Hae
My Project Is Me

Ensimmäinen Punnitus

Kun kerroin teille laihdutuspäätöksestäni, mainitsin samalla ajankohdan olevan oikea. Ja vaikka lomakausi onkin parhaimmillaan käynnissä, ei mielipiteeni ole muuttunut. Olen ihan oikeasti huomannut, että varsinkin laihduttaessa voi matka ajatuksista tekoihin olla melkoisen pitkä. Tälläkin kertaa mietin asiaa eräänä keskiviikkoiltana kävelylenkin lomassa. Mietin sitä, kuinka sitten ensi maanantaina aloitan ja mitä tämä käytännössä voisi tarkoittaa. Vaan maanantain sijaan aloitinkin siinä ja heti ja seuraavana aamuna päiväni käynnistyi puurolautasellisella, aivan kuten olin suunnittelutkin. Ja siitä se homma sitten lähti.

laihduttaminen

Tästä aloituksesta on tänään kulunut kaksi viikkoa enkä mitenkään erityisemmin olleeni tänä aikana dieetillä. Jos haluaisin nopeita tuloksia, on paljon asioita mitä voisin tehdä toisin tai enemmän mutta haluan että homma on mahdollisimman helppoa ja mukavaa. Haluan että kun jossain vaiheessa on tarvetta, on minulla vielä sellaisia keinoja jäljellä, joilla saan asiaa edistettyä. Joku viisaampi on joskus sanonut että paras dieetti on sellainen, jolla ei edes tiedä olevansa – tämä ainakin tuntuu juuri siltä.

Mitä sitten olen ihan konkreettisesti tehnyt? Olen kiinnittänyt huomiota riittävään vedenjuontiin. Olen aina, tai ainakin pitkään, ollut hyvä vedenjuoja mutta nyt olen varmistanut juovani tarpeeksi. Vedenjuonnin merkitys korostuu erityisesti näin kesäaikaan ja lisäksi on huomioitava, että imetän edelleen nuorimmaistani, mikä myös lisää vedentarvetta. Olen lisäksi kiinnittänyt erityistä huomiota ateriarytmiin sekä siihen että syön jokaisella aterialla tarpeeksi. Napostelu on ollut yksi ongelmistani ja tällä pyrin pääsemään siitä eroon. Ateriakertoja vuorokauteen tulee viisi ja jokaisella syön melkoisen mukavia määriä.

keitto

siggpullo

P1190006

Virallinen punnituspäiväni on lauantai. Päädyin lauantaihin käytännönsyistä, sillä ajattelin sen mahdollistavan mittaukset parhaiten myös palattuani työelämään. Pelkän vaa’an lisäksi aion nimittäin vanhaan tuttuun tapaan, kaivaa kuukausittain esille myös mittanauhan ja rasvaprosenttimittarin. Kehitystä tullaan seuraamaan myös kuvin, sillä itselle ainakin ne konkretisoivat muutokset myös kaikista parhaiten. Vaa’alle astun kuitenkin alussa viikoittain varmistaakseni kehityksen oikean suunnan. Vaikka vaakaa moni pitääkin perimmäisenä vihollisena ja muistuttaa ettei se kerro kaikkea, niin siinä vaiheessa kun oikeasti ylimääräistä rasvaa on pudotettavana enemmänkin, on vaaka oiva apuväline.

Ja paljonko sitä pudotettavaa sitten onkaan? Arvuutelkaapa hetki näiden matkan varrella otettujen kuvien avulla ennen paljastusta.

66_53

Vanhempaa materiaalia vuodelta 2011: vasemalla noin 66 kiloa ja oikealla 53

59kiloa

Olisiko vuodelta 2014, 59 kiloa

67kiloa

kun luulin olevani lihavimmillaani, 67 kiloa

73kiloa

Ja vajaa kaksi viikkoa sitten, 73kiloa

Aloittaessa vaaka näytti siis 73kiloa. Minun pituiselleni, noin 162cm, se on melkoisen paljon. Painon kertymisestä, sekä ajatuksistani tuota lukemaa kohtaan, aion kirjoittaa joskus toiste. Tästä suunta on vain alaspäin ja muutaman yön päästä selviää, kahdessa viikossa tapahtunut mitään kehitystä painon suhteen omalla kotivaa’alla mitattuna (edellislauantaina olin mökillä ja sekin vaaka näytti positiivisia merkkejä).

laihdutus_2

24 kommenttia

  1. Niina kirjoitti:

    Tsemppiä matkaan 😊
    Itselläni on pitempi matka edessä. Blogisi on innostava.

    http://minunelamaani92.blogspot.fi/?m=1

    • jennie kirjoitti:

      Yhtälailla tsemppiä myös itsellesi – on ilo saada teidän muiden pudottajien blogilinkkejä kun itse en valitettavasti enää oikein ehdi niitä liiemmin etsimään. Jaetaan siis jatkossakin toisillemme vertaistukea 🙂

  2. Tiia kirjoitti:

    Hei!

    Olen ahminut blogi päivityksesi muutama vuosi takaperin ja jäänyt sen mukana seuraamaan blogiasi. Ehdin säikähtää alku kesästä kun hiljenit hetkeksi, nytkö juuri tämä inspiroiva blogi loppuu kun projektiasi olisi enemmän kuin mielenkiintoista seurata. Olen siis samassa tilanteessa kuin sinä, juuri synnyttänyt ja projekti raskauskilot veks olisi kohta aiheellinen. Ihanaa että sait motivaation taas päivitellä tänne tilannettasi useammin, itse saan kyllä lisämotivaatiota päivityksistäsi ja ihan äärimmäisen monta reseptiä, kirjaa ja tuotetta on mennyt testiinkin! Taidan kaivaa ne Jillianin dvd:t tässä syksyllä taas esiin kunhan saan ”jumppaluvan” 🙂 Tsemppiä ja energiaa sinulle!

    • jennie kirjoitti:

      Jumppalupaa odotellessa 🙂 oon itsekin niillä muutamaan otteeseen tehyt vaikka nyt kesällä toki tuleekin herkemmin lähdettyä ulos mutta talvella ne varmasti taas pääsevät paraatipaikalle kaapissa pölyttymisen sijaan 😀

  3. Linda kirjoitti:

    Tsemppiä matkaan! Oon sun blogia seurannut alusta asti enemmän tai vähemän aktiivisesti ja tänne aina tulee palattua, kun täältä saa todella paljon positiivista energiaa! Kiitos siitä 🙂

  4. Suvi kirjoitti:

    Tsemppiä! Olen mukana seuraamassa. 🙂 Itsellänikin olisi vielä raskauden jälkeen vähän pudotettavaa ja etenkin rasvaprosenttia haluaisin alaspäin. Tuo 2011 vuoden muutos oli huikea!

    • jennie kirjoitti:

      Se oli huikea ja olen monesti miettinyt että mikä siihen vaikutti kaikista eniten. Kerta toisensa jälkeen olen sen todennut olevan olleen oikea ajankohta.

  5. Nimetön kirjoitti:

    Heippa! Olen seurannut blogiasi kauan ja se on yksi suosikeistani 😊 Blogisi on sopivasti maanläheinen ja kahden pienen lapsen äitinä on helppoa samastua painonhallinnan haasteisiin. Olen tosi innoissani viimeisimmistä postauksistasi koskien laihdutuspäätöstäsi, koska se tsemppaa minuakin! Lähtölukemat ovat miltei samat, minulla 162cm ja 74 kg 😅

    Kiitos myös kuvien julkaisusta. Olet kaunis kilojen määrästä riippumatta.

    -Hanna

  6. Suvi kirjoitti:

    Hei, Tsemppiä kauheasti matkaan! Mä jään ehdottomasti seuraamaan tätä, itsellä samanlainen projekti nimittäin täällä meneillään. Aloitinkin samoihin aikoihin kun sinä! Sulla jotenkin saman oloinen ajattelutapa laihduttamiseen kuin itselläni.

    http://www.lily.fi/blogit/misscharlotta

    • jennie kirjoitti:

      Huippua kun jaoit blogisi linkin, toivottavasti kirjoitusinto kestää ja saadaan kulkea tätä matkaa yhdessä 🙂

  7. ulla kirjoitti:

    temppiiiii !!!!!! 🙂 Jaksaa ja jaksaa…
    Sä onnistut.

  8. Laura kirjoitti:

    Olet ihana! 🙂 Kiva kun olet takaisin täällä ja jaat tarinaasi kanssamme. Ei voisi parempaan saumaan tämä uusin ”projektisi” osua, itsellä saman suuntaisia suunnitelmia. Kiitos inspiraatiosta ja vinkeistä, ne ovat tarpeen.

    • jennie kirjoitti:

      Voi kiitos, on kyllä hienoa olla takaisin ja erityisesti kun kuulen antavani inspiraatiota monelle muulle kanssalaihduttajalle 🙂

  9. Tiinam kirjoitti:

    Mukana ”puolenvuodendieetissä”
    Lähtömitat 160cm 72kg
    Oon miettinyt hyppäisinkö bikini challengeen kun elokuussa starttaa vai koittaisinko räpistellä itse, projektin lisäksi ois hoidettavana työt ja kaks lasta.
    Sinähän taisit sillä bikinillä joskus olla, suositteletko?

    • jennie kirjoitti:

      Tervetuloa mukaan, ellet sitten päädy bikiniin. Kävin valmennuksen läpi muutama vuosi takaperin ja niiden ohjeiden perusteella voisin suositella. Tykkäsin todella paljon siinä tehtävistä treeneistä ja treenimäärätkään eivät olleet ongelma kun siihen asennoitui oikein. Treenejähän tulee viikkoon melkoisia määriä ja jos haluaa orjallisesti hommaa noudattaa (kuten minä tein) niin siihen kannattaa suhtautua minusta ”kuurina”. Meidän ryhmässä saatiin syödä ihan mukavia määriä hiilareita (edellisessä ryhmässä ne olivat olleet huomattavasti niukemmat) eli siinä mielessä myös ruokavaliopuoli oli minusta ok vaikka toki nälkä välillä kaivelikin mahassa. Jälleen kerran, koska ajattelin tätä enemmän kuurina en antanut sen häiritä. Meillä oli myös tavattoman hyvä ryhmähenki ja osan kanssa olemme edeleen, kaksi vuotta valmennuksen päätyttyä, tekemisissä.

      Vaikka itse lihoinkin valmennuksen jälkeen (aion tähän palata vielä ihan oikeassa postauksessa) en koe että se olisi ollut valmennuksen vika. Olen itseasiassa muutamaan otteeseen meinannut jopa ryhtyä kyseiseen leikkiin uudestan mutta sitten taas punninnut sitä että onko minun järkeä valmennusta ostaa, jos en kuitenkaan 100% sitoudu (en millään ehtisi tällä hetkellä kaikkiin niihin treeneihin mukaan). En kuitenkaan aio sanoa ”ei koskaan” sillä jahka tämä oma urakka on saatu pidemmälle niin ei sitä tiedä minkälaisilla jutuilla omaa kroppaprojektia haluaa lähteä buustaamaan. Oma ovi on siis kyllä avoinna kunhan aika on vain oikea.

      Blogista löytyy myös postaus aiheesta tuolta kahden vuoden takaa: https://myprojectisme.vaikuttajamedia.fi/2014/10/09/harkitsetko-bikini-challengea-lue-tama/

  10. Mari kirjoitti:

    Ensimmäistä kertaa eksyin blogiisi ja se oli mahtava. Toivon tästä saavani itsellenikin intoa. Laihdutin ennen raskauttani 35kg jotka pikkuhiljaa tulivat takasisin raskausaikana. Nyt olen käynyt kuntosalilla, ja se onkin minusta kivaa ja menen sinne mielelläni. Mutta se ruokapuoli on nyt ongelma, en saa vaan mistään sitä intoa että ne kaikki herkut ja limut jäisi pois. Pitäisi olla jokin tavoite, mutta mikähän se olisi. Tai yrittää vaan löytää se päänsisältä joka estää minua saavuttamasta sitä joka tahdon olla ulkoisesti..

    • jennie kirjoitti:

      Motivaatiota ei voi pakottaa, sen olen huomannut itsekin aivan liian monta kertaa. Toivotaan kuitenkin että voisin omalla tekemiselläni saada luotua edes pikkuisen lisäinnostusta sinullekin jotta saavuttaisit haluamasi.

  11. Sanna Latvala kirjoitti:

    Moikka Jenni!
    Täällä myös aloitettiin puolen vuoden projekti tavoitteena -10kg. 😉 Kesälomalla kun paino nousi +3kg niin nyt sitä ollaankin sitten 73:ssa Kilossa vaikka pari vuotta sitten vaaka näytti sen 58kg.. ;D
    Noh, onneksi tämä on vain elämää! Itse en tosiaan kyllä lapsia ole hankkinut eli mitään raskauskiloja en lähde pudottelemaan.. Ihan niitä ”irtokarkkikiloja”.. 😉

    Tsemppiä meille molemmille! Tavoitteena itsellä olla jouluun mennessä 63kg.
    Ainiin! Olen 158cm pitkä.. 😉 Eli melko samoissa mitoissa mennään..
    Terkuin Sanna
    http://pudotus.blogspot.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *