Hae
My Project Is Me

Kiire yllätti työhönpalaajan

Hah! En voi muuta kuin naurahtaa itselleni ja ihmetellä että mitä oikein kuvittelin kun mietin että töihin paluu auttaisi rutinoimaan omaa aikataulua siten, että myös blogaamiselle jäisi aikaa. Lomalla ollessani jostain syystä tosiaan kuvittelin että töihinpaluu auttaisi oman ajan järjestelemisessä: Olisi helppoa mennä rutiinien mukana; Palata säännöllisen treenin pariin; Palata säännöllisen kirjoittamisen pariin; Palata säännöllisyyteen oikeastaan minkä tahansa asian parissa. Vaan kuten nyt siis arvata saattaa, luulin väärin.

Yksi asia mitä en jostain syystä ollut huomioinut ajatuksissani lainkaan on että työnteko voi väsyttää. Vaikka oma työ ei fyysisesti välttämättä kuormittavaa olisikaan niin työpäivä voi olla silti toisinaan raskas. Ja tämä kaikki siitäkin huolimatta että viihtyy työssään. Loman jälkeen ainakin itseltäni vaaditaan lisäksi extraeforttia että saa kaikki työt päivän aikana tehtyä ja ajettua itsenäs takaisin nykyhetkeen kaikkien sähköpostien kahluun ja lom-ajan muutosten jälkeen. Nyt tässä vaiheessa (kahden viikon jälkeen) tuntuu että loma on enää muisto vain ja eteenpäin pusketaan täyttä höyryä.

Hyvänä vastapainona työasioille toimii perhe-elämä, mikä mahdollistaa työpäivästä palautumisen sillä samalla sekunnilla kun avaan päiväkodin portin ja nuorimmaiseni juoksee syliin Äitiä- kovaan ääneen ilosta huutaen (ihankuin edellistapaamisesta olisi kulunut pidempikin tovi). Tämä on se hetki kun kaikki mahdolliset työmurheet unohtuvat, jos sellaisia on sattunutkin olemaan eikä kotona, kolmen lapsen kanssa, niiden ääreen yksinkertaisesti edes ehdi palata ennenkuin onkin jo nukkumaanmenoaika.

Jostain syystä ajatuksiini ei ollut myöskään mahtunut vapaa-ajan tuntien rajallisuus ja myönnän että usein kun se hetki, missä koneen ääreen olisin ehkä ehtinyt istumaan, ei ole joko jaksanut tai sitten päässä ei ole ollut yhtään ajatusta. Olen ihan aidon oikeasti jopa muutamaan otteeseen miettinyt että enkö oikeasti enää ajattele yhtään mitään; Onko se edes mahdollista? Ehkä nämä ovat ne kuuluista ”äiti-aivot”, mistä olen joskus kuullut puhuttavan. Tai sitten ne ovat vain ne vähintäänkin yhtä kuuluisat ruuhkavuodet. Niin tai näin niin kiire yllätti tämän työhänpalaajan mutta tämän kiireisemmäksi ei kait enää voi mennä, eihän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *