Elämää ilman Somea

Tulen varmasti ikuisesti muistamaan sen, kuinka en aikanani uskaltanut yrittää ajaa itselleni Internet-ajokorttia, joka osoittaisi, että osaan käyttää nettiä. Vuosi oli 1996 ja netti oli vasta aloittanut maailmanvalloituksensa ja voin väittää, ettei nykypäivänä kukaan samaa ikäluokkaa (tuolloin 12) epäilisi kykyjään osata surffailla netissä. Netti ja sen tarjoamat monet mahdollisuudet ovat senverta arkipäivää, että netittömyys katsotaan oudoksi enkä usko, että kovinkaan moni 25-35-vuotias ilman jonkinlaista nettiyhteyttä elää. Itse ainakin myönnän räplääväni puhelinta lukuisia kertoja päivän aikana esimerkiksi imettäessä tai leikkipuistossa leikkitauolla.

Vietin kesäkuun Skotlannissa mummollani, jolla nettiä ei ole. Koska matka osoittautui ulkomaille, ei samanlaista 3/4G -kenttää kuin Suomessa, ollut omalle operaattorilleni ilman maksullista dataroamingia olemassa. Vaihtoehdoiksi jäivät siis ulkomaiset liittymät tai mokkulat määräajaksi tai elämä ilman nettiä. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja sanoin käytännössä hyvästit sosiaaliselle medialle kuukauden ajaksi. Koska kyseessä on kuitenkin sivistynyt valtio, oli julkinen wi-fi-yhteys monessakin paikassa tarjolla ja kaikki päivitykseni Instagramiin/Facebookiin teinkin käytännössä näitä yhteyksiä hyödyntäen. Harvoin minulla oli kuitenkaan tuolloin aikaa selata muiden tekemisiä ja niinpä erilaiset blogit ja sosiaalisen median kanavat sekä niissä käytävät keskustelut katosivat yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. Jossain vaiheessa olin siinä pisteessä etten oikeastaan tiennyt mistään tämän osa-alueen elämästä enää yhtään mitään

Homma tuntui alkuun oudolta kun puhelinta ei ”tarvinnut” olla koko ajan räpläämässä. Oikeastaan en tarvinnut puhelinta kuin kameran korvikkeeksi ja kelloksi, sillä viestejäkään ei erityisemmin tullut vaihdettua kun kaikki kuitenkin matkastani tiesivät. Ilman nettiä ei whatssupin (ryhmä)keskustelutkaan olleet mahdollisia ja sitä alkoi yhtäkkiä huomata kuinka paljon nettiä ihan arkisiinkin asioihin tulee hyödynnettyä. Kun wi-fiin joskus julkisella paikalla kirjautui, repesivät kaikenmoiset viestikeskukset liitoksistaan mutta esimerkiksi Instagramin selailulle ei yksin kolmen lapsen kanssa matkustaessa liikaa aikaa noina hetkinä jäänyt. On muuten pakko todeta että parjattu iPhonen akkukin kestää yllättävän kauan ilman jatkuvaa nettisurffailua 😉

Kotiin palattuani kesti muutaman päivän ennen kuin aloin taas päästä käsiksi siihen mitä esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa on tapahtunut. En jotenkaan oikeastaan edes halunnut alkaa asian kanssa viettää aikaa mutta jo nyt (vasta vajaan viikon kotona olleena) huomaan surffailevani puhelimella vähän väliä tiesmissä. Tai no myönnetään, suurimmaksi osaksi siellä Facebookissa tai Instasssa sekä sitten seuraavaksi ihan oikeasti netissä. Koenko että aikaa jäi muuhun enemmän ilman netissä roikkumista? En oikeastaan osaa sanoa eli ei siis ainakaan merkittävästi. Mutta se etu mikä siinä oli, niin niihin muihin asioihin tuli keskityttyä enemmän koko sydämellä kun ei ”tarvinnut” käydä selaamassa asioita netistä samalla.

Onko muilla kokemusta netittömästä elämästä? Minkälaisia ajatuksia ja tuntemuksia se on herättänyt?