Miten, Missä, Kuka ja Mikä?

Moikka,

Joku saattaa näin juhannuspäivänä heräillä ylläolevien kysmysten äärellä mutta nehän on joitakuita muita kuin sinä ja minä 😉 Jos otsikko on sekava niin odottakaahan kun pääsette itse tekstin pariin. Tämä on jonkinmoinen vastaus kysymyksiin, joita kukaan ei ole kysynyt mutta jotka saattavat jotakuta ainakin toisinaan mietityttää.

 Miten löydät aikaa liikunnalle?

Jos kylmän faktisesti laskettaisiin, niin jokaisellahan meistä on käytössä 24h, josta hereillä vietetään noin 16h. Moni meistä uhraa tästä ajasta työhön matkoineen noin 9h ja jäljelle jää 7h. Tästäkin ajasta toki osa menee arkiaskareisiin mutta periaatteessa aikaa liikunnalle pitäisi löytyä. Jos taas katsotaan minun tilannettani niin minulla on olemassa tuo työpäivästä ylijäävä 9h. Liikkumiselle pitäisi siis todellakin löytyä aikaa.

Ihan näin mustavalkoistahan elämä ei kuitenkaan ole ja minun ”työpäiväni” sisältää kaksi pientä lasta. Työpäivä jakautuu myös koko 24h ajalle (juuri nyt tosiaan vielä öisinkin, kiitos yöheräämisten) katkonaisesti. Kahden pienen lapsen kanssa riittää tosiaan tekemistä; Esikoinen on kunnon duracell-pupu ja pienokainen todelllinen sylivauva.

Olen itse huomannut että ainoa mahdollinen liikunta-aikani on silloin jos molemmat sattuvat nukkumaan yhtäaikaisesti. Tämä tapahtuu yleensä kerran päivässä, sekä tietysti joillain tunneilla yöllä. Joskus näin hyvä tuuri ei käy, kuten vaikka eilen. Esikoinen nukahti ulkoillessamme mutta pikkusisko heräsi, syötin hänet ja ajattelin että nyt laitan hänetkin takaisin vaunuihin ja lähdemme teholenkille (kävellen, kuten aina rattaiden kanssa) ja pienelle kuntopiirille. 5minuutin päästä heräsi esikoinen ja 2min tästä tämä pienin. Imetystä, evästaukoa ja vaipanvaihtoa seurasi ulkona noin tunnin ajan. Noniin, tästä ajattelin jatkaa alkuperäisellä suunnitelmalla – 30min lämmittelykävely+kuntopiiri. Kävelyn jälkeen vauva heräsi jälleen ja kovasta yrityksestä huolimatta ei enää nukahtanut. Luovutin ja kävelin kotiin.

Toki toinen vaihtoehto liikkua on silloin kun mieheni on kotona. Niinpä täällä on opeteltu jakamaan vuoroja. Pääsin kuin pääsinkin eilen loppujen lopuksi liikkumaan vaikka olinkin jo jossain välissä sitä mieltä että taidan antaa olla ihan kokonaan.

Vastauksena siis, kyllä sitä aikaa yleensä saa järjestymään mutten sano sen olevan helppoa. Toki, liikkumiselle menevä aika on aina jostain muusta pois mutta jos se on vaikka tv:n katselusta- ei uhraus ole kovin suuri.

kahden tunnin ”treenin” tulos

se oikea treenikerta

Miten ihmeessä jaksat liikkua?

Tähän vastaan täysin rehellisesti, en ehkä aina jaksakaan. Katkonaiset yöunet ja ihan kaikki muu arkielämäkin vievät toki oman osansa energiasta puhumattakaan siitä energiasta, jonka haluan jakaa lapsilleni leikkien ja touhuten. Liikkuminen on kuitenkin yksi mahdollisuus lisätä omaa vireystasoa ja toimii hyvin minulla. Toisinaan voi käydä toisinkinpäin ja kun liikkumisesta tulee pakollinen suorite niin silloin kannattaa ottaa hieman etäisyyttä. Nyt jaksamattomuuteni ei liity tuohon vaan ihan yksinkertaiseen, hetkelliseen, väsymykseen johon voi olla syynä huonosti nukuttu yö yhdistettynä huonoon ruokavalioon ja mahdollisesti vielä johonkin turhaan stressitekijään (kuten että pitäisi siivota, pitäisi tehdä ruokaa ja pitäisi sitä sun tätä). Jos en jaksa, en tee. Piste.

Onko sinun vuorokaudessa enemmän kuin 24h, kun vaikutat ehtivän kaikkea (perhe, liikunta, blogi..)

Ei todellakaan ole! Toisinaan, tai oikeastaan aika usein tuntuu siltä että tunnit loppuvat kesken ja erityisesti että minä itse lopun kesken. Kun yritän hetkeksikin istahtaa koneen ääreen, voin olla varma että minuutin päästä saan lähteä tarkistamaan ettei isoveli ole kiusaamassa pikkusiskoaan. Esimerkiksi.

Varsinaista rytmiähän meillä ei vielä ole, tai ainkaan toimivaa sellaista. Mieheni tekee vuorotyötä, joka tarkoittaa että hän saattaa olla minä tahnsa 7:stä päivästä töissä, joko aamu- tai iltavuorossa. Esikoinen herää ainaa 100% vireystasolla 6-7 välillä ja villittää koko päivän iltayhdeksään saakka, päiväunia lukuunottamatta. Mitä myöhemmäksi päivää eletään, sitä virkeämmäksi käy vauva. Ja kun kaikki ovat hetkellisesti tyytyväisiä, yritän minä saada jotain aikaiseksi. Parhaiten tämä onnistuu aamupäivästä.

 Eikö projektisi ole hieman itsekäs?

Kyllä, tämä on itsekästä puuhaa enkä kiellä sitä lainkaan. Uskon, ja osittain myös tiedän, että olemalla itse energinen voi tarjota perheelleen paljon enemmän. En väitä että laihduttaminen (sitähän tämä oikeastaan tällä hetkellä on) lisäisi energiatasoja mutta muutos takaisin minuksi, tekee minut omalla tavallaan onnellisemmaksi ja sitä myöten energisemmäksi ja loppupeleissä paremmaksi äidiksi ja puolisoksi. Kyllä, olen itsekäs kun teen tätä mutta tiedän sen tuovan loppujenlopuksi enemmän hyvää kuin mitä se tällä hetkellä ottaa.

Miksi ihmeessä yrität niin paljon koko ajan, etkö voisi vain relata ja nauttia vauva-ajasta?

Kuten yllä mainittu, ei yrittäminen ole aina onnistumisen tae. Olen kuitenkin tässä aikojen saatossa todennut että jos jotain mielii saada aikaiseksi on parempi aloittaa heti kuin kohta. En halua että kukaan ymmärtää väärin, nautin tästä ajasta koko sydämelläni enkä vaihtaisi sitä pois mistään mahdollisuudesta! Kuten kuitenkin ylempänä mainittu, saan itse ladattua akkuja omalla ajalla, jota varmasti jokainen joskus kaipaa. Huomiselle on helppo siirtää asioita ja äkkiä huomaakin toiselleensa samaa huomista jo päivien, viikkojen ja kuukausien ajan. Siksi yritän tässä ja nyt, siinä kuitenkaan aina onnistumatta.

(Tämän takia eilinen blogipäivityskin jäi kirjoittamatta – vain koska en tehnyt sitä siinä ja heti, eikä uutta mahdollisuutta tullut ennen tätä hetkeä)

Jäikö jotain vielä vastaamatta? Jos jäi, niin kysy ihmeessä – yritän kyllä vastata 🙂