Hae
My Project Is Me

Laiska sunnunutaiaamu

Moi,

Ihan ensimmäisenä on pakko todeta että joitain asioita tulee arvostettua ihan liian vähän ennenkuin huomaa niiden poissaolon. Yksi ehkä toiselle arkinen asia, on minulle ihan luksusta ja se on herätä yhtäaikaisesti oman perheen kanssa. Se kun joku pieni kömpii aamusta sänkyyn sinun viereesi ja antaa oikein ison halauksen ennenkuin toteaa että nyt mennään ottamaan kuppi kahvia <3

Snapshot_20131109_1

Kuten sanottu, toiselle ehkä arkipäiväistä mutta minulle, joka yleensä herään aamuviideltä, reilusti ennen muuta perhettä, harvinaista luksusta. Herään viideltä koska se on näillänäkymin ainoa ajankota jolloin kaikki muut varmasti nukkuvat ja minun on mahdollista muunmuassa päivittää blogiani. Lasten hereilläollessa tämä on käytännössä mahdotonta sillä keskeytyksiä tulee jatkuvasti eikä ajatus pysy kasassa senkään vertaa. Niinpä tämäkin päivitys jäänee tältäosin aikalailla tähän.

Pidempään kestäneet unet kohdallani johtuivat huomattavasti myöhäisemmästä nukkumaanmenoajasta eilisen suhteen. Iltaa vietettiin hyvässä ja hauskassa seurassa paitsi omien ystävien, myös standupin ansiosta. Tänään ”rauhoitutaan” isänpäivään ja jos ihan vähän johonkin väliin saisi jumpattua..

korot

Pitkästä aikaa jalassa kunnon korot – otetaan treenin kannalta.

naama

6 kommenttia

  1. Kaisu kirjoitti:

    Joo tuo on kyllä niin ihanaa kun pikkuset kömpii aamulla kainaloon 😉
    Mä oon blogissani kirjoitellut Terveys ja Tasapaino valmennuksen aikana tehdyistä muutoksista 🙂 Osa 1 on jo siellä, kakkos osa tulossa. Ajattelin vaan että sua saattaa kiinnostaa 😉 Ja ehkäpä jotain muitakin 🙂

  2. Lotteliini kirjoitti:

    Ou Nou, yritin etsiä sun vanhoista kirjoituksista tietoa protskujuomasta, jonka kuva vilahti täällä jossain. Olisko ollut joku kananmunapohjainen valmisjuoma. Mitä se on ja mistä oot ostanut? Inhoan proteiinijauheiden makua ja etsin jotain korviketta niille. Kiitos kaunis jo etukäteen. Ja mukavaa sunnuntain viettoa :)!

    • jennie kirjoitti:

      hmmm, en tainnut sitä sen tarkemmin mainita mutta merkki oli Scanegg woimajuoma (ei mikään kehuttavan makuinen tosin, eli itse mieluummin suosisisin noita proteiinijauheita mutta makuja on toki eriäviä). Se että mistä sitä saa, onkin toinen asia sillä omani löysin tukusta.

  3. Kati kirjoitti:

    Se on kyllä ihanaa kun pikkuset ja vähän isommatkin (meillä 6v ja 8v) kömpii aamulla viekkuun. Joskus meillä hetki köllötellään ja joskus kaikki jooa vielä nukahtaa uudestaan. Ahdasta toki on kun kaikki neljä pötköttää mutta on se vaan niin ihanaa kun ei ole kiire mihinkään. Välillä pyydän tyttöjämme ”lupaamaan”, että kömpivät kainaloon vielä vähintään viidenkin vuoden päästä 🙂
    Kävin tänään pitkästä aikaa lenkillä ja hyvin kulki. Yllättävän pitkän urheilutauon sain sairastettuani keuhkokuumeen, joten hissun kissun alotellaan ja nyt olis tsemppifiilistä millä mennä.
    Kiitos inspiroivasta blogista. Ajattelin aamulla lukasta postauksesi ja kun sitä ei ollut mietinkin, että ehkä teilläkin tänään nukutaan pikkasen pitempään.
    Tsempillä uuteen viikkoon.

    • jennie kirjoitti:

      Voi ei, nyt poden vusoituhannen morkkista kun ensin kirjoitin uusimman tekstini (painokelvoton maanantai) ja sitten vasta päädyin tänne kommentteihin.. tsemppiä tosin tarvitaan senkin edestä 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.