Hae
My Project Is Me

Otto 368

Moi, 

Minä olen jo pidemmän aikaa halunnut saada itsestäni sellaisen sporttisenoloisen hyppykuvan. Yksin liikkuvana sellaisen aikaansaanti on kuitenkin suhteellisen haastavaa. mutta kun yrityksiä on tarpeeksi monta niin joku niistä tuottaa lopulta tulosta. Alla siis nähtävillä myös jokunen epäonnistunut kokeilu. 

hyppy hyppy_1 hyppy_2 hyppy_4

Samalla ajatuksen voisi valjastaa palvelemaan tätä kroppaprojektiani; Kun vain jaksaa yrittää tarpeeksi monta kertaa niin jollain niistä kerroista huomaakin kaikkien palojen loksahtavan yksiin. Koskaan ei voi tietää mikä se onnistunut kerta on, ellei uskalla yrittää yhä uudelleen.  

 

2 kommenttia

  1. Hillasuo kirjoitti:

    Suosittelen ainakin kokeilemaan, millaista jälkeä tulee, jos kuvaat puhelimella videota ja muokkaat hyppykuvat videon kuvista kotikoneella. Ei tietenkään toki sama laatu kuin järkkärillä kuvattuna (tai miksei, jos pikseleitä on tarpeeksi). Mutta jonkinnäköisen hyppykuvan saa tuolla konstilla.:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.