Hae
My Project Is Me

Vatsoja ja videota

Moi,

Nyt on pakko jakaa tämä teidän kanssa kun olin keksivinäni niin mukavan hoover-sarjan puolivahingossa. Kokeilin tätä ensikertaa torstaina ja vaikka eilen luvassa oli käsipäivä, päätin sovittaa sitä todenteolla erääseen tsemppikappaleeseen.

Aloitetaan peruslankusta, pito noin 40sekuntia

Tästä noustaan hallitusti ylös ja tullaan takaisin alas x10.

Yhdestoista kerta jäädään ylös lankkuun suorilla käsillä. Tätä versiota kehuttiin jonkun ammattilaisen mukaan tehokkaammaksi kuin ensimmäistä, tiedä sitten mutta minulla ainakin tuntui toimivan. Pito jälleen noin 40sek.

Tätä seuraa tauko (noin 30sek), jonka jälkeen koko homma tehdään alusta. Pitojen osalta sarja on tosin hivenen lyhyempi mutta nousuja tehdään sama toistomäärä, aloittaen erikädellä kuin edelliskerralla. Ja jos tuntuu ettei jaksa niin aina, aina voi laskea polvet maahan.

Tai vaihtoehtoisesti tehdä kuten minä videolla, eli pitää peppua pystyssä! Tämä video ei siis ole mikään loistava esimerkki sillä lankutuksen periaatehan on olla kauniisti tasaisessa paketissa peppua myöten. Omaksi puolustuksekseni kyllä kerron nyt että tämä oli toinen videokierros putkeen kun ensimmäisellä kerralla olikin muistikortti täynnä ja täytyi tehdä pientä deletointia että video saatiin purkitettua. Se ensimmäinen kertahan oli tietenkin täydellinen 😀 Ei mutta ihan tosissaan, kyllä tämä itsellä ainakin tuntui sen verta että varmasti tekee ihan hyvää treenailla ja joskus kuvata se oikeasti täydellinen video. Sai myös pientä tärinää aikaiseksi. Videolla näkyy myös mukavasti oma eläytymiseni kappaleeseen, jota pitää sitten kuunnella täysillä; ”Feel the pain tomorrow…. Fight, Fight, Fight, Fight!” Arvaatteko jo mistä on kyse? Volbeat ja a Warrior’s call, olkaa hyvät.

editedit: Video löytyi mutta jätän varmuudeksi tämän linkinkin tähän. Tekniikkakun ei viimeaikoina ole ollut paras ystäväni (jos koskaan): linkki vatsasarjaan. 

7 kommenttia

  1. Elina kirjoitti:

    Nuo liikkeet on mahtavia! Ja aion tehdä tuon settisi seuraavan kerran kun treenaan keskivartaloa. Paljon noita on tullut tehtyä mutta putkeen voi olla aikas tehokas!:) Mukavaa viikonloppua!

  2. hmmm kirjoitti:

    Pitääkin joskus kokeilla, lankuista kun tykkään. Oma lemppari on ihan peruslankku suorilla käsillä, mutta toki muitakin variaatioita tulee tehtyä joko yksittäisinä tai sitten putkeen sarjoina.

  3. Anonymous kirjoitti:

    Lisähaastetta saa kun pistää jumppapallon jalkojen alle. Tehokasta kun joutuu tasapainoilemaan samalla. Tuon vauvamasun kanssa en tiedä onko niin hyvä idea, kun ainakin itse olen välillä myös tullut alas. En tosin koskaan mahalleni :D-E-

    • jennie kirjoitti:

      Totta 🙂 Täytynee tosin omalla kohdalla odotella sitä hetkeä että taas kaipaa lisähaastetta mutta te muut superkuntoilijat voitte hyvin käyttää jumppapalloa superhaasteena 😀

  4. jennie kirjoitti:

    Vaikkei kukaan ääneen ihmetellytkään että mitä oikein vehtaan tuon soittimen kanssa edestakaisin niin kerronpa silti; Siitä katkesi se klipsi, jolla voi laittaa vaatteisiin kiinni 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.