Painonpudotuksessa tärkeintähän on se että paino putoaa, vaikkakin hitaasti, mutta putoaa. Silloin tietää että ainakin jotain tekee oikein. Vaikka olenkin tavattoman tyytyväinen että olen jo kohta kaksi kuukautta jaksanut tehdä töitä paremman olon ja kevyemmän minäni eteen, niin silti mielessäni vaanii pieni pettymys: Painoa on pudonnut vain 3kg.

Nihkeä startti

Lähtöpainoni oli kuuluisan 76 kilon verran. Tai tämä on paino, minkä mittasin Inbody-laitteella joulukuun puolivälin jälkeen. Kun painolukeman laittaa 162cm lihaksittomaan kroppaani, voi nopeasti päätellä että painossa on riittävästi rasvaa useammankin kilon pudotukseen. Siispä odotin että alussa painoni suorastaan romahtaisi alaspäin mutta näin ei siis ole käynyt. Epäilen että näin ei myöskään enää tule tapahtumaan, sillä kohta on tosiaan jo kaksi kuukautta edetty aktiivisemmalla otteella ja mitään uutta tai yllättävää ei ole kropallekaan luvassa. Vaikka olen tosiaan tyytyväinen niin silti se hieman harmittaa että monet muut tuntuvat vain jättämällä esimerkiksi karkit pois, saavat  aikaan vähintään saman tuloksen tai jopa paremman lyhyemmässä ajassa.

Kilot ja sentit

Haluan muistuttaa sekä itseäni että muita, että kilot eivät suinkaan ole ainoa konkreettinen etenemistä mittaava luku. Vaikka kiloja ei katoaisi, saattaa peilikuvasta katsoa ihan toisennäköinen vartalo kuin aloittaessa. Mutta koska muutosta ei välttämättä huomaa peilissä, suosittelen myös ottamaan raadollisen rehellisiä valokuvia itsestään vaikkapa bikineissä sopivin väliajoin projektin edetessä. Mieli ei välttämättä aina pysy muutoksessa mukana mutta valokuvissa se kaikki konkretisoituu.

Kohti kesäkuntoa

Jos kuitenkin palataan takaisin painoajatteluun niin kesäkuun alkuun on laskujeni mukaan jotakuinkin viisitoista viikkoa (vain 15!!?). Keskimääräisellä puolen kilon viikkopudotusvauhdilla se tarkoittaa hyvässä tapauksessa noin seitsemää pudotettua lisäkiloa. Näinollen painoni voisi ideaalitilanteessa olla kesän alussa kymmenen kiloa keveämpi kuin aloittaessani – 66kg. Ja itseasiassa tämähän ei kuulosta ollenkaan hullummalta. Turha siis olla ollenkaan pettynyt sillä se hidaskin painonpudotusvauhti on kuitenkin parempi kuin ei vauhtia ollenkaan, aivan kuten kirjoitin alussa.

Lisää ajatuksiani saman aiheen ympärillä löytyy tästä tekstistä, missä todella konkreettisesti kerron esimerkkejä siitä miksi paino ei putoa. Lisäksi olen kirjoittanut tekstin siitä, mistä motivaatiota kannattaa etsiä kun paino ei tunnu putoavan. Henkilökohtaisesti voin sanoa että teki ihan hyvä lukea nuo omat aiemmat tekstini vaikka lopputulemana pettymyksen sijaan positiivisin mielin tästä (edelleen) jatkankin. Mukavaa maanantaita ja uuden viikon uutta alkua!

Kuulostaako ajatus kaurapuurosta tylsältä? Kuulostaisiko puurovohvelit kenties paremmalta? Pienellä taikatempulla se samainen kaurapuuro nimittäin muuttuu salonkikelpoiseksi herkuksi, minkä alkueprää ei ikinä arvaisi.

Kaurapuuro kuuluu meidän perheessä lähes jokaiseen aamuun. Makuun saa vaihtelua käyttämällä erilaisia marjoja tai mehukeittoa sekä vaihtamalla raejuuston joskus maustettuun heraan (oma suosikkini on vanilja). Vielä joitain vuosia sitten (sanotaanko 5+) olin sitä mieltä että puuro ei pidä nälkää lainkaan. Lisäämällä pelkkien hiutaleiden sekaan proteiininlähteen, nousi kylläisyysarvo kummasti. Toinen salainen aseeni puuron maukastamiseksi on kookosöljy, mikä saa puurosta samettisen pehmeää.

Vaikka kaurapuuro siis maistuu ihan sellaisenaan niin pienellä taikatempulla syntyy puurovohvelit. Taikatempun nimi on yksinkertaisesti vohvelirauta. Tavalliseen puuroon verrattuna, ei reseptissä ole mitään poikkeavaa eli ravintoarvot ovat samat kuin tavallisessakin puurossa mutta valmistus ottaa asteen kauemmin.

Valmistus

Keitä puuro valmiiksi. Sekoita joukkoon proteiinijauhe (mitallinen/dl keittämättömiä puurohiutaleita) ja anna tekeytyä vähintään sen aikaa kun lämmität vohveliraudan. Sivele vohveliraudalle kookoöljyä ja nostele puuro raudalle. Paista kunnes pinta on rapea ja herkuttele hyvällä omatunnolla <3

Aloitimme sunnuntain näiden vihveleiden parissa ja esikoisemme totesi että herkkuaamiainen tarvitsee seurakseen mehua (meillä siis mehunjuonti kuuluu herkkuhetkiin). Kerroin vasta myöhemmin että syöty herkku oli itseasiassa kaurapuuroa eli kuten alussa kirjoitin, ei alkuperää arvaisi ellei tietäisi. Meillä näitä valmistetaan aina silloin tällöin ja reseptikin juontaa juurensa melko pitkälle historiaan. Vähän vastaavanlainen suosikkiresepti löytyy täältä ja jaanpa vielä yhden unohtuneen herkkureseptin suklaisiin kookos-palleroihin.