Hae
My Project Is Me

Body Positive: Itsensä Hyväksymisestä

Oletko sinä tyytyväinen itseesi sellaisena kuin olet? Vai kuljetko peilin ohi itseäsi sättien? Näetkö vain ne ”virheet”, mitä sinussa on? Vai näetkö niiden sijaan sen kaiken hyvän? Kirjoitin toissapäivänä omista ”virheistäni”; Siitä tietynlaisesta työmaasta, mitä minulla on kroppani suhteen. Vaan arvatkaapa mitä, tekstistäni huolimatta en ole tyytymätön vartalooni. En katso itseäni peilistä halveksuen tai vietä aikaani kroppaani murehtien. Olen hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen vaikka minulla onkin (ulkonäöllisiä) tavoitteita kroppani suhteen. Ristiriitaista? Annapa kun kerron mitä minä ajattelen.

 

Se että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, ei tarkoita samaa kuin että ei saisi tavoitella parempaa. Minulla itsellänikin meni liian pitkään ymmärtää tämä asia. Olen kaikkineen kokenut viime vuosina jonkinlaista henkistä kasvua ja uskon että oman itsensä hyväksyminen on yksi osaalue tätä kaikkea. Liian pitkään ajattelin hieman ilkeämielisesti että ne, jotka sanovat hyväksyvänsä itsensä sellaisena kuin ovat, ovat vain huomanneet etteivät ehkä kykenekään tekemään muutosta (eismerkiksi laihduttamaan) ja tämän tuloksena lakaisevat asian pöydän alle toteamalla olevansa tyytyväisiä sellaisenaan. Ja jos seuraa eri median julkaisuja aiheesta, ja erityisesti niiden kommentointia, niin tuntuu että aika samoin, väärinymmärtävästi, ajattelee myös moni muu. Edelleen. Itsensä hyväksyminen ei tarkoita luovuttamista vaan uuden oven, ja sen tuominen mahdollisuuksien, avaamista. Ja tämä ovi saattaa olla ehkä juuri se, mikä tarjoaa sen positiivisen, eteenpäin pyrkivän, draivin saavuttaa asioita.

Itsensä hyväksymällä ei kuitenkaan tarvitse sulkea silmiään tosiasioilta. Jos haaveissa on pyykkilauta, mutta keskivartalo muistuttaa enemmän pesupalloa, niin jotain täytyy varmaan tehdä toisin kuin tähän asti on tehty. Vatsamakkaroiden kimppuun ei kuitenkaan tarvitse hyökätä apinanraivolla, vihaten ja inhoten vaan ennemminkin lempeästi hyväksyen mutta realiteetteja kuitenkaan unohtamatta. Kuten kirjoitettu, tavoitteita saa (ja ehkä jopa pitää) olla eikä itsensä ulkonäöllinen hyväksyminen poissulje tätä asiaa millään tavalla vaan päinvastoin, auttaa saavuttamaan ne halutut tavoitteet.

Toivottavasti saitte kiinni ajatuksesta, mitä haen takaa. Ja jos saitte, niin oletteko kenties samaa mieltä? Tai vielä parempaa, oletteko huomanneet positiivista muutosta vain ajatusmaailmaa vaihtamalla?

7 kommenttia

  1. Emma kirjoitti:

    Hyvää pohdintaa ja olen kanssasi kyllä samaa mieltä 🙂 Olen kirjoitellut omaankin blogiini paljon itsensä hyväksymisestä ja siitä, miten itseensä voi olla tyytyväinen, vaikka haluaisikin tavoitella erilaista kroppaa. Omalla kohdallani juuri tämä ajatuksen muutos toi hyvänolon tullessaan ja silti olen innolla lähtemässä syksyllä FitFarmin Bikini Challengelle 🙂

    http://eemmaot.blogspot.fi

    • jennie kirjoitti:

      Oi miten kiva kuulla tosielämän esimerkki siitä, kuinka näkökantaa muuttamalla voi saada asioita aikaiseksi. Tsemppiä myös syksyn BC:hen, saat siitä varmasti paljon irti oikeanlaisella asenteella 🙂

  2. Eva kirjoitti:

    Mulla on ehkä vähän surullinen näkemys omaan kroppaan. Tapailin miestä, joka vihjaili miten tulisi näyttää erilaiselta, jotta olisin paremman näköinen. Kommentti on pyörinyt päässä tosi paljon. Ensin ajattelin, että kukaan mies ei hitto vie ikinä enää sano minulle noin ja treenasin ja syynäsin ruokavaliota hulluna. No nyt olen vähän palannut vanhoihin tapoihin, käynyt ystävien kanssa syömässä ja juomassa jne. Harmittaa.

    Mietin ajatteleeko seuraavakin mies mielessään, että ”näyttäisipä toi erilaiselta” ja katsoisi kadulla ohi mennen käveleviä täydellisen kropan naisia ”näyttäispä mun tyttöystävä tolta”. Haluaisin, että tuleva mieheni ajattelisi musta wau eikä ”nätti ja kiva tyttö, mutta kroppa vähän miinus”. Vaikka miten sanotaan tärkeintä olevan,että on sinut kroppansa kanssa niin kyllähän huono kroppa on aina huono kroppa. Inhottavaa ajatella näin.

    Tietenkään parisuhteessa ulkonäkö ei ole tärkeintä, mutta jotenkin kammoan ajatusta, että mies toivoisi vartaloni olevan toisenlainen ja tyytyisi siihen. Vs.trimmattu upea vartalo, johon sekä minä että mies olisimme molemmat tyytyväisiä. Ehkä ongelma onkin just siinä, etten itse ole tyytyväinen, vaikka ennen noita kommentteja olin.

    • Karen kirjoitti:

      Hei Eva!
      Surullista, mutta on tosi paljon miehiä, jotka hakee naisesta vain jonkinlaista itsetunnon kohottajaa, vrt. Donald Trump. Sellaiset miehet ei oikeasti pysty rakastamaan naista. Odota, kunnes löydät miehen, jonka itsetunto on niin hyvä, että sitä ei tarvitse pönkittää barbie-tyttöystävällä. Kun todella rakastuu toiseen, siinä rakkauden kohteessa ei ole mitään vikaa. (Siis tietysti oikeesti on, mutta ei tunnu siltä.) Niin jos mies heti suhteen alkumetreillä löytää susta paljon korjattavaa, niin se ei ole rakastunu. Sano sellaselle, että harmi ettet tykkää musta tällasena,täytyy ettiä joku joka tykkää.

    • jennie kirjoitti:

      Heippa Eva! Surullinen tarinasi on varmasti totta monen muunkin kohdalla ja siksi arvostan rohkeuttasi tuoda sen näin julkisesti esiin. Karen hienosti sinulle kirjoittikin siitä kuinka narsisitisen tai muutoin vaan omaa egoaan paikkaileva mies, ei ole sinulle tai kenellekään se oikea. (Kiitos Karen vastauksestasi!). Se ei silti poista sitä surullista tosiasiaa kuinka paljon ja syvälle jonkun toisen kommentointi voi satuttaa ja muovata muutoin tervettä itsetuntoa aivan vääränlaiseksi.

      Toivottavasti löydät itsetuntosi ystäviesi ja muiden läheistesi avulla – joiden seurasta ei ole koskaan väärin nauttia. Olen aivan varma että olet kaunis juuri sellaisena kuin olet <3

  3. Henna kirjoitti:

    Hyvin kirjoitettu! Joskus joku sanoi, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Mutta ehkä se on enemmänkin juuri niin että kun on tyytyväinen itseensä, osaa myös arvostaa itsensä kehittämistä. Tavoitteita saa ja pitää olla, mutta se ei tarkoita etteikö itseään voisi rakastaa jo ennen niiden saavuttamista.

    Oma blogini: http://www.parastaennen.fi

    • jennie kirjoitti:

      Olen itse tosiaan aina hieman vierastanut tuota sanontaa että kehitys loppuu tyytyväisyyteen, koska sen ei minusta pidä olla niin. Osasitkin pukea täydellisesti sanoiksi sen mitä ennemmin ajattelen eli ”kun on tyytyväinen itseensä, osaa myös arvostaa itsensä kehittämistä”. Kiitos kun myös linkkasit blogisi, nykyään kun aika on melko kortilla niin tulee ihan surullisen harvoin löydettyä uutta ja mielenkiintoista lukemista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *