Hae
My Project Is Me

Silloin kun minä olin nuori..

Moi,

Silloin kun minä olin nuori kuvittelin etten liho sitten millään mutta mennään ihan hivenen vielä siitä taaksepäin. Lapsena olin aina pieni, en mikään minikokoinen mutta perushoikka, kuten lapset yleensä. Viikkorahani tuhlasin mielelään karkkiin ellei kiikarissa ollut jokin erityinen säästökohde – siis ihan peruslapsi.

4-5-vuotiaana

4-5-vuotiaana

 

7-8-vuotiaana

7-8-vuotiaana

Nuoruudessanikin olin tosiaan ihan normaalikokoinen, vaikka tietysti aina piti sanoa että laihduttaa, jos joku sattui kysymään. Yläasteikäisenä muistan että ensikertaa ihan oikeasti ystäväni kanssa laihdutettiin enemmän tosissaan mutta se ”villitys” meni ohi ihan yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tästä tosiaan päästään siihen että kuvittelin etten liho sillä painoni tai ainakin olotilani pysyi melko vakaana pitkään. Tätä ei edes tuntunut haittavaan se että olin töissä hampurilaispaikassa ja söin mitä sattuu.

14-15-vuotiaana

14-15-vuotiaana

Mutta lihoinpa minä kuitenkin. Ei sille varmaan mitään yksittäistä syytä sinänsä ole mutta vääränlainen ruokavalio, vähentynyt liikunta ja alkoholi tekivät tehtävänsä. Nuorempana kun oli ikäänkuin saanut kaiken ilmaiseksi oli parikymppinen minä ajautunut ihan hakoteille. Ajattelin vielä kun hampparibaarista vaihdoin leffavuokraamoon että nyt paino varmaan putoaa kun hampurilaiset ja muu jää pois. Vaan mukaan astuivat karkit ja se hamppari- ja valmisruokalinja pysyi taustalla ja paino nousi edelleen. Välillä laihduttiin ja sitten taas lihottiin. Harrastinko liikuntaa tässä vaiheessa? Enpä tainnut.. 

127-2704_IMG IMG_3118

Tarkoitus ei ollut näin pitkästi välttämättä edes kertoa itsestäni, varsinkin kun samat asiat ovat jo kerran blogissa jokseenkin läpikäyty. Oikeastaan tarkoitukseni oli kirjoittaa siitä kuinka hienoa minusta on että moni nuori (kaikki siis minua nuoremmat) ovat kiinnostuneet terveydestä ja terveellisemmistä valinnoista. Ihaillen ja hieman kateellisena voin vain todeta että olisinpa minäkin tajunnut asian nuorempana vaikka parempi on aloittaa myöhään kuin ei ollenkaan.

Samaan hengenvetoon ihmettelen kuitenkin myös hieman lihavuutta, erityisesti lasten kohdalla. Kuten ylempänä sanoin, olen ollut itse ihan normaali karkinnälkäinen pikkutyttö mutta silti nomaalipainoinen. Ja vaikka oma poikani oli ennen kävelemään oppimista hieman pyöreä vauva, on hän nykyiseltään sellainen termiitti etten usko että pyöristyisi vaikka asuisi ruokapöydän ääressä (ja uskokaa pois, hän kyllä syö mitävain ja milloinvain!). Lihavia pikkulapsia kuitenkin valitettavasti näkee entistä useammin ja usein he ovat osa lihavaa perhettä. En halua syyllistää vanhempia mutta jotain ruokailutottumuksissa ja elämäntyylissä täytyy olla vialla kun lapsetkin pulskistuvat vanhempien tahdissa. En sano ettäkö meilläkään elettäisiin esimerkillisesti sillä kyllä meilläkin syödään ja herkutellaan (kuten kerrottu on). Jääkaappini voisi tulla kuitenkin ratsamaan koska ja milloin tahansa eikä sieltä ihan hulluuksia löydy. Juuri nyt jääkaappi on melkoisen tyhjä mutta on siellä rahkaa ja kasviksia sekä valmista ruokaa – aineita mitä on aina. Ja kyllä, on siellä myös valmisvaahtoa ja ketsuppia, hampurilaiskastiketta yms.

IMG_7815 (683x1024) IMG_7816 (1024x683) IMG_7817 (1024x683) IMG_7818 (1024x683) IMG_7819 (1024x683) IMG_7820 (1024x683)

Taitaa olla kauppareissu edessä lähipäivinä ja ehkäpä jälleen paljastan ostokset vaikka melkopitkälti voin jo ne ennakkoon luetella; salaattiaineksia, rahkaa, mehukeittoa, maitoa, jotain hedelmää ja ruokaa (mitä se sitten onkaan). Minä luonnehtisin meidän jääkaapin sisältöä perustavaraksi; ei yltiöterveelliseksi vaan sellaiseksi minkä miellän normaaliksi, perus(lapsi)perheen sisällöksi. Näillä eväillä pyrin tarjoamaan sellaisia eväitä elämään, jotka toivottavasti kantavat pitkälle.

4 kommenttia

  1. Janni kirjoitti:

    Mun ”laihdutusurakka” alkoi siinä 5-6-vuotiaana, kun neuvolassa sanottiin äidille, että olen painokäyrien yläpäässä. Siitä asti olen tarkkaillut erityisesti reisiäni. Olen koko elämäni kokenut olevani lihava, vaikka näin jälkeenpäin kuvia katsellessa olen ollut ehkä enemmänkin vain lapsen pyöreä, en siis sellainen laiha lapsi niin kuin osa on.

    Yläasteella tiputin painoa 10kg ja lukiossa vielä 7kg. Nyt olen sellaiset 4 kg lihavampi kin mitä olin hoikimmillani, tosin rasvaprosentti on varmasti nyt pienempi kuin tuolloin.

    Koko elämäni on siis tuhrautunut painon tarkkailuun ja siksi olinkin käymättä vaa’alla 3 vuotta, koska joka kerta sain aivan järkyttävän itkupotkuraivarin, jos paino oli noussutvgrammaakaan.

    Nykyisin tasapaino on löytynyt ja 100g sinne tänne ei hetkauta tilannetta mihinkään!

    • Nimetön kirjoitti:

      Hienoa että olet löytänyt tasapainon:) ei se nimittäin kaikilta onnistu.

      ja tosiaan tiedän itsekin että meitä on erimallisia ja muotoisia, on minullakin ystäviä, jotka vain ovat/näyttävät ehkä suurempikokoisilta kuin ovatkaan. Ja näin on siis ollut jo ihan lapsuudessa. Kunhan ruokavalio on monipuolinen ja terveellinen sekä nämä lapset leikkivät ja liikkuvat on kaikki paremmin kuin hyvin. Lähinnä siis ajattelin niitä lihavia ja lihovia lapsia, joiden kanssa tämä kaikki ei välttämättä toteudu.

  2. Laura kirjoitti:

    Itse kuulun juuri noihin mainitsemiisi ”lihavan perheen lihaviin lapsiin” – olen ollut käytännössä lapsesta asti ylipainoinen ja vasta puoli vuotta sitten, 20-vuotiaana, havahduin ihan aikuisten oikeasti siihen, etten voi jatkaa elämääni entisillä elintavoilla. Tällä hetkellä tuntuu oikeastaan ihan uskomattomalta, että mitä roskaa sitä onkaan tullut tungettua kehoonsa… En silti haluaisi syyttää vanhempiani tästä, sillä eivät he tahallaan minua ja sisaruksiani ole lihottaneet – isäni on syntynyt ja kasvanut Lapissa ja on melko vanha, joten häneen on pureutunut ”lihaa ja perunaa”-ruokavalio melko tiukasti. Äitini taas… no, on ollut melko perso herkuttelulle koko elämänsä ja tästä syystä herkkujen syöminen on ollut meillä lähes arkipäiväistä jo lapsena. Kamalan kuuloista, mutta… 😀 Käytännössä siis tilanteeseen, jossa perheen kaikki neljä lasta ovat ylipainoisia, on päästy herkuttelulla ja melko tuhdeilla kotiruoilla. Tämä kuulostaa varmasti monelle aivan käsittämättömältä ja pakko myöntää, että tällä hetkellä toivon itsekin, että ruokailutottumukset olisivat olleet erilaiset jo lapsesta pitäen. Ilmeisesti vanhempani eivät kuitenkaan nähneet tässä mitään väärää, sillä suvussamme ylipaino on ollut melko yleistä ja siitä on tullut lähes tietyntyyppinen normi. Onneksi olen kuitenkin lopultakin havahtunut itse tilanteeseen ja salikortin hommattuani sekä ruokailutottumukset muutettuani on painoa tippunut lähes 20kg puolen vuoden aikana. Way to go!

    • jennie kirjoitti:

      Siis wau!! Uskon ett vaatii han erityistä sisukkuutta ja rohkeutta vaihtaa ”kodin opit” omanlaisiksi. Ihan häkellyin tästä niin etten saa muuta ajatusta päähäni kuin että wau!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *