”paremmin” syömistä jotenkin kamalan hankalana. Okei, vaatiihan ton porkkanasoseen & kuorrutetun sein valmistaminen vähän enemmän vaivaa kuin makaronin keittäminen & jauhelihan paistaminen, mutta se, että ylipäätään tulee päätyneeksi tuon ruuan tekemiseen…Kyllä munkin täytyy myöntää, että ruokavalion muuttaminen edes tähän pisteeseen on vienyt muutamia vuosia, ja vieläkin olis parannettavaa. Toisaalta, onpa muutokset olleet myös pysyviä. Hiljaa hyvää tulee jne ;)Kiitos muuten mahtavasta blogista! Oot ihan mahti tytsy 😉

    • jennie kirjoitti:

      Tämä varmasti on se toinen selitys. Ja mitä tuohon hitaaseen muutokseen tulee niin tottahan se on että huonoja tapoja on opeteltu ensin useita vuosikymmeniä, ei niihin uusiin voikaan hetkessä oppia. Hiljaa, todellakin, hyvä tulee!Ja viimeisenä kiitos itsellesi 🙂 Vaikka alunperin kaikki kirjoittelu oli itseä varten niin kummasti teidän lukijoiden läsnäolo on saanut tämän jatkumaan ja jatkumaan!

  12. best penis enhancement kirjoitti:

    clinically confirmed columbia crash techniques to enlarge

    best penis enhancement

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.