Hae
My Project Is Me

Kaikki tai ei mitään

Oih,

Minäkö tunnesyöjä, miten niin? Mieli oli jotenkin maassa ja kaikki tuntui harmittavan juurikin senverta paljon että sen parantamiseksi tarvittiin jotain pientä ja piristävää. Melko tarkkaan 600g jos ollaan rehellisiä.

IMG_8220 (1024x683)

Siis 600g, kuka kumma syö 600g irtokarkkeja yhdeltä istumalta?! Kyllä, minä – ja vielä suhteellisen helposti. Oih ja voih. Tämä ei edes ollut mikään hetken mielijohde vaan hitaasti kypysnyt ajatus, joka kummitteli mielessä jo tiistaiaamusta mutta sai lopullisen naulansa iltalenkin mentyä totaalisen mönkään. Eikä se edes ollut vain se iltalenkki vaan käytännössä vähän mötinoiksi mennyt kokonainen päivä sekä tosiaan aamusta asti orastavana kasvanut irtokarkkien himo.

Siinä irtokarkkien tuohoamisen tuoksinassa mietin että JOS minulla olisi joku oma valmentaja, jolle joutuisin tilttämään tekojani niin tälle järjettömyydelle ei kyllä mitään säälipisteitä heruisi. Niinpä siis, en salaile tätä täälläkään. Minulla oli huono päivä, vetelin 600g namuja naamariin ja olin tyytyväinen.

Ihan heti en tun jälkeen edes tuntenyt syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa, enkä varsinaisesti tunne vieläkään. Tämä saattaa toki johtua siitä että niin järjettömältä kuin se kuulostaakin, oli tämä ihan tietoinen päätös ja toimintatapa. Toki, vähempikin olisi voinut riittää mutta koska olen tällainen kaikki tai ei mitään – tyyppinen ajattelija niin se oli sitten överien vuoro. Tällainen ajattelutapahan on muuten kaikkien mahdollisten laihdutusteorioiden mukaan yksi turmiollisimpia ajatusmalleja, joita elämäntaparemontoija voi tehdä. Henkilökohtaisesti, minulla on yleensä niin että jos en saa liikuttua, sorrun myös syömiseen vaikka kaikinpuolin juuri silloin pitäisi taas pysyä ruodussa paremmin. Ja koska juuri nyt, mahdollisuudet liikkumiselle ovat epävakaalla pohjalla (koskaan ei tiedä tarjoutuuko mahdollisuutta vai ei) niin olen kehitellyt itselleni motivatiolausetta; En ehkä voi päättää liikkumisistani mutta voin päättää syömisistäni”. Sitäpaitsi, se 70% muutoksesta tapahtuu jokatapauksessa keittiön puolella..

ps. En suinkaan lenkkeile lompakon kanssa vaan tässä kävi niin että jouduin lähtemään liikkeelle vaunujen kanssa, jonne oli lompakko näköjään aikaisemmalta käytöltä unohtunut..

32 kommenttia

  1. Merja kirjoitti:

    No voihan! Et saa minulta risuja, mikäs siinä, tuli tehtyä, mutta ei ehkä ihan heti uudestaan? 😉 Olen tänään näet ajautumassa itse ”pahoille teille”, suunnitelmissa herkkuilta ainakin poppareiden merkeissä… ehkä pari namua kylkeen! Tätä olen kyllä ihan tietoisesti suunnitellut, kun tiesin, että olen yksin kotona…. 🙂
    Tsempit sinne! Ja en tiedä kuulostaako lattealta, mutta take your time, sie oot niin hienosti jo tsempannut synnytyksen jälkeen, että jokunen herkku silloin tällöin MIUN MIELESTÄ sallitaan kyllä! Nih! :))

  2. Outi kirjoitti:

    Olen ihan samanlainen, valitettavasti! Jos liikuntapuoli sujuu, toisinsanoen pääsee liikkumaan suunnitelmien mukaan, syöminen menee kuin itsestään terveellisesti. MUTTA lapsiperheessä kaikkihan ei mene yleensä suunnitelmien mukaan on himot herkkuihin aivan valtavat. Tai jos itse sairastuu, eikä pääse liikkumaan sen takia, mielessä pyörii vain jäätelöt ja karkit!:( ja kyllähän tuo 600g menee ihan helposti… Voi sentään!!

  3. -E- kirjoitti:

    Ihanaa kun oot niin rehellinen ja ihanaa kun muillekin käy näin 🙂 Helposti menee karkkia vaikka kuinka ja minäkin olen nimen omaan karkkihiiri.

    Täälläkin menee juuri niin että jos liikkuu, niin se syöminen yleensä sujuu mallilleen. Onhan se liikuntasn käytetty aika aina aikaa poissa jääkaapilta. Mutta jos on kipeä tai syystä tai toisesta estynyt liikkumaan silloin juuri tulee herkuteltua. Eli joko liikkuu ja syö terveellisesti tai löhöää ja herkuttelee. Mutta kuten sinäkin varmasti tiedät ja ehkä siinä onkin kokonaisvaltaisen onnistumisen juju, että vaikka vetäisi överit siitä voi yhtä helposti palata takaisin ruotuun:)

  4. -didi- kirjoitti:

    Valitettavaa on, että kyllä sitä itsekin pystyis tuohon.. Itsellä oli tuossa jokin aikaa sitten parina päivän harmitusta, ja sitä painelin samantien harmituksen tultua kaupalle karkkia ostamaan, fiksua? ei.. Auttoiko .. kyllä.

  5. Laura kirjoitti:

    Todella ihailtavaa rehellisyyttä! 🙂 Voin samaistua suhun aivan täysin, sillä oon itsekin yhä edelleen tuollainen kaikki tai ei mitään-ihminen ja liikkumisten jäädessä vähäiseksi ajattelen aivan liian helposti, ettei syömisilläkään ole sitten mitään väliä. On niillä! 😀

    Tsemppiä hurjasti, sulla menee kokonaisuudessaan mahottoman hienosti eikä yks karkkipussi pysty sitä kaatamaan 🙂

  6. Eikku kirjoitti:

    Nostan hattua rehellisyydestäsi :). Ja tosiasia on, että itsekin tuohon pystyn, eikä tekisi edes tiukkaa. AIVAN täsmälleen samoja ajatuksia on ollut, eli teen ihan tietoisen valinnan, jos pahoille teille ajaudun. Turha siinä on syytellä kuukautiskiertoa, huonosti alkanutta päivää, naapurin parveketupakointia, koiran karkaamista tai mitä tahansa pännimisen aihetta.

    Ja juurikin tuo, että kun treenit sujuvat ohjelman ja aikataulun mukaan, niin silloin pysyy ravintopuolikin siistinä. Miespuolinen kollega vahvisti aivan samat tuntemukset; jos ei treeneihin pääse, niin ei sitä ruokapuoltakaan jaksa niin kytätä.. Ei tietenkään aina näin, mutta kuitenkin melko lailla käsi kädessä kulkevat nuo.

    Mutta noiden päivien jälkeen katse on aina eteenpäin ja pienen itseruoskinnan jälkeen treeni sujuu entistä tehokkaammin (tai johtuuko se siitä hiilaritankkauksesta, hmm..).

    Keväällä muuten tilitin valmentajalle, kuinka eräänä päivänä oli mennä humahtanut reilusti päälle 3000 kaloria herkkujen merkeissä, ja hän vaan totesi, että tulipa tankattua ja nyt homma jatkuu normaalisti kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se on kaikkein tärkeintä, ja ainakin mulla on susta sellainen käsitys, että tähän itsesääliin ei jäädä vellomaan, vaan tilityksen jälkeen eteenpäin. Pieniä takapakkeja tulee ja menee, mutta pitkällä tähtäimellä ne ovat merkityksettömiä.

    • Linda kirjoitti:

      Oot kyllä ihanan rehellinen <3
      Minäkin söin maanantaina litran Aino-jäätelöä ja puolikkaan pullapitkon. Olin nukkunut edellisenä yönä n.3h, töissä oli pirun rankkaa, väsytti vietävästi jne, ja oli vaan pakko saada nopeaa hiilaria. Oli ihanaa mutustaa niitä leffan äärellä.

      Uskon että etenkin lapsiperheissä tuollaisia pakottavia herkkutarpeita tulee. Sehän on ihan tutkittu juttu, että univaje nostaa merkittävästi nopeiden hiilareiden himoa ja yleensäkin kasvattaa nälkää, ja missäpä lapsiperheessä ei olisi univajetta.

      Ei muuta ku eteenpäin!

    • jennie kirjoitti:

      Tämä on niin totta – nyt vain eteenpäin pää pystyssä. Elämäähän tämä vain on, ylä- ja alamäkineen!

  7. Mira kirjoitti:

    Ihana huomata, että en ole ainoa ;). Mä oon yhdistänyt kanssa ton sortumisen väsymykseen ja pieleen menneisiin liikuntasuorituksiin. Alakuloista mieltä on niin mukava ruokkia herkuilla ;).

    Eilen illalla kävin tahtojen taistelua itseni kanssa. Karkit jäi kaappiin, menin nukkumaan. Edellisyön kolmen tunni unien jälkeen tein ehkä järkevimmän valinnan pitkään aikaan. Tänään sataa vettä ja on pimeää, niin syksyistä, joten edessä taitaa olla taas taistelu. Tosin juttusi luettua, saattaisi tehdä myös hyvää antaa itselleen pieni herkutteluhetki.

    Niin ja hei hormoonitkin säätelee aika pitkälti näitä himoja, joten olkaamme armollisia itsellemme.

  8. Anu kirjoitti:

    Jep, samanlainen tyyppi löytyy myös täältä.. ”Ihanaa” kuulla, etten todellakaan ole ainoa! Mutta, tästä on hyvä jatkaa.

  9. Nimetön kirjoitti:

    600g karkkia?! Ei pystyis ikinä, mutta sen sijaan voin kyllä vedellä 300g sipsiä ja sitten vielä leipää ja pähkinöitä päälle! Ite en oo mikään sokerihiiri, makeista alas menee pieninä annoksina jäätelö ja salmiakki. Mutta kaikki missä on suolaa, ei pysty vastustamaan, jos on syönyt päivällä huonosti ja muutenkin ärsyttää.

    Pisteet rehellisyydestä, blogin kautta olisi niin helppo esittää ettei ”sorru” ikinä ja että kaikki on niin helppoa 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Juu, ei minulla ainakaan aina tunnu kaikki menevän ihan niinkuin suunniteltu olisi.

    • huohh kirjoitti:

      Mistähän ihmeestä se johtuu, että niin usein suolanhimoisilla on ihmeellinen tarve mainostaa sitä, että ahmivat sokerin sijaan oman mieltymyksensä mukaisia kaloripommeja?! Makeanhimo sentään on perimässä, suolanhimo opittua…

  10. Anna P. kirjoitti:

    Hahaa! Täälläkin yksi lisää herkuttelijoiden joukkoon 🙂 Käytiin Tukholman risteilyllä enkä todellakaan jättänyt syömättä buffetpöydän jälkkäriosastoa!! Ja vielä kahtena iltana peräkkäin lautasellinen täynnä herkkuja. Reissu oli varattu jo aikaisin keväällä, ennenkuin päätin osallistumisesta BC:iin. Ei nämä satunnaiset herkuttelut koko hommaa pilaa. 600 g irtokarkkeja tai fazerin sininen levy yhdeltä istumalta ei tee yhtään tiukkaa 😉 Vielä illalla hotellissa lasi viiniä (ja vielä imettäjä, hui kauhistus..), hyvää ruokaa jälkiruokineen ja huomenna takaisin ruotuun 😀 Tekee erittäin hyvää mielelle!!

    • jennie kirjoitti:

      Itseasiassa meilläkin on risteily tulossa ja skotlanninmatka jajajajaja… Silloin sitten taas varmaan vähän oiotaan mutkia – ihan rehellisesti ja tietoisesti.

  11. Lintti kirjoitti:

    Oon jo pidemmän aikaa lukenu sun blogia ja tykkään siitä, että oot oikeasti rehellinen, eikä blogiin tule vain ne onnistuneet päivät ja ne vähemmän onnistuneet vaan ”unohdetaan”. Voin samaistua tähän tekstiin täysin.Jos syödään karkkia, niin sillon sitä oikeesti syödään.En ole semmonen ihminen, joka avaa karkkipussin ja ottaa kourallisen ja loput laitetaan kaappiin jemmaan, en pystyisi jos totta puhutaan!
    Itse olen tehnyt ison elämäntapamuutoksen parin vuoden aikana ja saanu karistettua lähes 30kg.Vaikka luulisi, että nyt mulla on hyvä itsekuri tämmösten asioiden suhteen niin voin vaan todeta, että kun se ajatus siitä irtokarkkisäkistä tulee, niin se ajatus ei lähde ennen kuin olen niitä karkkeja saanut.Ja jos totta puhutaan, en ole kyllä kertaakaan katunut sitä, kun olen ne karkit suuhuni tunkenut, vaan oikeestaan nauttinut niistä.En tiedä, onko tämmöset ”överipäivät” koskaan hidastanut mun projektia, mutta tässä mä nyt kuitenkin olen, 30kg kevyempänä ja tyytyväisenä itseeni!

    • jennie kirjoitti:

      Ihan huikeaa työtä, hyvä sinä!

      ja olet kyllä ihan oikeassa siinä että pitkässä juoksussa nämä tällaiset mättöpäivät eivät oikeasti vaikuta yhtään mihinkään. Onneksi.

  12. Nimetön kirjoitti:

    Voi miten kuulostaakaan tutulta nuo irttariöverit! 😀 ja 600g? Helposti! Vähempää on turha ees ostaa!;)

  13. dippaduu kirjoitti:

    No kerrankos sitä! Itsekin voisin ihan hyvillä mielin joskus vetää saman verran yhdeltä istumalta, mutta itselle tulee jo paha olokin paljon vähemmästä. Mutta esim. viikonlopun aikana silloin tällöin ei kaada maailmaa hei! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *