Hae
My Project Is Me

Saako virpoa?

Kun minä olin lapsi, oli virpomaan lähteminen itsestäänselvyys ja suklaamunien ja namujen kiilto silmissä lähdettiin rohkeana koputtelemaan vieraitakin ovia. En ollut itse edes kyseenalaistanut virpomisperinteen hiipumista, kunnes erästä keskustelua sivusta seuranneena huomasin ettei tämäkään ole ihan niinkuin ennen; Moni mietti että virvotaanko nykyään laisinkaan kun ei oven takana ole käynyt aikamuistiin ketään. Osa mietti kuinka turvallista lasten on kiertää tuntemattomien ovien takana. Ja osa taas toivoi niiden vähäistenkin virpojien jo lopettavan koko touhun.

En tiedä miksi mutta tänä vuonna olen useampaan otteeseen miettinyt millaisia perinteitä meillä täällä Suomessa oikeastaan onkaan. Miten esimerkiksi vuoden vaihteessa valetaan tinaa ja ennustetaan siitä tulevan vuoden tapahtumia tai kuinka vappupäivänä lähdetään ystävien kesken vappupiknikille. Samoin on virpomisen kanssa – ei sitä tehdä kaikkialla maailmassa mutta meillä tehdään ja se on minusta hienoa.

Toivon todellakin koko sydämeni pohjasta että tämä perinne säilyy vaikka se varmasti tuleekin muutoksia kokemaan. Onhan jo nyt nähtävissä kuinka perinteisten trullien lisäksi kiertämässä voi olla vaikkapa pääsisäispupuja ja kissoja. Monella näkyy mukana myös kiertävän äiti, isä tai muu vanhempi.  Pidetään siis perinteistä kiinni ja annetaan pienten nauttia päivästään virpojina avoimin mielin ja ovin. Meillä ainakin saa virpoa.

3 kommenttia

  1. Nimetön kirjoitti:

    Virpominen oli kiva perinne, askerteluinen ja mummon/äidin huiveihin kääriytyen ja noidaksi itsensä meikaten. En muista lapsena käyneeni kuin kerran virpomassa, sen jälkeen se kiellettiin meiltä, ei saanut juosta kylällä kerjäämässä. Meillä kyllä hankittiin kyllä herkut virpojille, mutta itse emme saaneet lähteä mihinkään, koin tämän jotenkin epäreiluna pienenä.

    Muutettuani ensimmäiseen ihan omaan kotiin, olin aivan innoissani odottamassa ensimmäisiä virpojia, meni useita vuosia, eikä kukaan käynyt. Nyt pari kotia myöhemmin asumme alueella, jossa on lapsia ollaan vihdoinkin saatu ensimmäiset pikkunoidat oven taakse. Kuhan poika muutenkin ymmärtää touhusta jotain, saa hän virpoa jos niin haluaa 🙂

    • jennie kirjoitti:

      No sinäpä sen sanoit, siihenhän kun kuuluu niin paljon enemmän kuin vain pelkkä ”kerjääminen”. Oksat koristellaan tunteella ja ajatuksella ja sainkin tuntea itse oloni eilen erityisen onnekkaaksi kun eräs tyttö kertoi että hän valitsi meille sen kaikista hienoimman vitsansa annettavaksi.

      Ensimmäinen virpomisvuosi tämä oli meilläkin tänä vuonna. Taisi olla saalis niin suuri että menee pitkän aikaa että se saadaan syötyä sillä ainakin eilen voimat loppuivat suklaansyönnissä pienillä kesken.

  2. -didi- kirjoitti:

    Virpominen oli kiva perinne, askerteluinen ja mummon/äidin huiveihin kääriytyen ja noidaksi itsensä meikaten. En muista lapsena käyneeni kuin kerran virpomassa, sen jälkeen se kiellettiin meiltä, ei saanut juosta kylällä kerjäämässä. Meillä kyllä hankittiin kyllä herkut virpojille, mutta itse emme saaneet lähteä mihinkään, koin tämän jotenkin epäreiluna pienenä.

    Muutettuani ensimmäiseen ihan omaan kotiin, olin aivan innoissani odottamassa ensimmäisiä virpojia, meni useita vuosia, eikä kukaan käynyt. Nyt pari kotia myöhemmin asumme alueella, jossa on lapsia ollaan vihdoinkin saatu ensimmäiset pikkunoidat oven taakse. Kuhan poika muutenkin ymmärtää touhusta jotain, saa hän virpoa jos niin haluaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *