Hae
My Project Is Me

Viimeiset kymmenen päivää

Viimeiset kymmenen päivää on vierähtänyt ohi kiireellä. Vastahan loppui helmikuu ja ollaankin (ainakin melkein) maaliskuun puolessa välissä. Tässä pienen tauon kunniaksi kymmenen faktaa kuluneilta päiviltä, sisältäen mys kuvamateriaalia vain ja ainoastaan kuluneelta ajanjaksolta.

 

Kevättunnelmissa

Olen fiilistellyt kevään alkamista. Terminen kevät ei toki ole vielä alkanut ja olen kyllä varautunut siihenkin että lunta voi vielä hyvinkin sataa mutta hieman jo uskottelen itselleni että ehkä ei enää. Yöt ovat kuitenkin vielä kylmiä enkä paksummista toppatakeista ole uskaltautunut luopumaan mutta päivisin lämmittää jo mukavasti.

Edelliseen asiaan hieman myös liittyen minuun on iskenyt jonkinlainen kevätsiivousinto. Olen aloittanut vaatekaapeista ja varannut myyntijakson omille vaatteilleni. Lasten vaatteita olen myynyt netin kautta ja jonkin verran myös kodin tavaraa.

Aina on hyvä syy juhlia! Varsikin jos se on naistenpäivä tai syntymäpäivä, mistä molempia on juhlittu viimeisen kymmenen päivän sisään. Ja kohta juhlitaan vielä lisää. Niin ja häämöttäähän kuunvaihteessa pääsiäinenkin.

 

Treeniä ja terveyttä

Olen käynyt myös salilla. Ja lenkkeilemässä. Ja cheerissä – eli liikuntaakin on mukaan mahtunut ihan sen verta kuin mitä nyt yleensäkin mahtuu. Mietin itseasiassa taannoin sitä, kuinka liikkeelle lähteminen on muuttunut eräänlaiseksi itsestäänselvyydeksi. En esimerkiksi käy salilla varsinaisesti kehittyäkseni vaan ihan vain käyn – ilman sen suurempia tavoitteita.

Aloin kuunnella Pirjo Saarnian Hiilariherkkyys -kirjaa ja kuuntelinkin sen yhden päivän aikana. Olen aina ollut huono lukija mutta äänikirjat toimivat minulle hyvin. Saarnia on siis laillistettu ravitsemusterapeutti ja terveystieteiden maisteri sekä kirjoittanut useammankin kansankielellä ymmärrettävän kirjan ravitsemus- ja terveysaiheista. Ja niistä minäkin olen lukenut/kuunnellut vuosien saatossa useammankin, viimeisimpänä nyt tämän vastikään ilmestyneen.

Kirjoista puheenollen aloitin myös blogipostauksen kirjoittamisen 50-luvun dieettiohjeilla. Satuin tällaista aihetta käsittelevään kirjaan törmäämään tässä taannoin ja tottakait minua kiinnosti, miten 50-luvulla on ohjeistettu laihdutusdieettiin (kyllä, tämä oli se termi mitä kirjassa käytettiin). Blogipostaus jäi kuitenkin kesken mutta ehkä sieltä parhaat palat vielä kirjoitan muidenkin iloksi nähtäville.

Ja mitä muuta

Viimeisten kymmenen päivän aikana olen nähnyt myös ensimmäiset lehdensilmut vihertävän, sopinut kävelytreffejä ja nyt julkaissut taas blogin puolella uuden tekstin ainakin kymmenellä faktalla kuluneelta kymmeneltä päivältä.  Tervetuloa siis maaliskuu ja kevät!

Ensimmäinen askel on aina vaikein

Ensimmäinen askel on aina vaikein – oli kyse sitten liikunnan aloittamisesta, uuden ruoan maistamisesta tai vaikkapa blogipostauksen kirjoittamisesta. Ja vaikka olenkin instagramissa ollutkin aktiivinen ja kuulumiseni ovat monelle sitä kautta varmasti tiedossa, tuntuisi silti hullulta hypätä tässä kanavassa suoraan ns. syvään päätyyn. Ja jotta sen ensimmäisen askeleen ei tarvitsisi tuntua niin pelottavan suurelta, kannattaa siitä tehdä itselleen mahdollisimman helppo. Jos esimerkiksi on aloittamassa liikuntaa, valitsee kaikista maailman vaihtoehdoista sen mikä itselle juuri sillä hetkellä tuntuu mieleisimmältä. Niin minäkin päätin tehdä tämän postauksen kanssa.

Ensimmäinen askel pitkään aikaan

Todellisuudessahan tämä ei ole minun ensimmäinen askeleeni tämän blogin suhteen, mutta se on ensimmäinen pitkään aikaan. Ja itseasiassa, mielestäni se on jopa vaikeampi kuin se ihka ensimmäinen. Jos otetaan taas esimerkiksi liikunta, niin pitkän tauon jälkeen paluu voi tuntua jopa vaikeammalta kuin se aloittaminen. Aloittaessa sitä on, noh, aloittelija. Aloittaessa voi helposti kokea uutuudenviehätystä, innostua uuden oppimisesta ja kehittymisestä jne. Ja jos sitten jossain vaiheessa käykin niin että on pitkä tauko, minkä jälkeen palaa takaisin eikä enää olekaan ”samalla tasolla” kuin lopettaessaan, voi kokea aivan päinvastaisia tuntemuksia ja jopa turhautumista. Yhtä lailla voi toki löytyä myös sitä intoa ja tekemisen tarmoa, eli tämäkään ei ole niin mustavalkoista mutta on siis myös aivan luonnollista, jos tauon jälkeen sen uuden ensimmäisen askeleen ottaminen jännittää tai tuntuu vaikealta.

Palatakseni takaisin blogin ja sen kirjoittamisen pariin niin minulle tämän askeleen ottaminen on haastavaa. Se on haastavaa siksi, että olen ottanut sen jo niin monta kertaa vain todetakseni että hetken päästä on tullut jotain, minkä vuoksi kirjoittaminen on jäänyt taka-alalle. Pelkään, että niin käy myös nyt vaikka ajatuksissani jälleen ihan muuta vannon. Lisäksi, vaikka kuinka yritän hyväksyä sen tosiasian, että voin edetä pienin askelin ilman tarvetta tuottaa aina tajunnanräjäyttäviä tekstejä, niin salaa toivoisin voivani tehdä niin. Jostain syystä mielessäni on tosiaan kuvitelma siitä, että blogitekstin pitäisi pystyä tarjoamaan jotain merkityksellisempää kuin vaikka instagram-julkaisujen. Näinhän ei oikeasti tarvitse olla ja monissa tilanteissa blogi tarjoaa instagramin oheen täydentävän kanavan ajatusten jakamista varten. Ja ainakin tosiaan tällä hetkellä tämä on minun mielessäni näinpäin, vaikka kuka sitä tietää mihin suuntaan tämä vielä aikojen saatossa muuttuu. Ja nyt kun ensimmäinen askel on taas otettu, niin seuraavan ottaminen on varmasti jo paljon helpompaa.