Ikuisesti läski
8
Jokainen, joka on koskaan laihduttanut tai lihonut, on varmasti huomannut ettei pää pysy useinkaan kehityksessä mukana. Vaikka pudotettuja/kerrytettyjä kiloja olisi takana kymmenen niin peilistä saattaa edelleen katsoa takaisin se vanha tuttu peilikuva. Olen itse huomannut tämän niin laihtuessani kuin lihoessani ja vasta valokuvien kautta, olen ihan oikeasti nähnyt eron vasta valkokuvissa.
Omalla kohdallani vatsa on alue, johon kaikki ylimääräinen kertyy ensimmäisenä ja josta se myös lähtee viimeisenä. Olen tottunut pukeutumaan ongelma-aluettani piilotellen ja muistankin kuinka koin sen joskus hoikimmillanikin olevan iso. Ja kun en joskus myöhemmin ollut ihan siinä kunnossa kuin olin ehkä joskus parhaimmillani ollut, en ollut tyytyväinen.
Siis en ollut tyytyväinen siihen, mitä yllä olevassa kuvassa näkyy? Juuri nyt voin sanoa että ottaisin tuon kropan tässä hetkessä vastaan koska tahansa, enkä valittaisi. Miksi ihmeessä en ollut tyytyväinen? Miksi ihmeessä ylipäätään voi olla niin vaikea sanoa että on itsessään tyytyväinen yhtään mihinkään? Muistan kun muutama kesä sitten moni lukijoistani ihaili pitkiä seerumilla kasvaneita ripsiäni mutta itse koin niiden olevan ”semmoiset kohtalaiset”. Eiväthän ne olleet niin upeat kuin muutamilla muilla ja halusin enemmän. Nyt kun katson kuvia tuolta ajalta niin olen lukijoiden kanssa samaa mieltä: ne ovat ihailtavan pitkät ja taas, ottaisin ne vastaan koska tahansa enkä valittaisi.
Itseensätyytymättömyys on valitettavaa ja myönnän syyllistyväni siihen edelleen. Vastapainona en kuitenkaan näe itseäni tällä hetkellä sen isompana kuin ennenkään, vaikka toki vaatekoko ja niiden istuvuus kertovat paljon. Ja vaikka tästä joskus laihdunkin, menee taas tovi ennen kuin tajuan kokoni edes muuttuneen. Kunnes siis toisin todistetaan, olen ikuisesti tällainen.
Jotenkin hassua, ihan samoja asioita pohdiskelin äsken omassa blogissani, ja tämä teksti olisi voinut olla minun kirjoittamani. Miten onkin niin vaikeaa riittää itselleen…
Sinäpä sen sanoit paremmin kuin hyvin – miten okin niin vaikeaa riittää itselleen.
Niin hassua mutta niin totta. Olen päättänyt olla joka kerta peiliin katsoessani itselleni armollinen. Olen juuri hyvä tällaisena, aivan itseni näköinen, kokoinen ja mallinen. Tietynlaiset vartalotyypit ovat kauniita, mutta kun omaa lantiota tai jalkojen pituutta tai lihasten muotoa ei niin vaan muuteta. Elämää ja nuoruutta on turha tuhlata murehtimiseen.
Juurikin näin! Hieman aiheeseen liittyen muistan kun oma edesmennyt mummoni joskus sanoi että kaikki nuoret ovat kauniita, enkä nuorena silloin sitä millään mielin jaksanut käsittää, mutta ovathan he.
Tuttuja ajatuksia. Usein jo puolen vuoden takaisissa kuvissa voi nähdä suuren eron, vaikka samassa hetkessä olisi aivan samannäköinen. Mieli osaa taitavasti huijata 🙂 mitenhän tän ajatuksen sais taottua mieleen?
Sitä kun sanotaan ettei peilikuva valehtilisi mutta kyllä se melko helposti valehtelee.
Kuis tuttua 🙂 Tuntuu ettei sitä ole oikein koskaan itseensä tyytyväinen,aina olisi kehitettävää. Näytät kyllä erittäin hyvältä tuossa vaaleassa mekossa, sitä nyt ei ole kieltäminen lainkaan 🙂 Ja noi ripset,mikä seerumi kyseessä? 🙂
Kiitos, kiitos 🙂 Seerumi oli Revitalash-merkkinen.