Hae
My Project Is Me

Aurinkoenergiaa

Moi,

 

 

Nyt on pakko hehkuttaa ihanaa aurinkoa! On ihan mieletöntä miten paljon yksi pieni asia saa muutosta aikaan. Pitkäänhän on jo aurinko paistanut mutta eilen oli ehkä ensimmäinen päivä kun kaltaiseni vilukissakin olisi voinut vaihtaa keveämpään takkiin. Niin, siis olen varmaan maailmankaikkeuden viimeinen ihminen, jolla on päällään vielä ”talvitakki”. Ihan kauhean lämpimästä takista ei onneksi ole kyse mutta kyllä se aina töistä kotiin lähdettäessä on vähän turhan kuuma.

 

Aurinkoinen yllätys oli myös Hannalta tiistaina saamani Liebster-blog-tunnustus. Hannan omaan elämäntapaprojektiin voi tutustua tääällä. Kiitän tästä tunnustuksesta vaikken tällä(kään) kertaa jaa sitä enää eteenpäin. Aikaisempaan postaukseen aiheesta voi tutustua täällä.

 

Jokatapauksessa aurinkoenergian siivittämänä olen nyt muutaman päivänä haastanut itseäni tuolla iltalenkillä ja ottanut vaunujen kanssa kevyttä hölkkää pelkän kävelyn sijaan. Tietenkään mukana ei ole kulkenut sykevyötä, mutta mitä arviooni vauhdista tulee, niin veikkaisin sen olevan jotain 10km/h. Tämä arvio perustuu siihen tuntumaan, joka tulee salilla juoksumatolla mennessä. Ihan koko matkaa tuosta 6km reitistä en ole suinkaan hölkkäillyt, mutta pikkuhiljaa. Tällä hetkellä taitaa matka olla maksimissaan 2/4, eli 2-3km hölkkää ja loput reipasta kävelyä. Tämä tapahtuu vielä kaikenlisäksi pätkissä, eli ensin kävellään ja sitten hieman nostetaan vauhtia ja taas kävellään ja hölkätään..

Itsellänihän ei ole käytössä juoksuvaunuja vaan ihan tavallisilla Emmalljungan vaunuilla kuljen. Vaunujen kanssa juoksemisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Hyvää on ehdottomasti se että vauhti ei vahingossakaan kasva kovin korkeaksi. Sellaisen rankemman treenaamisen voi ihan suosiollakin jättää jonnekin muualle.  Vaikka vauhtia ei ole niin lisävastusta touhuun tuo kuitenkin se että vaunuja täytyy työntää eteenpäin. Vaikkei tämä kovin rankkaa puuhaa olekaan niin kummasti se että toinen käsi pysyy työntöaisassa kiinni tuo haastetta. Tämän totesin jo joskus aikanaan kun sattumalta pääsin lenkille ilman vaunuja.
Kuva täältä
Tämän muutaman kerran jälkeen parasta on ehdottomasti ollut kuitenkin se että pääsi huomaamaan, ettei se katoamakseni pelännyt juoksukunto nyt niin mahdottoman syvälle olekaan hautautunut. Äkkiä se sieltä taas löytyy kun vain viitsii vähän yrittää.

2 kommenttia

  1. äiti86 kirjoitti:

    moi! 🙂 mä oon ehdottomasti vaunulenkkeilyn ja -juoksun kannalla 🙂 Silloin kun oma vauvelini syntyi 3,5 vuotta sitten, aloitin vaunujuoksemisen kun vauva oli 2 vk. Meillä poika nukkui aina lähes 3 tuntia päikkäreitä yhtä soittoa, joten kävin juoksemassa vaunujen kanssa 10-12 km ja poju nukkui tyytyväisenä koko matkan 🙂 Nykyään vielä silloin tällöin istutan meidän 17 kg pojan rattaisiin ja lähden juoksemaan 🙂 Lapsi viihtyy hyvin pidemmilläkin lenkeillä kun on vähän leluja, evästä ja vaikka korvanapeissa lastenmusaa mukana 🙂 Raskauskilot karisivat nopeasti, kunto kohosi ja olo oli aina hyvä kun oli tehnyt äitiyslomalla muutakin kuin maannut sohvalla telkkaria katsellen lapsen päikkäriaikaan 🙂 Tietysti ensimmäisen puolen vuoden aikana piti jumppailla ahkerasti myös lantionpohjan lihaksistoa jottei pisut karannut housuun pidemmällä lenkillä 😀 Tsemppiä jokaiselle vaunulenkkeilyyn! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.