Uutta asennetta kehiin!
24
Moi,
Ensinnäkin ISO KIITOS kaikille teille kommentoinnista eiliselle. En ole ihan vielä saanut täysin kasattua itseäni uuteen taistoon ja nousuun mutta kiitos teidän, sain itselleni jälleen uutta ajateltavaa ja eväitä tästä ojasta nousemiseksi. Kaiken hyvän lisäksi kesällä hankkimani puhelin päätti irtisanoa yhteistyönsä kanssani eilisen aikana eli olen tällä hetkellä ehkä koko Suomen ainoa 25-30-vuotias puhelimeton kaupunkilainen. Maanantait – mitä muutakaan siihen voisi enää sanoa.
Jokatapauksessa siis kiitoksena kaikille yritin ainakin miettiä objektiivisesti omaa elämäntilannettani aikaisempaan verraten. Siinä missä edelliskerralla pudotettiin kiloja yhden lapsen kanssa niin on tosiaan muistettava että kaksi on enemmän kuin yksi. Kun yhden kanssa vielä pystyi melkolailla toimimaan omien aikataulujen mukaan ja vauva kulki kätevästi vaunuissa mukana pitkiäkin lenkkejä, on nyt vauvan lisänä liikenteessä touhukas taapero. Valitettavasti taaperon ja vauvan käsitys päivän kulusta on keskenään hyvin erilainen ja yleensä kun toinen nukkuu, on toinen hereillä. Iästä riipumatta äidin seura (tai seura yleensä) on kysyttyä tavaraa tässä talossa, eli oma aika jää melkolailla kortille niinä 16:na tuntina kun minä olen vuorokaudestani hereillä..
Hereilläolosta puheenollen, olenkin ihan tietoisesti nipistänyt itselle tätä omaa aikaa omista yöunistani. Vaikka olenkin laskennallisesti nukkunut tarvittavan kahdeksan tuntia, ei todellisuus ole vastannut teoriaa. Moni teistäkin on ihmetellyt sitä että miten minä oikein jaksan ja asiaa sen enempää miettimättä olen itse ajatellut että ihan hyvin mutta onko ihan hyvin tarpeeksi hyvin, onkin sitten asia erikseen. Monessa paikassa, ellei sitten ihan kaikkialla, korostetaan riittävän ja laadukkaan unen merkitystä hyvinvoinnille. Myös jokunen teistä nosti asian eilen esiin ja muistutti muunmuassa siitä että ylirasittunut keho ei jaksa laihtua. Minun pitäisi tietää tämä paremmin kuin hyvin mutta toisinaan metsää on vaikea nähdä puilta. Vaikka mieleni siis tekisi tiukentaa omaa otettani entisestään tämän projektini kanssa aion toimia toisin; Minä sammutan herätyskelloni ja alan nukkua enemmän!
Tämä on minulle oikeasti vaikea päätös. Samalla se nimittäin tarkoittaa liikunnan vähentämistä päiväohjelmastani sillä takeita sille mahdollisuudelle ei enää samalla tavalla ole. Toivon kuitenkin että tällä kokeilulla saan enemmän energiaa ja iloa päiviini ja projekti muuttuu jälleen positiiviseksi ja hyväntuuuliseksi. Joudun nimittäin myöntämään että se merkiitävin ero tämän ja edelliskerran välillä on ehkä kuitenkin ollut tuo positiivinen asenne. Vaikken omalla tavalla koekaan tätä vaihetta mitenkään erityisen epämiellyttäväksi niin jostain syystä (liekö se sitten kuitenkin se väsymys) en ole myöskään jaksanut/halunnut/osannut panostaa tähän painonpudotusprojektiin samalla tavalla. Se ei vain ole kiinnostanut minua tarpeeksi paljon, ainakaan kaikkina päivinä. Onko siinä sitten kyse siitä että on ollut liian väsynyt vai jostain muusta, en tiedä. Kokeillaan nyt kuitenkin lisätä ensialkuun tuota unen määrääja sitämyöten tosiaan jaksamista ja kiinnostusta tätä kroppa-asiaa kohtaan. Niinpä siis, uutta asennetta kehiin nainen!
Uni todellakin kannattaa… Itse huomaan unen määrän merkityksen juurikin painossani. Pari vuotta sitten nukuin öisin 5-8h jonka lisäksi kävin koulussa ja harrastin kilpaurheilua. Kolmen vuoden koulun aikana painoni nousi 40kg. Tietysti painonnousussa oli paljon muitakin tekijöitä. mutta nyt kun olen pudottanut tuosta painosta -21kg, niin huomaan unen olevan suuressa roolissa laihdutuksen kannalta. Nykyään nukun joka yö 9-12h ja kroppa voi paljon paremmin ja näyttää paremmalta. 🙂 Tsemppiä sinne!
Kiitos. Mitenkäs se menikään että ensin täytyy päästä täyttämään perustarpeet ennenkuin voi haihatella kaikenmaailman hienouksien perään. Jos uni ei kuulu näihin perustarpeisiin niin ei sitten mikään 😀
Moikka taas,
taas on pakko kommentoida 😀 Mutta siis itse koin, että väsymys oli ihan ylivoimaisesti suurin este laihtumiselle. Univaje pakottaa kehon hakemaan energian ravinnosta ja mistäpä sitä saisi nopeammin kuin sokerista. Tämä on ymmärtääkseni ihan biologinen fakta. Lisäksi väsyneenä ei jaksa innostua mistään, ei seurata omaa hyvinvointiaan, ei liikkua ja niin edelleen.
Me valvottiin lapsemme kanssa monta vuotta ja se oli todella raskasta aikaa kaikin puolin. Sen jälkeen, kun lapsi alkoi nukkua, sekä minulla että miehelläni yhtäkkiä löytyi energiaa liikkumiseen ja itsestä huolehtimiseen ja meillä molemmilla putosi paino 10 kg.
Joten, tsemppiä ja hyviä unia! Ole armollinen itsellesi, jos tämä projekti ei nyt ota tulta alleen väsymyksen takia, se takuulla menee paremmin vähän myöhemmin.
Aina saa kommentoida, se on ikeastaan aikalailla kivaa 😀
Luulen että tuossa sinun tekstissäsi on paljon järkeä ja ainakin minun pääkoppaani se tuntuu juuri nyt maailman fiksuimmalta ja omaa kantaani tukevalta asialta. Hetken varmaan ottaa että saa taas oman maailmankaikkeutensa aikataulutettua fiksunlaiseksi mutta on varmasti sen arvoista!
Aivan oikea päätös! Mun on tehnyt jo jonkin aikaa mieli kommentoida, että oletko nyt vähän liian ankara itsellesi…sinulla on kaksi pientä lasta, joista toinen vielä vauva. Pienet lapset heräilevät usein öisin, uni on katkonaista vaikka sitä saisi laskennallisesti tarpeeksi. Ja jos vielä imetät, kroppasi tarvitsee ravintoa! Olemalla liian tiukka kaiken (uni, ravinto, liikunta) suhteen sekoitat ehkä kroppasi kokonaan. Vähän nyt armoa itseä kohtaan!
Olen itsekin elänyt tuon ajan pienten lasten kanssa, ja ymmärrän täysin halun saada omaa aikaa liikkumalla, saada kroppa äkkiä kuntoon jne. Mutta lapset ovat pieniä niin lyhyen ajan. Mieti, haluatko käyttää tuon vauva-ajan pyörittämällä päivät pitkät päässä erilaisia ruokavaliovaihtoehtoja, miettimällä mitä voi syödä, mitä ei, miten liikkua jne. Muista myös, että pienten lasten äiti liikkuu koko päivän 😉 Ei siinä paljon istuskella päivän mittaan! En tarkoita tällä sitä, että pitäisi unohtaa syömisen tarkkailu ja liikkuminen, mutta ottaa ehkä hieman rennompi ote asioihin ja nauttia tästä elämänvaiheesta! Siinä samalla paino saattaa huomaamatta pudota, ja muutaman kuukauden päästä on ehkä ihan erilailla voimia keskittyä vaikka urheiluun!
Tsemppiä joka tapauksessa! =)
Niin ja sitä paitsi näytät jo upealta eikä syytä varsinaiseen painonpudotukseen kyllä ole! Ainahan voi kiristellä, muokata kroppaa jne. mutta olet vasta hetki sitten synnyttänyt, muista sekin! =)
Kiitos, sinun puheissa on paljon järkeä ja joskus minulle vaan pitää sanoa asiat suoraan että otan niistä uskoakseni 😀
Varmasti väsymys vaikuttaa ja itselläni stressi on suurin este, ja aiheuttaa itseasiassa lihomista, vaikka tekisin suurinpiirtein mitä. Toi sun ajatus tuossa edellisessä postauksessa oli sellainen, jonka itsekin allekirjoitan. Turhauduin kun 95 prosenttisesti terveelliset elämäntavat ei riittäneet. No nyt sitten kokeilen rasvanpolttamista Bodycampin paketilla ja pyrin herkuttomuuteen. Testimielessä. Harmittaa, juurikin se, ettei haluaisi kisadieettimäisesti koko ajan. Enkä haluaisi luopua kaikesta muusta, mutta nyt en enää keksinyt muuta kuin panostaa tähän ja saavuttaa ainakin jonkin rasvaprosenttitavoitteen ja kokeilla pysyä siinä.
Saas nyt nähdä mitä tästä tulee, mutta inspiraation loppuessa tuun tänne sun blogiin! 😉
move2flow.blogspot.fi/
Taitaa käydä niin että taidan kääntyä itse sinun puoleesi kun keikistelet piakkoin Ms. Fitness-kunnossa 😉 Tsemppiä sinulle hurjasti koitokseen joka kutkutteli pitkään omassakin päässä..
Vieläkö imetät? Raskauskaan ei ole vielä kaukana takana ja keholla menee oma aikansa toipua siitä. Itselläni toisen lapsen jälkeen otti kropalta puolet pidempään palautua itsekseen. En siis sen enempää treenannut tai syönyt tai mitään, mutta palautumismuutokset ottivat ekalla kierroksella itsestään vajaan vuoden ja toisella kierroksella lähes puolitoista vuotta.
Keskity hyvinvointiin! Rento ja hyvä mieli on myös yhtä kuin stressitön kroppa. Meidän elimistö ei ymmärrä nykyaikaisia stressin lähteitä, joten se laskee pikemminkin 1+1 yhteen, että nyt on stressi, nyt on varmaan nälänhätä! Elonjäänti täytyy maksimoida ja verensokeri pysyy korkealla ja rasvasolut kasvavat kokoa ja hinkuvat kaiken sisälleen talteen. Mihinkäs sitä oliskaan kiire, valmiissa maailmassa. 🙂 Olet jokatapauksessa fyysisesti niin hyvässä kunnossa, ettei ole mitään hätää, kyllä ne kilotkin sieltä ainakaan alkaa tippua.
Kiitos sinulle ajatustesi jakamisesta. Minähän tosiaan imetänkin vielä (vaikka neiti jo kovasti myös soseita maistelee). Yhtäkaikki, varmasti siis imetyksellä, joka on täysin hormonaalisen toiminnan alaista, on omat vaikutuksensa. Ja se stressi! Vaikka väitänkin että teen tätä rennolla otteella niin ehkä se ei kuitenkaan niin rentoa ole ollut viimeaikoina kuin olisi pitänyt. Kyllä tämä vielä tästä.
Nyt olet tehnyt oikean päätöksen!!! Mä ainakin olen kokenut että ”less is more” kuntoilun suhteen, olen paremmassa kunnossa nyt kun treenaan tehokkaasti 2-3 kertaa viikossa ja lenkkeilen muutaman kerran. Ja se oma asenne on kyllä kaiken A ja O 😀 Ja sitten mitä Jaakkola kirjoittaa eka kirjassa 😉 Jos uni ei ole kohdallaan niin epä sit kantsi muuhunkaan laittaa energiaa. Itse ajattelen nykyisin näin eka perusasiat kuntoon; syöminen ja nukkuminen sit muut siihen päälle sen mukaan mikä on olo. Jos väsyttää niin silloin otan lepotauon lenkille lähdön sijasta 😉
Jos mä olisin sä niin mä ottaisin vaakasta ja herätyskellosta lomaa vähän aikaa. No mä nyt pidän herätyskellosta lomaa joka päivä kun vaan mahdollista 😀
Tsemppiä! Kyllä sä pääset tavoitteeseesi siitä olen ihan sata varma! Välillä tarvii vaan ottaa löysiä 😉
Eikun ihan oikeessa olet sen suhteen että eiköhän nukkuminen ja syöminen tule saattaa ensin kuntoon ja vasta sitten miettiä liikuntaa. Olenhan itsekin tämän sataan kertaan täällä blogon puolella kirjoittanut vaan en tosiaan ole tainnut nähdä metsää puilta 😀 Ja Jaakkolan suurena fanittajana, muistan tuon ohjeen itsekin paremmin kuin hyin – ehkäpä se ja kaikki nämä teidän kommentit olivat suurimmat innoittajani tähän ”hurjaan” (eikun oikeasti, mulle se oli hurja) päätökseen vähentää liikuntaa. Vaakaa en ehkä kuitenkaan vielä uskalla nakata piiloon 😀
Erityisesti Tarun ja PikkuMyn kommentit ois voinu olla kuin mun kynästä. Oon vajaan vuoden seurannu tätä sun blogia ja täytyy myöntää, että viime aikoina on jopa ärsyttänyt lukea näitä juttuja ja sun stressaamista painosta ja sen putoamattomuudesta ja siitä kuinka oot tuntunu jopa liian tiukalta ja vaativalta itseäsi kohtaan. Olenpa jopa miettinyt jaksanko tulla ollenkaan lukemaan mitä oot kirjoittanu.
Mutta toivottavasti nyt tosiaan otat rennomman ja positiivisemman asenteen peliin ja pystyt pitämään niistä kiinni. Eikä mun mielestä olis edes huono jättää vähäksi aikaa punnituksia yms mittailuja pois. Menisit vaan mututuntumalla ja nauttisit elämästä. Ja sitten vaikka parin kuukauden päästä vasta mittailisit miten on käyny. =)
Tsemppiä siis rentoiluun!
Joo, mutta täytyy sekin ymmärtää, että vaikka näin lukijalle se parinsadan gramman kyttääminen voikin kuulostaa tiukalta ja armottomalta, kyllä sen ymmärtää, kun mietitään kokonaisuutta. Blogin kirjoittaja on kuitenkin kertonut, että pienikin lipsahdus johtaa painonousuun, joten totta kai takapakit harmittavat. Kyllä kai meillä kaikilla on oikeus harmitella sitä, että tämä laihdutus on välllä niin tuskastuttavaa grammapeliä.
Lisäksi jos herkuttelija alkaa ottaa rennosti ja olla stressaamatta, hän lihoo. Ei siitä tule mitään muuta lopputulemaa.
Jennielle edelleen suosittelen lisää unta, kuten hän onkin jo päättänyt, silloin alakulo väistyy ja tulee lisää energiaa elää tervellisesti.
Totta kai on oikeus harmitella painonnousua ja laihdutuksen karikoita, en usko että tässä kukaan kommentoijista on sitä kieltänytkään.
Ruudun tälle puolen on vain välittynyt sellainen kuva, että Jennie on ollut ehkä liian tiukka itselleen, mikä ei ole hyvä. Jos pienikin lipsahdus johtaa painonnousuun, on syytä miettiä missä vika? Itse veikkaan, että kalorit on liian alhaalla. Itse aloin laihtua vasta, kun aloin syödä tarpeeksi. Aineenvaihdunta lähti kunnolla käyntiin, herkkuhimot pysyivät poissa ja muutoksista tuli pysyviä, ei mitään jojoilua. Silti herkuttelenkin joskus harkitusti, eikä se keikauta venettä.
Kuten on jo useissa kommenteissa todettu, myös hetki sitten tapahtunut synnytys ja imetys on syytä ottaa huomioon. Hormonit vaikuttavat ihan taatusti jokaisen naisen ja äidin elämään ja siten myös painonhallintaan. Sille ei vain voi mitään, tätä ei ehkä lapsettomat voi ymmärtää. Ei kahden lapsen juuri synnyttänyt äiti voi näyttää 2-kymppiseltä mallilta, paitsi ehkä Hollywoodissa. Jossa sitten taas ulkonäköpaineet ovat ihan toista luokkaa, ja tähdillä apunaan niin lastenhoitajat kuin omat valmentajatkin.
Enkä todellakaan tarkoita kommentillani kritisoida ketään pienten lasten äitiä. On oikein hienoa, että terveet elämäntavat ja raskauskilojen karistus kiinnostaa. Terveempäähän se on, kuin unohtaa itsensä ja keskittyä vain toisten tarpeiden täyttämiseen, syödä mitä sattuu jne. Tässäkin vain on hyvä muistaa kohtuus.
Roxy =): Minulle täytyy sanoa melko suoraan asioista että uskon – näköjään 😀 Nyt siis jos huomaat että synkistelen täällä niin huudat heti että hep! Sinä lupasit ottaa rennommin 😉
Ja kuten Foodie tuossa kirjoittikin niin pgrammapelistähän tässä on kyse. Jos minä en olisi aikaisemmin onnistunut raskauskilojen karistamisessa niin hyvin en olisi niistä niin huolissani nytkään. Ehkäpä se tosiaan on tässä se kaiken ”pahan” alku kun olettaa että kaikki menee samalla tapaa ja sitten ei menekään. Ehkä tämä yrittämisen meininki on ollut liikaa ja tässä on nyt nähty tämä minun pohjani, josta suunta on vain ylöspäin. Kiitokset myös Tarulle, oman ajatuksensa tarkentamisesta.
Moi, nyt kuulostaa hyvältä! Liika stressaaminen ja yrittäminen ja kokoaikainen suorittamisen tarve vie yllättävän paljon energiaa ja imee kaiken ylimääräisen energian ja huvin treenaamisesta. Jos on väsyneenä koko ajan ei suorituskaan ole paras joka on pois tavoitteesta. Ja mikä tärkeintä, lihas kasvaa nukkuessa yön aikana, joten senkin suhteen kunnon yöunet ovat yksi tärkeimmistä asioista!
No niin kuulostaa 🙂
Ei muuta kuin tsemppiä ja levollisia yöunia! Itsekin tiedän milta tuntuu kuntoilla univajeen kanssa. Minun on yleensä vaikeaa saada unenpäästä kiinni, koska jään pohtimaan kaikenlaisia huolenaiheita ja päivän tapahtumia. Vaikka teoriassa menen usein nukkumaan niin, että unelle jäisi aikaa noin kahdeksan tuntia, itse unensaanti jää usein kuuteen tuntiin. Ja iän myötä keho tarvitsee enemmän lepoa ja palautumista rasittavista suorituksista.
Niinä päivinä kun olen nukkunut hyvin, huomaan olevani kuin eri ihminen! Kuten mainitsit, uni vaikuttaa paljon seuraavan päivän asenteeseen. Jaksaile! 🙂
Univaikeudet ovat kyllä ikävä vaiva 🙁 Toivottavasti sinäkin opit jättämään päivän murheet taakse ennen yöunille siirtymistä.
Täällähän on käyty hyvää keskustelua kommenttiboksissa! Komppailen näin jälkijunassa lukuisia kommentoijia, että kyllä ruudun tällä puolen tulee välillä vähän kurtisteltua kulmia huolesta, kun vaikutat olevan niin ankara itsellesi. Kunnon itsekuri ei ole pahasta, mutta välillä pitää epäonnistumistenkin äärellä taputtaa itseään selkään ja todeta, että nyt ei ihan onnistunut, mutta saat uuden mahdollisuuden. Mahdollisuus myös kunnon lepoon kuulostaa tässä vaiheessa parhaalta valinnalta, mitä voit hyvinvointisi eteen tehdä. Toivottavasti se kantaa hedelmää!
Tsemiä! 🙂
Tämä nyt ei varsinaisesti liity kirjoitukseesi mitenkään, mutta olisi kiva kuulla juttu mitä seuraavasta aiheesta ajattelet.
Itselläni ainakin tulee aina jossain vaiheessa ”liiallinen tyytyväisyyden tunne”. Eli olen saanut muutamia kiloja tippumaan, ruokavalio ja treenikin kulkee. Siitä itselläni seuraa usein taantumavaihe, eli en katsokkaan enää kovin tarkkaan mitä syön ja treenaaminenkin vähenee ainakin muutamalla kerralla per viikko. Paino tulee kohisten takaisin. Oletko itse koskaan kokenut tälläistä ja olisiko neuvoja, miten taistella sitä vastaan? 🙂
Tietysti on hyvä kokea onnistumisia, mutta yleensä unelmakroppani tavoittelu kaatuu aina tähän vaiheeseen. Itselläni ei ole kuin noin 8-10kg pudotettavaa, mutta jo esimerkiksi 5 kilon jälkeen päädyn varmasti taantumavaiheeseen.
Taidanpa tietää mitä tarkoitat (sinun onneksesi, omaksi epäonnekseni). Näissä elämäntapaprojekteissa ja kaikenmaaiolman laihdutusyrityksissä on onneksi se hyvä puoli että AINA on joku, jolle on käynyt samoin ja minä alan olla sitä mieltä että minulle on tainnut tapahtua kaikki mahdollinen, niin hyvässä kuin pahassa. Olen itse yhdistänyt tuon liiallisen tyytyväisyyden tunteen liian tiukkoihin sääntöihin sillä kuten tuonne jonnekin postaukseen kirjasin niin tehtävien valintojen tulee olla sellaisia, joilla ylläpitää omaa unelmakehoaa. Tai oikeastaan ajatus on lähtöisin Kaisa Jaakkolan kirjasta mutta sopii minun maailmaani kuin nakutettu. Se että ei koskaan kuitenkaan ota jälkiruokaa tms. ei kuitenkaan ole minusta mikään vaihtoehto. Mutta sitä ei vain voi valita joka kerta. Sitäpaitsi viime kerrasta (siis silloin kun painoani pudotin ja sen onnistuneesti sainkin pysymään alhaisissa lukemissa vaikka herkuttelinkin lähes viikottain) opin sen että pysyvä painonhallinta vain on ikuista tasapainoilua höllempien ja tiukempien kausien kanssa. Oma mittarini olivat tuolloin vaatteet, jos ne alkavat puristaa päällä on aika tiukentaa taas hieman ruokavaliota mutta jos eivät niin antaa mennä vaan. Pääsääntöisestihän ruokavalio oli tuolloin kunnossa, liikuin paljon ja herkutteluakin mahtui mukaan ihan hyvin. Lomamatkalla lusmuillaan ja sen jälkeen voidaan sitten taas palata takaisin normaaliin ja ehkä se ensimmäinen viikko jopa hieman tiuksitella.
Tämä on minusta mielenkiintoinen kysymys ja saattaa hyvinkin olla että palaan sen pariin ihan erillisessä postauksessa. Tsemppiä siis meille kaikille painon kanssa taistelijoille – unelmakroppa, täältä tullaan!