Mistä motivaatiota kun paino jumittaa?

Moi,

Jokin aika sitten tästä aiheesta kysyttiin errän postauksen yhteydessä ja ajattelin että voisin kirjoittaa siitä ihan erikseenkin. Hetki venähti muutamaksi viikoksi mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, varsinkin kun aihe varmasti on monelle meistä tavalla tai toisella tuttu; Painonputoamisen jumittuminen.

Jokainen meistä on ensin päättänyt aloittaa, aloittanut ja jatkanut sinnikkäästi. Kaikki on sujunut kuin oppikirjassa ja paino on laskenut kiitettävästi – kunnes. Kunnes koittaa se ikävä hetki että muutosta ei tunnu tapahtuvan vaikka tekisi mitä ja vaaka näyttää kolmatta viikkoa peräkkäin jokseenkin samaa lukemaa. Ihan ensimmäisenä kannattaa muistaa ettei vaaka suinkaan ole ainoa mittari kun tarkkaillaan omaa etenemistä. Pelkän vaa’an lisäksi kannattaa ehdottomasti muistaa vanha kunnon mittanauha sekä peili. Lisäksihän kotikäyttöön saa rasvaprosenttimittareita ja varmempia tuloksia voi aina aika-ajoin kehonkoostumusanalyysein. Etenemisen seurantaan on siis paljon muutakin mittaria kuin vain se vaaka, jonka merkitys pienenee sitä mukaa mitä lähemmäs omaa tavoitetta tullaan. Laihduttamisesshan on kyse pohjimmiltaan kehon rasvamäärän pienentämisestä ja ihan tosissaan niiden viimeisten kilojen karistus on hidasta eikä välttämättä näy vaakamuutoksina mutta mittanauha kertonee ihan toisenlaista tarinaa.

Jotta totaaliselta jumiutumiselta voisi välttyä, olen itse järkeillyt rauhallisen etenemisen olevan paras ratkaisu tähänkin haasteeseen. Vaikka kuinka tekisi mieli aloittaa rytinällä, laskea kalorit minimiin ja lisätä liikuntaa moninkertaisesti, ei se välttämättä ole millään osapuulla mitattuna viisasta. Jos vaikka selviytyisikin siitä rääkistä ja tuskasta, jonka järjetön huhtominen saa aikaan niin mitä tehdä sitten kun täytyisi lisätä hieman kierroksia? Kroppahan tottuu kaikkeen, niin hyvässä kuin huonossa, ja jossain vaiheessa kehittymisen (tai tässä tapauksessa laihtumisen) edellytyksenä on yllättää kroppa yhä uudestaan ja uudestaan. Jo siis tämänkin vuoksi kannattaa lisätä kierroksia sitä mukaan kun matka etenee. Jos et ole liikkunut lainkaan, aloita kävelemällä ja haasta itsesi kunnon kasvaessa nopeammalla askeleella tai rankemmalla maastolla jne. Ja sama koskee ruokavaliota, jossa ei periaatteessa tarvitsisi karsia kuin turhan energiatiheät herkut pois ja muutosta pitäisi tapahtua. Kaikki loppu on hienosäätöä.

Säännöllisyys on toinen avainsana pienten muutosten lomassa. Jos mahdollista niin liikkua kannattaa pyrkiä mieluummin vaikka vähän jokapäivä kuin kerran viikossa koko viikon edestä. Säännöllisyys pitää elimistön hereillä aineenvaihdunnan vilkkaana. Samasta syystä myös ruokailurytmi kannattaa pyrkiä jakamaan tasaisesti pitkin päivää mieluummin kuin syödä kerralla koko päivän edestä. Säännöllisuus, aikamoinen avainsana moneenkin asiaan eikä sitä siis turhaan toitoteta joka paikassa.

Itse ainakin uskon että ylläolevien kahden seikan ansiosta en edellisen painonpudotusurakkani aikana oikeastaan kärsinyt jumituksesta. Aloitin kasrimalla herkuttelua ja jatkoin siitä sitten pikkuhiljaa ruokavalion hienosäätäämiseen ja samalla tapahtui liikunnan kanssa. Aloitin yhdellä kävelylenkillä päivässä, josta etenin joka 2,5:n tunnin päivittäisiin määriin (yhden lapsen kanssahan aikaa oli). Jos kuitenkin on käynyt niin että painonputoaminen on tyssännyt, kannattaa tosiaan ensimmäisenä tarkastella mysö muita menestyksen mittareita, kuten aiemmin lueteltu. Mikäli muutosta ei tapahdu millään mittapuulla niin myös seuraavat seikat kannattaa huomioida:

• Syöthän tarpeeksi? Liialla kituuttamisella aiheuttaa vain hallaa itselleen ja aineenvaihdunnalle
• Syöthän rehellisesti? Et oikeasti herkuttele tai syö ohi ”sallitun”
• Syöthän monipuoliseti?
• Liikuthan säännöllisesti ja tarpeeksi monipuolisesti?
• Ethän stressaanu? Helpommin toki sanottu kuin tehty mutta stressaamalla koko homma kääntyy itseään vastaan ja kaikesta tulee entistä haastavampaa

Lisää hyvää pohdintaa ja ajtusta voi lukea mm. täältä

Monella tuntuu olevan myös yksi ”huijauspäivä” viikossa, jolloin saa syödä mitä vain jotta kroppa ei tottuisi tiettyyn kalorimäärään. Tästä tunnutaan olevan montaa mieltä mutta pahimmillaan voi käydä kuin pesusienelle, joka kuivana (viikon kärvistelyn jälkeen) imee itseensä kaiken mahdollisen nesteen ympäriltään (herkkupäivän kalorit) hetkessä. Se että riittääkö yhden päivän höllääminen riippunee täysin siitä miten suuresta vajeesta päivittäisellä tasolla puhutaan. Fiksumpi tapa voisi olla päivittäisen vaihtelun tarjoaminen, eli se aiemmin puhuttu kropan yllättäminen. jaa viikottainen kalorimääräsi epätasaisesti pitkin viikkoa sen sijaan että söisit joka päivä saman verran. Mikäli kroppa on pahasti jumissa saattaa ainoa ratkaisu olla oikeasti hetkellinen, useamman viikon, höllääminen ja takapakin hyväksyminen kunnes voi taas aloittaa uudestaan.

Tärkeintä kaikessa on kuitenkin muistaa että kyse on pidempiaikaisesta urakasta, eli mihin missään on oikeastaan kiire? Paljon hyvää on ehtinyt tapahtua ennen tätä ikävää hetkittäistä jumitustilannetta ja missään nimessä mikään ei ole ollut turhaa. Vaikka vaakalukema ei liikkuisikaan yhtä rivakasti kuin ennen tai sentit eivät katoaisi samaa tahtia, ei se tarkoita ettei kehitystä tapahdu. Päinvastoin, kehitystä on tapahtunut jo niin paljon että vauhti hidastuu väistämättä, joten oikeastaan, tilanteesta täytyisi olla tyytyväinen.