Suolistoleikkaus – leikkauspäivä ja toipilasaika sairaalassa

Olen ollut viimeiset kolme viikkoa sairaslomalla toipumassa suolistoleikkauksesta ja päällimmäisenä se taitaakin olla asia, mitä minulle on viime aikoina kuulunut. Suolistoleikkaus oli suunniteltu eli tiedossa jo ennakkoon, joskin leikkauspäivämäärä vahvistui vasta paria viikkoa ennen toimenpidepäivää. Tämä on minun tarinani paitsi itse leikkauksesta myös siitä toipumisesta tähän sairasloman päättymiseen saakka.

Ja vielä ennen kuin jatkan pidemmälle, haluan korostaa että kyse on minun henkilökohtaisesta kokemuksesta ja toipilasjasta; Jokaisen toipuminen on yksilöllistä ja se miltä minusta on tuntunut tai miten minulla on mennyt, ei ole suoraan verrattavissa kenenkään muun tilanteeseen. Tämän sanottuani, kerron tarinani ensimmäisen osan.

Leikkauspäivä

Siihen nähden että minulla ei ole aiempaa kokemusta minkäänlaisista leikkaustoimenpiteistä, suhtauduin tilanteeseen todella rauhallisesti vaikka toki leikkauksen riskit tiedostinkin. En kuitenkaan ollut asiaa sen enempää hermoillut ja ensimmäistä kertaa koinkin minkäänlaista jännitystä vasta leikkaussalissa. Oloni oli kuin tieteiselokuvassa ollessani kytkettynä mitä erilaisimpiin antureihin ja kuunnellessani, kuinka jokainen hoitaja varmisti että oman tietokoneen ruudulla varmasti lukivat minun tietoni. Vain sekunteja myöhemmin nukahdin minulle annettuun nukutuspiikkiin, ja elämäni nopeimmat viitisen tuntia kiisivät ohi. Tuossa välissä suolistostani oli leikattu pois noin kymmenen senttiä tulehtunutta pituutta sekä myös umpilisäke.

Kuten sanottu, suolistoleikkaus ei tullut yllätyksenä. Tähän tilanteeseen kuitenkin päädyttiin verrattain nopeasti, vain noin puolessa vuodessa tulehduksen ensitoteamisesta. Tuolloin minulla diagnosoitiin Crohnin tauti, mitä päätettiin lisätutkimusten jälkeen alkaa hoitaa leikkauksella. Palaan itse sairauteen, omiin oireisiini sekä leikkauspäätöksen omassa postauksessaan.

Heräämöstä osastolle

Ennen leikkausta, leikkaava lääkäri oli käynyt vielä leikkaussuunnitelman kanssani kertaalleen läpi ja itse sulistoleikkaus oli sujunut aikalailla kuten suunniteltu – eli siis hyvin. Leikkaussalista minut oli siirretty heräämön puolelle, missä oloani tarkkailtiin jonkin aikaa ennen osastolle siirtoa. Heräämöaika oli melko tokkuraista aikaa mutta tulen varmasti aina muistamaan sen että uni, minkä aikana minut herätettiin/mihin heräsin liittyi työhöni ja siellä juuri sillä hetkellä vahvasti olleisiin ohjausjärjestelmän käyttöongelmiin. Jos siis joskus tarvitsette ylitunnollista työntekijää, niin sign-me-up 😀

Toipilasaika sairaalassa

Vaikka olen sairaalassa synnytysten myötä viettänyt öitä ennenkin, oli tämä kerta erilainen; Ensimmäistä kertaa ikinä, en ollutkaan itse aivan kunnossa. Minuun oli kiinnitettynä sekä tippa että katetri, mistä molemmista pääsin kuitenkin eroon jo heti leikkausta seuraavana päivänä. Koska kaikki oli uutta, tunsin suunnatonta huojennusta tietäen, että hoitajat ovat koko ajan saatavilla jos jotain sattuisi. Silti tunsin välillä oloni tyhmäksi kun jouduin varmistelemaan esimerkiksi sellaisia asioita kuin ”voiko olla että on pissahätä vaikka on katetri”.  Vastaus on muuten että ei ja letkussa oli ollut kohdallani vain jokin mutka, minkä vuoksi se ei toiminut kuten pitää.

Kun ensimmäisenä aamuna sairaalasta leikkauksen jälkeen heräsin, yritin valehtelematta ainakin puolituntia päästä istuma-asentoon. Yritin hitaasti kääntyä ensin toiselle kyljelle ja nousta ylös siinä onnistumatta. Hitaasti palasin takaisin selälleni keräämään voimia ennen kuin yritin samaa temppua toisinpäin. Tätä jatkui jonkin aikaa kunnes jouduin vain toteamaan että en yksinkertaisesti pääse sängystä ylös vaikka mitä yritin sillä jokainen pienikin liike sattui niin paljon. Tuolloin ensimmäistä kertaa tajusin, miltä mahtakaan tuntua jos pää toimii mutta kroppa ei. Minun tilanteeseeni auttoivat onneksi hoitajan tuomat kipulääkkeet, mutta toisilla ei valitettavasti ole mitään muuta mahdollisuutta kuin vain sopeutua vallitsevaan tilanteeseen.

Sairaalasta kotiin

Sairaalassa vietin lopulta neljä yötä, vointini koko ajan kohentuen ja kipujen vähentyen. Tuossa vaiheessa olin jo todella valmis siirtymään kotiin; Aika sairaalassa oli alkanut muuttua pitkäveteiseksi ja se alussa hyvältä tuntunut jatkuva hoitajien saatavilla olo alkanut käydä hermoille. Odotin tosissani sitä että saan nukkua yön keskeytyksittä ilman yöllisiä hoitajakierroksia, vaikka toki ymmärrän että ne ovat tarpeellisia ja tehdään ihan syystä. Ja onhan oma koti aina koti sekä se paikka missä perhe on <3

Sairaala-ajalta on kerrottava myös uskomaton sattuma, kun kävi ilmi että huonetoverini asuu tällä hetkellä samassa osoitteessa kuin missä itse olen asunut lapsena. Ajatella että kaikista mahdollisista Uudenmaan osoitteista, me olemme asuneet samassa vaikkakin aivan eri aikoina. Minusta melko uskomatonta.

Hyvästä yrityksestä huolimatta, tästä postauksesta tuli kaikessa pintapuolisuudessaan melko pitkä eli kiitos kun jaksoit lukea.  Tulen vielä aiheeseen liittyen julkaisemaan ainakin jo mainitun tekstin leikkauspäätökseen johtaneista syistä sekä myös varsinaisesta toipumisesta. Mikäli mielessä on lisäksi jotain muuta, mikä aiheesta kiinnostaa tai mihin toivoisit lisätietoa, niin laita kommenttia tai vaikka viestiä sähköpostitse, instagramissa.