Hae
My Project Is Me

Viikon vinkki: Murustettu Feta

Moikkis,

Jos kalenteria katsoo niin huomaa elävänsä maaliskuun loppupuolta, joka tarkoittaa siis sitä että kesän alkuun on noin kaksi kuukautta. Ja siis kesähän alkaa kesäkuun ensimmäinen päivä, säästä riipumatta. Jos taas ulkona liikkuu, saattaa tuntua että sinne on vielä matkaa hivenen kauemmin –  Luntakun on vielä melko reippaasti. Ja jotta aika ei kultaisi kenenkään musistoja niin kyllä tässä vaiheessa on ollut vielä selkeä talvisää muutamana edellisvuotenakin.

Vuosi 2011
Vuosi 2012
Vuosi 2013

Oli miten oli. elämme taas siis sitä aikaa kun kesään on kymmenisen viikkoa.  Juuri nyt en aloita blogin puolella mitään erityistä, kesäkuntoon 2013-kampanjaa mutta sen sijaan aloitan viikon vinkki-palstan. Viikon vinkki ilmestyy toivottavasti viikottain ja saa nähdä jatkuuko se vielä kesän alettuakin. Aiheena voi olla sitten mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, eli katsotaan miten käy.  Ensimmäisenä kuitenkin vinkki, jonka olen itseasiasa maininnut muutamaankin kertaan vähän ohimennen – murustettu feta.

Itse murennan fetan salaatteihin käytännössä kahdesta syystä. Ensinnäkin, kun se on pieninä muruina salaatin seassa, se sekoittuu paremmin ja näin ollen lähes jokaiselle haarukalliselle löytyy hieman luksusta. Toinen syy on se, että murustettuna sen määrä vaikuttaa suuremmalta kuin vain paloina, jolloin vähempi määrä riittää. Kuvissa siis samasta fetakasasta murennettu ja ei murennettu versio, murustaessa kaksi grammaa katosi käsiin kiinni ja huuhtoutui käsienpesun mukana jonnekin muualle. 

Pääsääntöisesti käytän siis itse Apetinan 8%-fetaa, joka ei mielestäni häviä rasvaisemmalle versiolleen maussa lainkaan. Se maistuuko näistä kumpainenkaan oikeasti fetalle, on sitten asia erikseen. Saallttiruokiinhan tämä yleensä päätyy ja juuri nyt feta sai kaverikseen myös raejuustoa ja avokadoa.

5 kommenttia

  1. milla kirjoitti:

    Feta on hyvää mutta se säilyy niin vähän aikaa avattuna jääkaapissa että murustamisesta ei oo omalla kohdallani mitään hyötyä kun koko paketti pitää kuitenki syödä muutaman päivän sisään tai sitten heittää pois 😀

  2. Tanja/ life of tanja kirjoitti:

    Tosi kiva idea tää viikon vinkki! 🙂 vaikka uutta tietoa ei tulisikaan niin kertaus on aina paikallaan

  3. Sanja kirjoitti:

    Mä en tiennyt tätä, kiitos vinkistä! 🙂

  4. Jossu kirjoitti:

    Ja iso kiitos sinulle vielä kun tästä murustetusta fetasta – olen nimittäin käyttänyt sitä usein itsekin ja todennut, että fetaa kuluu huomattavasti vähemmän 😀 Itse kyllä syön nykyään tuota Apetinan rasvaisempaa versiota, juuri koska sitä kuluu vähemmän ni kehtaa syödä hyvillä mielin 😉

  5. Anonymous kirjoitti:

    Moi! Kiitos ihanasta blogista! Tähän vaan jaksaa aina palata. Täällä ei ole mukana turhia sponsori-hömpötyksiä, johon monet ennen niin hyvät blogit ovat menneet mukaan. Ihanaa että jaksat kirjoituksillasi kannustaa minua kohti terveempää huomista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.