Hae
My Project Is Me

Vauvan vuoteessa

Vauvan vuode on ollut meillä toistaiseksi melkoinen turhake sillä vauva on nukkunut yönsä vieressäni. Pinnasänky on kuitenkin alusta alkaen ollut kasattuna, aivan vanhempien sängyn vieressä, odottamassa nukkujaa. Vuode ei ole vaaleanpunainen pikkuprinsessan unelma vaan sekalainen joukko jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain sinistä. Vaaleanpunaista väriä löytyy kyllä sitten vaatteissa ja toki osassa lelujakin eli mitenkään ehdointahdoin täällä ei väriä suinkaan vältellä. Kuvaushetkeenkin on osunut vaaleansiniraidallinen peitto kun vastaava vaaleanpunainenkin olisi ollut olemassa.

vauva

vauva_1Vaikka vuode ei nukkumiseen olekaan vielä pientä houkuttanut niin siinä olevat lelut ovat kiinnostaneet jo jonkinaikaa. Pään yläpuolella heiluvat uninallet ja kuut herttaisessa unimobilessa kun taas ympärillä olevat pienet pehmot ovat kosketeltavissa ja maisteltavissa. Nuo pehmokuutiot ovat vartavasten tätä pientä varten ostettuja ja usein päätyvätkin pienimuotoiseen painiotteluun harjoituskappaleiksi.

Pehmokuutiot ovat paitsi suloiset niin myös pienen mielestä mieluisat. Osassa niistä kuuluu erilaisia ääniä (rapinaa, kulkusen kilinää) ja eri puolilla on erilaista pintamateriaalia tunnusteltavaksi. Viihdyttävät siis varmasti vielä jonkin aikaa kovaa vauhtia kasvavaa neitiä.

vauva_3

vauva_6

Pehmokuutiot// Mothercare

Unipupu // Marks&Spencer

Koristetyynyt// Pentik

Mobile// Nattou

 

 

2 kommenttia

  1. hansu kirjoitti:

    Meillä ei ole kukaan lapsista 3kpl nukkunut pinnasängyssä joten ollaan ajateltu ettei hommata sitä nyt ollenkaan vauvalle. Alkuun voi nukkua vaikka äitiysp. laatikossa 🙂

    • jennie kirjoitti:

      Ihana symppisboxi <3 Menin itse heittämänn omani aikanaan roskiin ja tälle viimeisimmälle vauvalle en ottanut pakkausta ollenkaan. Ja jos nyt niin kävisi että teidän neljs pinnasängyn ehdottomasti tarvitsisi niin niitä kuitenkin saa helposti (ja jopa edullisesti)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.