Hae
My Project Is Me

Jotain uutta

Moi,

Uuden alkaneen vuoden kunniaksi ajattelin kokeilla jotain ihan uutta – tämän vuoksi tekstikin on täällä vasta nyt iltapäivästä.

Tässä taannoin sain tuliaisia Ruotsista ja olen odottanut oikeaa hetkeä päästä nauttimaan tästä tuliaisesta. Nauttimaan on ehkä vahva ilmaisu, sanotaan kokeilemaan. Jos keron että tämä harvinaisuus liittyy ruokaan niin arvaisikohan joku? Siis kyllä, kyseessä ovat surullisen kuuluista Ruotsalaiset hapansilakat!

Tämä ei ole ensimmäinen erikoisuus jota päädyn maistelemaan. Vuonna 2010 (vastoin kaikkia odotuksiani) kokeilin myös Skottilaista perinneruokaa, haggista. Jos joku ei siis tiedä niin haggishan on lampaan vatsalaukussa kypsennettyä kaikenmoista ruoka-ainesosaa (mm. lampaan maksaa, keuhkoja, sydäntä, sipulia..). Omaksi yllätyksekseni se oikeasti maistui ihan hyvälle ja söin koko annoksen ilman sen suurempia ongelmia. Annokseen kuului kyllä kaikkea muutakin ja se ei ehkä siinä mielessä ihan perinteinen ollut.

Jostain syystä en jaksanut uskoa että tämä tämänpäiväinen lounaani olisi syömäkelpoista – onhan kyseessä kuitenkin mädäntynyt kala! Siis yök.. Kiltisti kuitenkin tutkailin miten tämä, hmmm, herkku kuuluu syödä ja niinpä varustauduin rieskalla, perunoilla, sipulilla ja kermaviilillä. Kaikki ainekset rieskan päälle ja rullaus ”kebabiksi” niin se on siinä.

Saadun vinkin perusteella tuotteen haju on sen verta voimakas, että päädyin parvekkeelle avaamaan purnukkaa, samoin kuin syömään. Varustauduin tulevaan laittamalla kumihansakat käteen ja en kadu tätä päätöstä yhtään. Avasin purkin vedessä ja jo ensimmäinen reikä aiheutti sellaisen hajun että vähemmästäkin teki mieli lopettaa koko homma siihen..

Rehellisesti, en taida syödä mitään enää ikinä 😀 Sen verta kamala kokemus.. Yksi haukkaisu silakkaa riitti itselle.   No, nyt on tälle vuodelle koettu jotain uutta. 

NAUTTIKAAMME SIIS VUODESTA 2012 🙂

4 kommenttia

  1. Hannavee kirjoitti:

    Hah, silakkaa! Niin suuri kalan ystävä kuin olenkin, ei silakka ikinä mene alas. Sama on sillissä, yh :D- Hannaveehttp://likoorikahvi.blogspot.com

  2. Ansko kirjoitti:

    Asennetta 😀 Noi kumihanskat kyllä kruunas tämän jutun.

  3. Foodie kirjoitti:

    Huhui, silakkaa! Pisteet ku uskalsit maistaa 🙂

  4. jennie kirjoitti:

    Silakkakokemuksesta on jo kulunut hyvä tovi ja edelleen kaiken happaman (esimerkiksi greipin) syöminen näyttää tuovan muiston herkkulounaasta elävänä mieleeni.. Vitsit Ansko kun alkoi naurattamaan tuo kommenttisi jostain syystä ihan älyttömästi :DJa Hannavee itsellä on ihan sama juttu, en tosiaan jostain syystä silakasta ja silleistä välitä vaikka kala muuten maistuukin. Silakkapihvit ovat kyllä asia erikseen, tosin tämän kokemuksen jälkeen en tiedä että maistuvatko nekään enää.. Kiitoksset Foodielle, kylä se rohkeutta vaatikin.. Ja jollekulle tämä on maailman upeinta herkkua.. Makuja on tosiaan monia 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.